Onko minulla toivoa?
Olen ihan hyvä tyyppi. Osaan keskustella, olen huomioonottava, todella korkeasti koulutettu, empaattinen, ulkoisesti olen mielestäni ihan ok, osaan pitää kodista, lapsista ja kumppanista huolen. Minulla on vain yksi todella paha ongelma. En enää uskalla tehdä aloitteita seksiin (lähinnä vuosia jatkuneen torjunnan takia)ja olen muutenkin aika alistuva seksuaalisesti.
Olen pitkässä parisuhteessa, yli 15 vuotta oltu yhdessä. Tästä suuri osa on ollut seksuaalisesti todella hankalaa aikaa. Naisystäväni omien sanojensa mukaan rakastaa minua ja haluaa viettää elämänsä kanssani, meillä on lapsia, yhteinen koti jne... ulkoisesti kaikki hyvin.
Vaimoni on kuitenkin seksuaalisesti aika epäaktiivinen, häntä ei seksi juuri kiinnosta. Hän valittelee ettei pääse oikein millään sellaiseen tunnelmaan että kiinnostuisi seksistä. Toisaalta hän sysää kaiken vastuun siitä minulle. Haluaa että minä saisin hänet syttymään. No ilmeisesti minä en osaa sitä tehdä. Olen mielestäni yrittänyt kaikki mahdolliset temput (mikä on minulle vieläpä todella luonnotonta ja siksi tosi raskasta). Yritykseni torjutaan lähes aina. Alan olla todella toivoton tämän asian suhteen. En tiedä mitä tehdä. Olemme keskustelleet ja käymme seksuaaliterapiassa, mikään vaan ei tunnu auttavan. Voin tosi huonosti tämän takia. Vihaan itseäni ja elämää, syyttelen, ahdistun ja eristäydyn. Tuntuu etten kelpaa, enkä saa toista syttymään mitenkään. Itsetuntoni on aivan pohjamudissa, enkä nää ulospääsyä tilanteesta. En vain osaa toimia toisinkaan.
En haluaisi olla tällainen. Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä? Jos eroan niin joudun todennäköisesti elämään lopun elämäni yksin, koska seksuaalisesti alistuville miehille ei taida juuri kysyntää olla. Se ajatus saa minut todella raiteiltani, mutta ei elämän tällaistakaan pitäisi olla. Kaiken tämän seurauksena olen usein tilassa missä en nää todellakaan mitään järkeä ja merkitystä tässä elämässä, toivon lähinnä kuolemaa.
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Avaatko vähän niitä temppuja mitä olet kokeillut?
Meillä on aika paljon yhteistä, joskaan en itse ole alistuva vaan paremminkin tasapuolisuudesta pitävä. Kauan ihmettelin kun nykyistä kumppaniani en saanut kuin harvoin syttymään kunnolla. Mikään hemmotteluhieronta ei toiminut.
Sittemmin olen opetellut dominoimaan ja kyselemättä ottamaan mitä haluan. Seksin aikana ei kysellä eikä puhuta kuin korkeintaan rivoja. Jos haluaa suuseksiä niin sitten kalu laitetaan vaimon suuhun ja komento on "ime". Narttu tykkää siitä aivan hulluna.
Edellä kerrottu toiminta on ollut omalla epämukavuusalueellani, kiltiksi ja kohteliaaksi kun on kasvatettu. Mutta olen siihen hyvin sopeutunut. Sunnuntaiaamulla kun lapset lähtivät ulos, vaimo tuli niukassa yöpaidassaan sen verran lähelle, että olisi voinut yhtä hyvin ääneen sanoa olevansa seksiä vailla. Sai mitä ilmaisi haluavansa ja h-hetkellä muutaman sopivan napakan läpsäisyn lautasilleen. "aah, iih, aah" :D
Älä luovuta, etsivä löytää.
terv mies 47v
Esimerkiksi juuri mainitsemaasi olen yrittänyt, ei toiminut yhtään. Muita: hotelliyö, illallinen ravintolassa, hemmottelulomat, hieronta, yllätykset, kehuminen, kukkien/lahjojen tuominen, siivoaminen/tiskaaminen ja muut kodin työt, suoraan pyytäminen, halailu, pussailu jne... Luulen kokeilleeni lähes kaiken. Hän ei osaa sanoa mikä itselleen voisi toimia, eikä saa itseäänkään syttymään. Joskus hän mielikseni tekee jotain mitä pyydän, mutta ei sekään kivalta tunnu, lähinnä toisen pakottamiselta.
Se on surullista, mutta vaikuttaa siltä että ette sovi kovin hyvin yhteen.
Kumpikaan ei ehkä uskalla erota tässä vaiheessa, jolloin tilanne on tämä.
Pettää sua jonkun paljon komeamman kanssa. Ei mikään ihme ettei seksi sun kanssa enää kiinnosta, ja sekin mitä harrastetaan on pakkopullaa suhteen vuoksi, ei himon.
"Vaimoni on kuitenkin seksuaalisesti aika epäaktiivinen, häntä ei seksi juuri kiinnosta. Hän valittelee ettei pääse oikein millään sellaiseen tunnelmaan että kiinnostuisi seksistä."
Hehhehheh.. Klassinen. Lisää perään vain "sinun kanssasi" niin siinä totuus.
Lukekaas iltapäivälehteä TÄNÄÄN..olen aina sanonut, että jos saa hyväämseksiä, sitä myös haluaa..se jää ihmisen muistiin jos ei saa sitä himoa tyydytettyä oiekin hyvin, ja sitten ei haluakkaan. En voi tajuta kuinka onnekas olenkaan, kun aina vaan himoitsen miestäni ja hän minu, vaikka takana jo 37 yhteistä vuotta. Mieletöntä seksiä päivittäin. Joskus itken onnesta - kaikki voisi olla niin toisinkin.
Tutulta kuulosta ap:n tilanne. Itse lopulta erosin, kun lapset sain murkkuiän ohi. Vaimon sai lopulta syttymään, kun oikein yritti kärsivällisesti, mutta se oli kokopäivätyö ja ei välttämättä onnistunut eka päivänä. Perheen ainoalta elättäjältä se on liikaa vaadittu, että kaikki vastuut on yhdellä ja toinen tekee mitä huvittaa. Suuseksi oli täysin yksipuolista, aloitteiden teko myös ja orgasmin saatuaan vaimo olisi heti halunnut lopettaa. Minä minä minä mentaliteetti kukoisti. Ohi on onneksi se.
Ei hän naisista pidä, eikä petä, olen 100% varma siitä. Jos niistä olisi kyse hän olisi varmasti sanonut.
Kai se sitten on niin ettei vaan sovita jotenkin yhteen. Ei sitä varmaan mitenkään saa korjattua.
Ja se on kyllä totta että himoa hän ei tunne, juuri koskaan. Kyse ei ole siitä ettei minua kohtaan, vaan yhtään ketään kohtaan. Olisi itseasiassa helpottavaa, jos hän kokisi himoa jotain muuta kohtaan. En olisi enää se sika, joka itsekkäistä syistä haluaa lähteä.
Kannattaisi aloittaa tunnistamalla om seksuaalisuustyyppi, siis tästä on kyse.
https://www.iltalehti.fi/mieli/a/9e5221cf-1a3a-4fc0-9d99-900c5b709793
Kun tietää, mikä itseä ja toista kiihottaa löytyy asioita, joita voi käyttää.
On olemassa myös laajempia kyselyjä siitä, mikä kiihottaa ja mitä haluaa, mitkä jutut ovat täysin mahdottomia.
Se oma seksuaalisuus voi myös laajentua, niin itselleni on käynyt.
Ja noihin seksualisuustyyppeihin liittyen löytyy testi täältä: https://missjaiya.com
Mainitsit käyneenne terapiassa, pariterapiassa vai seksuaaliterapiassa? Jälkimmäinen olisi varmaan oikea osoite, jos seksiasioita yrittää laittaa kuntoon.
Itse olen kinky ja mulle toimii esim. käskyttäminen vaikka tämä onkin leikkiä. Mene ja riisu alushousut, viesti mieheltä työpäivän aikana.
Vierailija kirjoitti:
Ei hän naisista pidä, eikä petä, olen 100% varma siitä. Jos niistä olisi kyse hän olisi varmasti sanonut.
Kai se sitten on niin ettei vaan sovita jotenkin yhteen. Ei sitä varmaan mitenkään saa korjattua.
Jos siellä terapiassa käytte, niin selviää voitteko jatkaa. Muuten en olisi tuota sanonutkaan, että ette ehkä sovi yhteen.
Dominoivia naisia on, mutta kukaan ei tietydti takaa että löytäisit sellaisen. Nykytilanne on parempi kuin pelottava muutos, jos lapsetkin ovat vielä pieniä niin ero on iso päätös.
Haluaisin näin kokeneempana ja "kaiken nähneenä" miehenä antaa Ap:lle neuvoja. Mutta pitäisi pitkään jutella. Yritä nyt alkuun ainakin olla luopumatta toivosta
Oletko kokeillut olla "välinpitämätön" välillä?
Rupea treenaamaan, ostele uusia vaatteita ja tahallasi katsele muita naisia kadulla kulkiessanne. Älä kuitenkaan petä.
Kun naisesi huomaa, että muut naiset saavat huomiosi, niin sinun ei tarvitse viedä kukkasia, ei alistua tai yrittää olla dominoiva.
Naisessasi herää taatusti mustasukkaisuus ja himo sinua kohtaan, kun hän huomaa että olet hyvä saalis, jota muut tavoittelevat. Usko pois.
Kuulostaa minulta ja exältäni. Seksuaalisuus kuihtui molemmilla niin pahasti, että aloin epäillä miehen olevan homo ja hän minun olevan lesbo. Tosiasiassa emme vain sopineet seksuaalisesti yhteen, ikävä kyllä.
Erosimme ja nykyään ainakin minulla on seksielämä ihan toista maata kuin ennen. Toivottavasti exällä sama.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avaatko vähän niitä temppuja mitä olet kokeillut?
Meillä on aika paljon yhteistä, joskaan en itse ole alistuva vaan paremminkin tasapuolisuudesta pitävä. Kauan ihmettelin kun nykyistä kumppaniani en saanut kuin harvoin syttymään kunnolla. Mikään hemmotteluhieronta ei toiminut.
Sittemmin olen opetellut dominoimaan ja kyselemättä ottamaan mitä haluan. Seksin aikana ei kysellä eikä puhuta kuin korkeintaan rivoja. Jos haluaa suuseksiä niin sitten kalu laitetaan vaimon suuhun ja komento on "ime". Narttu tykkää siitä aivan hulluna.
Edellä kerrottu toiminta on ollut omalla epämukavuusalueellani, kiltiksi ja kohteliaaksi kun on kasvatettu. Mutta olen siihen hyvin sopeutunut. Sunnuntaiaamulla kun lapset lähtivät ulos, vaimo tuli niukassa yöpaidassaan sen verran lähelle, että olisi voinut yhtä hyvin ääneen sanoa olevansa seksiä vailla. Sai mitä ilmaisi haluavansa ja h-hetkellä muutaman sopivan napakan läpsäisyn lautasilleen. "aah, iih, aah" :D
Älä luovuta, etsivä löytää.
terv mies 47v
Esimerkiksi juuri mainitsemaasi olen yrittänyt, ei toiminut yhtään. Muita: hotelliyö, illallinen ravintolassa, hemmottelulomat, hieronta, yllätykset, kehuminen, kukkien/lahjojen tuominen, siivoaminen/tiskaaminen ja muut kodin työt, suoraan pyytäminen, halailu, pussailu jne... Luulen kokeilleeni lähes kaiken. Hän ei osaa sanoa mikä itselleen voisi toimia, eikä saa itseäänkään syttymään. Joskus hän mielikseni tekee jotain mitä pyydän, mutta ei sekään kivalta tunnu, lähinnä toisen pakottamiselta.
Kaupankäynti seksiä saadakseen on todella vastenmielistä. Entinen mieheni teki tuota saadakseen minut syttymään, mutta sai minut inhoamaan seksiä. Ei naiset halua antaa seksiä vaihtokauppana tiskaamisesta tai kukkapuskasta! Haloo nyt!
Naisen saat syttymään sillä, että haluat juuri häntä, palavasti ja intohimoisesti. Älä sano haluavasti seksiä tai pillua, koska siitä tulee sellainen ajatus, että haluat sitä keneltä tahansa, ihan sama kunhan jostain saat.
Sori, mutta seksissä alistuva mies vaikuttaa tosi kamalalta. Olen nainen ja tykkään määrätietoisista miehistä. Tuo aikaisemmin kommentoinut herra 47 v kuulostaa ihanalta :)
Vierailija kirjoitti:
Sori, mutta seksissä alistuva mies vaikuttaa tosi kamalalta. Olen nainen ja tykkään määrätietoisista miehistä. Tuo aikaisemmin kommentoinut herra 47 v kuulostaa ihanalta :)
Kiitos tästä! Inhoan omaa seksuaalisuuttani jo valmiiksi, oli todella kivaa ja itsetuntoani hivelevää kuulla että muutkin ajattelevat samoin.
Ja noista aiemmista.
Kaupankäynti? Mistä minä tiedän mitä hän haluaa kun mikään ei saa syttymään? Miksi minä olen se jonka pitää tehdä kaikkensa tai osata lukea hänen ajatuksensa. Ei minulla ole muuta mahdollisuutta, noi oli vain esimerkkejä niistä mitä olen kokeillut.
Olen lähinnä kinky, ihan tietoinen siitä. Minua on siihen liittyen ihan suoraan pyydetty useampaankin otteeseen sessiosuhteeseen. En halua pettää ja toisaalta satunnainen leikkiminen ei oikein olisi minua varten. Haluaisin kunnollisen parisuhteen ja niitä haluavia dommeja/switchejä ei tunnu juuri olevan.
Seksuaaliterapiassa käymme ja otan näitä siellä kyllä esille kun se lomien jälkeen jatkuu. Olen vaan todella peloissani ja surkeana. Tämä tuntuu ihan kaiken loppumiselta.

Yksinkertaisesti olette toisillenne seksuaalisesti yhteensopimattomat. Älä tunne siitä huonoa omaatuntoa. En minäkään voisi kuvitella harrastavani dominoivana osapuolena seksiä alistuvan miehen kanssa, joten ymmärrän kyllä ettei vaimoasi kiinnosta seksi kanssasi. Se ei ole millään lailla sinun syytäsi etkä voi tehdä sille mitään.
Saisitko ajatuksesi käännettyä siten, että teillä on kummallakin omat seksuaaliset preferensinne eivätkä ne sovi yhteen, eikä sinun tarvitse kantaa siitä syyllisyyttä? Vaihtoehtona teillä on alkaa toteuttaa seksuaalisuutta jonkun toisen ihmisen kanssa luvalla ilman pettämistä.
Ei vaimosi tule muuttumaan etkä sinäkään, joten miksi ihmeessä käytätte siihen voimavaroja ja vielä niin, että ilmeisesti mielenterveytesi on kohta koetuksella. Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet, mutta älä odota vaimosi muuttuvan sen mukaiseksi, koska ei hän siuhen pysty. Asia pitää ratkaista muulla tavoin.
- tuo jolle vastasit
"En halua pettää ja toisaalta satunnainen leikkiminen ei oikein olisi minua varten."
Luvalla toimiminen ei ole pettämistä. Jos kerran käytte seksuaaliterapiassa, kannattaa siellä ottaa sekin vaihtoehto puheeksi, että voisiko sinulla olla hänen luvallaan joku domina jonka kanssa hoituisi alistumistarpeesi tai vaihtoehtoisesti haluaisiko vaimosi sen sijaan itse kokeilla edes.
"Haluaisin kunnollisen parisuhteen ja niitä haluavia dommeja/switchejä ei tunnu juuri olevan."
Naisista ihan selkeä enemmistö haluaa miehen olevan se dominoiva osapuoli, määrätietoinen ja aktiivinen, kontrollikykyinen jolloin nainen voi päästää omasta kontrollistaan irti. On varmasti aivan totta, että parisuhdetta haluavaa dominaa voi olla hankala löytää. Ainakin paljon hankalampaa kuin alistuvaa naista.
Minusta "tuo jolle vastasit" kommentoi hyvinkin järkevällä tavalla tässä yllä.