Miten erota täydellisestä miehestä?

Älä eroo. Mistä tiedät, vaikka teillä olisi hyvä tulevaisuus edessä. Ei niitä täydellisi miehiä joka puskassa väijy..

Jos olet kyllästynyt elämääsi, ei se miehen vaihtaminen ehkä auta.

Kuinka kauan olette olleet yhdessä ja kauanko olet tuntenut noin?

Ristiriitainen aloitus. Jos hän on täydellinen mies, häntä parempaa ei ole olemassa, joten miksi haluat erota? Ainoa looginen selitys on että et halua elää ollenkaan parisuhteessa, kenenkään miehen kanssa.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2013 klo 22:28"]

Älä eroo. Mistä tiedät, vaikka teillä olisi hyvä tulevaisuus edessä. Ei niitä täydellisi miehiä joka puskassa väijy..

Jos olet kyllästynyt elämääsi, ei se miehen vaihtaminen ehkä auta.

[/quote]

Joo tämäkin käynyt mielessä, tosin eroamisella en suoraan tarkoittaisi miehen vaihtamista, koska voi olla että en toista löydäkään. Että vaihtoehdot olisi enemmänkin olla hänen kanssaan tai olla yksin.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2013 klo 22:22"]

sisimmäsäni tiedän että meillä ei ole onnellista tulevaisuutta yhdessä.[/quote]

Voisitko avata tätä hieman. Mistä voit ns. tietää tällaisen asian? Ihan hyvällä kysyn yrittäen ymmärtää tilannetta.

Oletko kenties tulossa kaapista ulos mutta et vielä uskalla tunnustaa oikein itsellesikään...?

Ehdotan, että hankit sisältöä elämääsi uuden työn tai harrastuksen myötä.

Älä pidä miestä liikaa "suurennuslasin" alla.

Pistä paperille ylös plussia ja miinuksia siitä, millaista elämäsi olisi ilman häntä. Huomaat kyllä, kumpia listaa helpommin ja enemmän kuin toisia. Tarkastele sarakkeita, onko niissä tyhmiä tekosyitä vai todellisia ajatuksia.

Jos heräät yöllä, mieti spontaanisti, toivoisitko, ettei miehesi nukkuisi vieressäsi, vai onko ihanaa ja tärkeää, että hän nimenomaan on siinä. Kun kuulet hänen tulevan kotiin vaikkapa töistä, ilahdutko vai petytkö. Löydät vastauksen kyllä, kun tutkiskelet itseäsi. Voihan olla, että olet vain kyllästynyt tämänhetkiseen elämääsi ja kuvittelet, että vika on parisuhteessasi. 

Kuulostaa siltä ettei ogelmasi sijaitse miehessä vaan sinussa itsessäsi. Pitäskö sun mennä jonnekin selvittelemään noita ristiriitoja? Aloituksesi näyttää yksinkertaiselta, mutta veikkaan että kyseessä on kuitenkin syyllisyys- vastuunottokyvyttömyys-läheisriippuvuus-yms juttuja. Ja niitä kun alkaa kavelemaan, niin sieltä nousee aika rumiakin asioita. Ehkä mies on sulle "väärä", mutta toisaalta rakastaminen on tahdonalaista toimintaa, asenne, ei se yhtäkkiä lopu. Ehkä kyseessä ei olekaan rakastaminen? joka tapauksessa veikkaan että vastaus löytyy sinusta, ei miehestä.

Ns. täydellinen mies, mutta jotain vain puuttuu? Luultavasti ei tule pitemmän päälle toimimaan. Alitajuntasi vain etsii etsimistään miehestä huonoja puolia...

Muutama vuosi yhdessä. En ole kaapissa. Ihmissuhteissa en mitenkään hyvä, ehkä siitä tämä sitten johtuu. Täydellisellä tarkoitan että hänessä on kaikki hyvät ominaisuudet mitä arvostan ja meillä on paljon yhteistä, en tosin ole varma onko hän täydellinen mies sitten minulle. Ehkä enemmän tunne että jotain puuttuu ja ehkä kuunnellut liikaa muita onnellisilta vaikuttavilta pareja. Heitä jotka sanovat että kyllä sen vaan tietää että on tarkoitettu yhteen. Minulla ei semmoista tunnetta ole tullut, kuitenkin hänen kanssaan kaikki on aina ollut helppoa ja puhun hänelle asioista joita en kenellekkään muulle puhu ja tunnen fyysistä vetoa häneen. Ehkä sitten siinä henkisessä yhteydessä jotain puuttuu. Ehkä elän liikaa jossain unelmissa enkä tosimaailmassa.

Ei täydellistä miestä ole olemassakaan. Nuo meidän on tarkoitettu yhteen-tunteet ovat ihan epäoleennaisia asioita. Kysymys on siitä osaatko sinä ylipäätään rakastaa. Näyttää siltä että odotat mieheltäsi kaikenlaista, vaikka rakkaus on sitä, että SINÄ kohtelet miestäsi rakkaudella. Tunteet tulevat ja menevät,  jos etsii jotain satuolentoja, ei osaa arvostaa sitä mitä on, ei koskaan saa mitään. Siis ongelma on siinä että sinä et osaa rakastaa. Ja se ongelma ei tule koskaan poistumaan miestä vaihtamalla. Jos löydät unelmien prinssin joka vastaa kaikkiin sun odotuksiin hän on todennäköisesti narsisti. Tasavertaiseen ihmissuhteeseen kuuluu se että saa onnen siitä että itse rakastaa, häiriintyneesen se että kuvittelee jossain olevan joku joka antaa sule sitä ja tätä mistä unelmoit.

Meinasin tehdä samankaltaisen aloituksen. Minäkin mietin että miten erota miehestä, joka on hyväsydäminen, omistautuvainen ja hyvä isä. Aluksi minustakin tuntui että meidät on tarkoitettu yhteen, mutta miehen sairaus (kaksisuuntainen) on tuhonnut, moukaroinut kaiken raunioiksi. Joinain päivinä hän on normaali mutta toisina taas kuin vieras. Välitän hänestä mutta olen helpottunut kun hän on poissa. Rakastamisen tunteet ovat hautautuneet pettymysten ja katkeruuden alle. Aktiivisesta iloisesta ihmisestä on tullut lihava vihainen epävakaa. Seksiä meillä ei ole ollut vuoteen, enkä halua hänen edes koskevan minuun, mies on kuin veli minulle nykyään.

Pelkään että ero suistaisi hänet lopullisesti raiteiltaan ja että hän tappaisi itsensä. Joka päivä ahdistaa ja tunnen olevani umpikujassa. Jäänkö tähän taistelemaan hänen alati vaihtuvien mielialojensa ja raivariensa ja ahmimisensa kanssa, vai pelastanko itseni ja lähden? Sillä hinnalla, että lapset mitä todennäköisimmin menettäisivät isänsä jossain vaiheessa masennuksen taas iskiessä? Mahdoton valinta, teen mitä tahansa, valitsen väärin :(

Ei kannata jättää. Puhut miehesi kanssa asiasta, kerrot miltä sinusta tuntuu. Niinkuin joku jo kirjoittikin, hyviä miehiä ei eteen niin vain tipahtele. Tsemppiä!

Minä taas mietin, että onko mieheni jotenkin häiriintynyt vai vain epäkypsä. Hänen kanssaan arjesta on tullut kamalaa, koska hänen elekielensä ja sanaton viestintä ovat vihamielisiä minua kohtaan.  Aamulla hän saattaa tuijottaa minua pitkiä aikoja vihaisen näköisenä ja jos puhun jotain hän tiuskii takaisin. Hänen liikkeistään ja käytöksestään tulee sellaisen vihoittelevan lapsen käytös mieleen; saatta huitoa käsiään, ähistä ja paiskoa asioita. Jos yritän aloittaa keskusteluja, alkaa hän elehtiä vihamielisesti; nostelee käsiä, mulkoilee, kiristelee leukapieliä ja lopulta töllöttää vihamielisesti minun puhuessani. Ja puheen aiheet ovat tosiaankin ihan arkisia tai käytännön asioihin liittyviä eivätkä mitään minun

mäkätystäni.

En kestä kohta enempää pettymystä ja loukatuksi tulemista. 

Kyllä kuulostaa että sussa nyt ne viat on eikä ukossas. Suosittelen että alkaat etsimään sitä unelmien miestäsi. 

[quote author="Vierailija" time="11.06.2013 klo 23:27"]

Meinasin tehdä samankaltaisen aloituksen. Minäkin mietin että miten erota miehestä, joka on hyväsydäminen, omistautuvainen ja hyvä isä. Aluksi minustakin tuntui että meidät on tarkoitettu yhteen, mutta miehen sairaus (kaksisuuntainen) on tuhonnut, moukaroinut kaiken raunioiksi. Joinain päivinä hän on normaali mutta toisina taas kuin vieras. Välitän hänestä mutta olen helpottunut kun hän on poissa. Rakastamisen tunteet ovat hautautuneet pettymysten ja katkeruuden alle. Aktiivisesta iloisesta ihmisestä on tullut lihava vihainen epävakaa. Seksiä meillä ei ole ollut vuoteen, enkä halua hänen edes koskevan minuun, mies on kuin veli minulle nykyään.

Pelkään että ero suistaisi hänet lopullisesti raiteiltaan ja että hän tappaisi itsensä. Joka päivä ahdistaa ja tunnen olevani umpikujassa. Jäänkö tähän taistelemaan hänen alati vaihtuvien mielialojensa ja raivariensa ja ahmimisensa kanssa, vai pelastanko itseni ja lähden? Sillä hinnalla, että lapset mitä todennäköisimmin menettäisivät isänsä jossain vaiheessa masennuksen taas iskiessä? Mahdoton valinta, teen mitä tahansa, valitsen väärin :(

[/quote]

Olet vastuussa omasta jaksamisestasi, lähde siitä. Lapset eivät hyödy mitään sairaasta perhe-ilmapiiristä. Päinvastoin. Jos saamanne tuki ei auta, etkä sinä voi voida hyvin tuossa asetelmassa, vastullista on lähteä. Mutta siis, millaista apua saatte? Perheennehän on vakavasti sairas miehen sairaudesta johtuen? Et voi mitenkään kuvitella kantavasti koko sairastunutta perhettä harteillasi.  Tuohan on verrattavissa alkoholismiin, jossa se alkoholistia kannatteleva puoliso mahdollistaa alkoholismin jatkumisen ja sairastaa itse läheisriippuvuutta. Kamala tilanne, kannattaa tehdä ratkaisut ennenkuin olet liian uupunut siihen. Mieti onko lasten elämä turvallista. Jos ei niin vastaus lienee selvä.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2013 klo 23:27"]

Meinasin tehdä samankaltaisen aloituksen. Minäkin mietin että miten erota miehestä, joka on hyväsydäminen, omistautuvainen ja hyvä isä. Aluksi minustakin tuntui että meidät on tarkoitettu yhteen, mutta miehen sairaus (kaksisuuntainen) on tuhonnut, moukaroinut kaiken raunioiksi. Joinain päivinä hän on normaali mutta toisina taas kuin vieras. Välitän hänestä mutta olen helpottunut kun hän on poissa. Rakastamisen tunteet ovat hautautuneet pettymysten ja katkeruuden alle. Aktiivisesta iloisesta ihmisestä on tullut lihava vihainen epävakaa. Seksiä meillä ei ole ollut vuoteen, enkä halua hänen edes koskevan minuun, mies on kuin veli minulle nykyään.

Pelkään että ero suistaisi hänet lopullisesti raiteiltaan ja että hän tappaisi itsensä. Joka päivä ahdistaa ja tunnen olevani umpikujassa. Jäänkö tähän taistelemaan hänen alati vaihtuvien mielialojensa ja raivariensa ja ahmimisensa kanssa, vai pelastanko itseni ja lähden? Sillä hinnalla, että lapset mitä todennäköisimmin menettäisivät isänsä jossain vaiheessa masennuksen taas iskiessä? Mahdoton valinta, teen mitä tahansa, valitsen väärin :(

[/quote]

Miksi miehesi ei ole hoidon piirissä? Lääkitys ja terapia ovat minimi elinikäisen sairauden kanssa elettäessä. Tuossa hoitamattomassa tilanteessa perheenne sairastuu sukupolvien ajaksi, kun kerran lapsetkin altistetaan. Laskua saavat maksaa lapsenlapsesi ja heidänkin lapsensa vaurioituvan tunne-elämän muodossa.

Moi,

Mies on kyllä avun piirissä. Tai hän yritti hakea apua pitkään eri instansseista, ja sai aina luun kouraan ja lähetettiin kotiin masennuslääkkeiden kanssa. Pikkuhiljaa tauti paheni, lopulta tilanne meni ihan mahdottomaksi ja lopulta apu löytyi naapurikunnan terveydenhuollon kautta, täällä meitä ei uskottu että joku on oikeasti vialla. Nyt yritetään siirtyä oman kunnan hoitoon mutta lääkäriaikoja ja terapioita tipahtelee ehkä kerran kuussa, seuraava vasta kesän jälkeen! On yritetty kaikki kunnalliset keinot, yksityisetkin, mutta se on niin kallista että rahat ei riitä. Hän on kotona nyt vaan osan ajasta koska riitojen kuuntelu ahdistaa lapsia. Hän siis kohdistaa kaiken ahdistuksensa minuun ja riidaksihan se sitten aina kääntyy. Lääkitys hänellä, on todella vahva, mutta kun sitä psyykkistä puolta ei kirveelläkään pääse hoitamaan.. tämä on tällaista tämä suomen terveydenhuolto. odotellessa sitten vaan loppuu minulta usko ja voimat kesken :(

[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 11:09"]

Moi,

Mies on kyllä avun piirissä. Tai hän yritti hakea apua pitkään eri instansseista, ja sai aina luun kouraan ja lähetettiin kotiin masennuslääkkeiden kanssa. Pikkuhiljaa tauti paheni, lopulta tilanne meni ihan mahdottomaksi ja lopulta apu löytyi naapurikunnan terveydenhuollon kautta, täällä meitä ei uskottu että joku on oikeasti vialla. Nyt yritetään siirtyä oman kunnan hoitoon mutta lääkäriaikoja ja terapioita tipahtelee ehkä kerran kuussa, seuraava vasta kesän jälkeen! On yritetty kaikki kunnalliset keinot, yksityisetkin, mutta se on niin kallista että rahat ei riitä. Hän on kotona nyt vaan osan ajasta koska riitojen kuuntelu ahdistaa lapsia. Hän siis kohdistaa kaiken ahdistuksensa minuun ja riidaksihan se sitten aina kääntyy. Lääkitys hänellä, on todella vahva, mutta kun sitä psyykkistä puolta ei kirveelläkään pääse hoitamaan.. tämä on tällaista tämä suomen terveydenhuolto. odotellessa sitten vaan loppuu minulta usko ja voimat kesken :(

[/quote]

Pahoittelen tilannettasi. Itselläni vaikuttaa asiat näköjään olevan paremmin. En haluaisi luopua hänestä, mutta en tiedä jaksanko tätä pidemmänpäälle enää, jotain pitäisi keksiä. Jos meillä olisi lapsia satavarmana jäisin.

ap