Onko tuomittavaa, jos lapsi harrastaa liikuntaa urheiluseurassa?

[quote author="Vierailija" time="15.06.2013 klo 20:21"]

Jos kerron lasteni harrastavan liikuntaa urheiluseuroissa, niin se on kyllä kauheeta kun eihän ne saa olla kotona ollenkaan ja miten ne jaksaa ja milloin teidän perhe sitten on yhdessä jne jne.

En jaksa juurikaan enää puhuakaan asiasta muille kuin niille, joiden lapset myös harrastavat. Meidän perhe on tiivisti mukana lasten harrastuksissa, ja sen kautta saatu uusia tuttuja ja kavereita, perhe viettää yhdessä aikaa esim. kisoissa. Ollaan oikeasti yhdessä ja harrastukset/kisat/pelit on meidän perheen yhteistä aikaa ja yhteinen juttu.

Tuntuu, että nykyaikana on coolimpaa olla harrastamatta mitään, ettei lapsi rasitu. Meillä ainakin lapset rakastaa sitä hommaa, ja jos esm. sairauden takia täytyy jäädä tietystikin pois treeneistä, niin "no ei mulla nyt niin kipeä olo olekaan" tms. :) Mutta siis kipeenä tietysti ei mennä urheileen.

[/quote]

Kumma kysymys. Jokainen tekee kuten tykkää. Itse en ole törmännyt yhteenkään ihmiseen joka olisi kauhistellut urheiluseurassa tai missään muussakaan yhdistyksessä harrastamista.

Ei sinällään, mutta urheiluseurat ovat usein politisoituneita näille eurouskovaisille maanpettureille. (demarit ja kokkarit) Sinällään liikuntaharrastus on hyväksi, koska se parantaa maanpuolustusvalmiutta, mutta kannattaa myös miettiä muita tapoja kuin urheiluseurat.

Outoa. Mun lapset ja kaikki niiden kaverit harrastavat urheiluseuroissa. Tokaluokkalaisen luokkakavereistakin varmaan 80 % on seuroissa. Esim. poikien suosituinta harrastusta jalkapalloa on vaikea harrastaa muuten.

No kunhan ei sentään maastohiihtoa. Muu vielä menee. Varsinkin kilpaurheilijoiden ura alkaa varhain ja siinä onkin vanhemmissa pitelemistä, että malttavan antaa lapsen harrastaa omilla ehdoillaal, ettei sitten lopeta juuri kriittisessä vaiheessa, kun  menestys alkaa vaatia vielä isompaa panostusta. Silloin pitää olla vielä vähän varaa kiristää tahtia, jos aikoo päästä huipulle.

Meidänkin lapsi harrastaa kahdessa eri urheiluseurassa, ja ollaan saatu jo kuulla, miten laiskoja me vanhemmat olemme, kun mieluummin kuskaamme lastamme harrastukseen kuin opettaisimme itse. Valitettavasti meillä ei ole lapsia jalkapallojoukkueen verran, joten emme myöskään itse lastamme opeta tässä lajissa. Emme lisäksi itse ole koskaan harrastaneet jalkapalloa vaan kyseinen laji on alusta asti ollut lapsen oma kiinnostuksenkohde. SAma juttu toisen urheiluharrastuksen suhteen.

Mutta useampi kuin yksi ihminen on todennut, että vanhempien pitäisi itse opettaa lapsille eri urheilulajeja ja näin perhe harrastaa yhdessä. Ei ymmärretä, että seisomme koko perhe kisoissa kannustamassa, harrastuksissa on aina vähintään toinen vanhempi mukana ja kotonakin treenataan usein niin, että koko perhe on vieressä seuraamassa tai ainakin puuhaamassa pihalla jotain. Näille arvostelijoille ei mene jakeluun, että sitä lasta ei vain heitetä pois kotoa pari kertaa viikossa vaan että siihen harrastukseen sitoutuvat myös vanhemmat. Erityisesti kisat ovat ihana koko perheen tapahtuma retkieväineen.

Liputan kyllä ohjatun harrastuksen puolesta. Lapsi saa ikäistään seuraa ja samanhenkisiä kavereita, oppii sosiaalisia taitoja ja erilaisten aikuisten kanssa kommunikointia. Pitää osata kuunnella ja noudattaa ohjeita muuallakin kuin koulussa eikä se oma napa voi olla tärkein, kun on kyse joukkuelajista. Me vanhemmat tutustumme lapsen kavereihin paremmin kuin satunnaisesti koulun vanhempainillassa ja tiedämme, missä lapsemme ovat iltaisin, kun olemme siellä itsekin.

Mun kaikki lapset harrastavat seuroissa, mutta en mä jaksa asiasta juurikaan avautua. Se käynnistää keskustelun a) miten kilpaurheilu on lapsille niin vahingollista b) vanhemmat ovat niin kunnianhimoisia c) seurat ei tarjoa mitään lapsille, jotka ei halua kilpailla.

Oma kokemukseni on, että ei kannata puhua ei harrastaville. Vellipöksyjen vanhemmat on hirveän kateellisia urheileville lapsille ja oikeasti potevat huonoa vanhemmuutta, kun oma lapsi ei harrasta urheilua. Urheileva lapsi tai nuori on yleensä upea ja hyväkuntoinen näky niin kuin oma poikani on. Toiset ei halua maksaa lapsen urheilusta, eikä kuskata. Hyökkäävät aika voimakkaasti päälle. Omani harrastaa kilpauintia ja uimahyppyä. Upea poika, suora ryhti ja elinvoimaisen näköinen. On siis pidettävä suu kiinni.

?En ole koskaan kuullut tuollaista, vaan moitteita siitä, ettei lapsi harrasta mitään ohjattua ja nimenomaan se pitäisi olla urheiluseurassa ja mieluiten vielä joukkuelaji. Mun eno kyllä paheksui lasteni judoharrastusta; hänen pojat ovat jääkiekkoilijoita ja toinen päässyt tosi pitkälle, maajoukkuetasolle asti. Judo on hänen mielestään tappelua. Samoin ajattelee muista kamppailulajeista ja nyrkkelystä. Mutta ei siis sitä, että ovat seurassa, vaan lajikohtaista paheksuntaa olen kohdannut. 

Ap, eikös tuo ole harvinaisempaa, että lapsilla ei ole tavoitteelista urheiluharrastusta? Mutta nämä harvojen lasten vanhemmat pitävät omiaan yleensä jostain syystä parempina kuin urheilevia lapsia.

En sitten tiedä, onko kyse pohjimmiltaan kateudesta, kun nämä lapset on usein passiivisia vässyköitä ja ehkä vanhemmat salaa toivosivat, että lapsensakin olsiivat terveen näköisiä, hyväryhtisiä ja -kroppaisia ja pirteitä... Jännä muuten, että yleensä nämä vanhemmat ovat itse hieman vaatimattoman ja vässykän oloisia.

[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 11:21"]

No kunhan ei sentään maastohiihtoa. Muu vielä menee. Varsinkin kilpaurheilijoiden ura alkaa varhain ja siinä onkin vanhemmissa pitelemistä, että malttavan antaa lapsen harrastaa omilla ehdoillaal, ettei sitten lopeta juuri kriittisessä vaiheessa, kun  menestys alkaa vaatia vielä isompaa panostusta. Silloin pitää olla vielä vähän varaa kiristää tahtia, jos aikoo päästä huipulle.

[/quote]

Mitä vikaa maastohiihdossa on?

Asuinalue vaikuttaa ja se asuuko vuokralla. Meidän taloissa vaan muutama harrastaa ja kyseessä vuokratalo. Huonon kritiikin olenkin saanut naapureilta. Lapseni kaverit asuu omistusasunnoissa ja kaikki harrastaa. Monet ei viitsi kuskata tai maksaa harrastusta niin pitää syyllistää muita. Kyllähän ne ei harrastavat huomaavat sen fyysisenkin eron ajan kuluessa. Mä en enää puhu mitään koska lapsi on nyt valmennusryhmässä. Saati että uskastaisin kertoa, että lapsi tulee menestymään lajissaan.

[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 18:56"]

Ap, eikös tuo ole harvinaisempaa, että lapsilla ei ole tavoitteelista urheiluharrastusta? Mutta nämä harvojen lasten vanhemmat pitävät omiaan yleensä jostain syystä parempina kuin urheilevia lapsia.

En sitten tiedä, onko kyse pohjimmiltaan kateudesta, kun nämä lapset on usein passiivisia vässyköitä ja ehkä vanhemmat salaa toivosivat, että lapsensakin olsiivat terveen näköisiä, hyväryhtisiä ja -kroppaisia ja pirteitä... Jännä muuten, että yleensä nämä vanhemmat ovat itse hieman vaatimattoman ja vässykän oloisia.

[/quote]

Minusta olisi ollut kyllä kiva, jos lapset olisvat harrastaneet jotain muutakin kuin judoa kerran viikossa. Itse urheilen paljon, mutta mies ei ole urheilullinen. Esikoinen olisi ollut ehkä lahjakas hyppylajeissa, mutta hänelle tuli sairaus joka esti sen. Vähän surettaa tällaiset loukkaavat viestit. Kovasti olisin toivonut lasten kiinnostuvan enemmänkin urheilusta, mutta en halunnut pakottaa. Omatoimista lenkkeilyä he harrastavat kyllä. Tämä palsta on kyllä täynnä hirveää kiusaamista ja oman paremmuuden korostamista puolin ja toisin. Kyllä, olen vähän kade vanhemmille, joiden lapset urheilevat. Olen myös vässykkä, joten voit tuntea itsesi paremmaksi. Muista opettaa lapsesikin kiusaamaan ja halveksimaan meitä vässyköitä. 

En halua yleistää tai loukata ketään, mutta naiset ajattelevat liian usein mitä muut ajattelevat. Älkää kysykö täällä kaikkia mahdollisia tyhmiä kysymyksiä! Tehkää ihan mitä vaan mieli tekee, ei MITÄÄN väliä mitä muut ajattelee! Mitä ne voi muka tehdä, tappaa sut ajatuksillaan?

[quote author="Vierailija" time="15.06.2013 klo 20:43"]

Outoa. Mun lapset ja kaikki niiden kaverit harrastavat urheiluseuroissa. Tokaluokkalaisen luokkakavereistakin varmaan 80 % on seuroissa. Esim. poikien suosituinta harrastusta jalkapalloa on vaikea harrastaa muuten.

[/quote]

Miten niin on vaikea? Ei siihen tarvita kuin nappulat, pallo ja kenttä. Joka kunnassa on nurmikenttiä jotka ovat vapaassa käytössä pelaamiseen, eikä tarvitse olla edes mikään oikea kenttä.

[quote author="Vierailija" time="15.06.2013 klo 20:43"]

Outoa. Mun lapset ja kaikki niiden kaverit harrastavat urheiluseuroissa. Tokaluokkalaisen luokkakavereistakin varmaan 80 % on seuroissa. Esim. poikien suosituinta harrastusta jalkapalloa on vaikea harrastaa muuten.

[/quote]

Miten niin on vaikea? Ei siihen tarvita kuin nappulat, pallo ja kenttä. Joka kunnassa on nurmikenttiä jotka ovat vapaassa käytössä pelaamiseen, eikä tarvitse olla edes mikään oikea kenttä.

[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 11:33"]

Mun kaikki lapset harrastavat seuroissa, mutta en mä jaksa asiasta juurikaan avautua. Se käynnistää keskustelun a) miten kilpaurheilu on lapsille niin vahingollista b) vanhemmat ovat niin kunnianhimoisia c) seurat ei tarjoa mitään lapsille, jotka ei halua kilpailla.

[/quote]

Ei tämmöistä oikeasti tapahdu tai sitten tapaat tosi omituisia ihmisiä.

Käänteinen provo Porvoosta.

Riippuu varmaan siitä miten vakavasti sen urheilun ottaa. Joku hyvin lahjakas voi roikkua valmennusryhmässä melko vähäiselläkin panostuksella, kun taas keskinkertaisemmat lahjakkuudet joutuvat tekemään paljon töitä, mikä vie tietysti aikaa ja väsyttääkin. Siinä vaiheessa kun vaihtoehtoiskustannus on opiskelu, voi olla, ettei kilpaurheilu ole kaikille järkevintä ajanviettoa.

Ap:n aloitus on outo.

Mieleeni tulee lähimnä tilanne, jossa lapsi harrastaa ohjattua liikuntaa todella usein ja on iältään vielä nuori. Esim. taitolajeissa (voimistelu, luistelu tms) voi olla jo 6-7 -vuotiailla ohjattuja harjoituksia 7 kertaa viikossa pari tuntia kerrallaan. Tällöin ymmärtää kyllä, jos jonkun mielestä tuo on aika paljon ja lasta ei paljon kotina näy eikä lapsella ole muita kavereita kuin urheiluseuran kaverit.

Sen sijaan vaikkapa yleisurheilu 2 kertaa viikossa. Ei mitään tuomittavaa kai kenestäkään.

Mä olen kuullut seuroissa urheilevien vanhemmilta sellaisia kauhujuttuja fanaattisista muista vanhemmista että tosiaan harkitsen kahdesti ennen kuin päästän lapseni johonkin seuraan urheilua harrastamaan. Mulle ennakkoluuloja ovat siis luoneet juuri ne seuroissa urheilevien vanhemmat itse.

Omat lapset on vielä sen verran pieniä ettei mitään säännöllisiä harrastuksia ole tullut. Saa nähdä mistä aikanaan kiinnostuvat. Musta ois kivaa jos lapset innostuisivat jostain kulttuuriharrasteesta; musiikista tms. Jos vielä harrastaisivat omaehtoisesti kavereitten kanssa niin vielä parempi. :) Mut sen näkee sitten, jos innostuvat urheilusta niin saavat urheilla. Kilpaurheilijoita en lapsistani kuitenkaan toivoisi.

Entä jos on useampi lapsi, joista pari harrastaa ihan kilpaa, yksi kerran-pari viikossa selvästi keveämmin seurassa ja yksi ei ollenkaan. Mitä se kertoo minusta tai meistä, asumismuodosta, ammatista, keskiluokkaisuudesta tai mitä kaikkia johtopäätöksiä täällä tehdäänkään? Vai kertoisiko siitä, että meillä lapset ovat saaneet itse valita...