Mistä ostat rintaliivisi?
Olen surkea alusvaateshoppailija ja tajusin että pakko hommata lisää rintsikoita. Määrä sen kun harventuu vuosi vuodelta ja näin kesähelteellä olisi ihan kiva vaihtaa vähän useammin raikkaisiin. En enää edes tiedä kuppikokoani, pitäisikö mennä johonkin liiviliikkeeseen? Mielestäni rintani eivät ole mitenkään pienet, mutta omat mittaustulokset tarjosi A-kuppia kun ennen on ollut B/C tai jopa D...?
Marketti- ja perusvaatekauppaliivit on monesti epämukavia ja jää ostamatta. En tiedä miksi pidän liivikauppoja jotenkin vanhempien ja/tai isorintaisempien naisten juttuna. Kannattaako kuitenkin mennä?
Kommentit (27)
Laadun erottaa tunnustelemalla. Sitä on vähän vaikea selittää, mutta kun liivin vetää päälleen, se tuntuu joko pehmeältä ja joustavalta mutta silti ryhdikkäältä tai sitten siinä on kovia ja raapivia pitsiosia tai kohtia, jotka tuntuvat vähän ohuilta tai vähän "varottavilta". Kylmä tosiasia on kuitenkin, että päivittäiskäytössä oleva liivi ei kestä vuotta kauempaa, vaikka olisi miten laadukas - vähintään se menettää värinsä peruissa. Yksi nyrkkisääntö on myös, että topatut liivit - t-paitaliivit ja pushupit jne - ovat säännönmukaisesti lyhytikäisempiä kuin toppaamattomat, sillä se toppaus ennen pitkää menettää muotonsa pesuissa. Ikää voi pidentää pitäytymällä käsinpesuissa, mutta ei se loputtomasti silti auta. Toisaalta se parinkympin liivi, joka kestää pari kesäkuukautta, on mielestäni myös palvellut ihan ookoosti.
Koko - kyse ei ole pelkästään koosta, vaan myös liivin mallista. Jokaisesta liivimallista ei ehkä edes löydy sellaista kokoa kuin sinulle sopisi: koska naisten rinnat ovat eri muotoisia, myös liivien pitää olla. Koko on hyvä valita niin että ympärysmitta on tiukka muttei kiristävä eikä ahdistava. Nykyään puhutaan, että sen pitää olla napakka, jotta se tukee ja sitten monet menevät toiseen ääripäähän, jolloin liivien selkämys puristaa selkäläskit esiin ja vetää ryhdin lysyyn. Nauhaa pitää venyttettyä sen verran että saa pari sormea väliin.
Kuppiin ei pitäisi jäädä tyhjää. Toisaalta rinta ei myöskään saisi pursua mistään yli, eikä kupin reunan yläpuolelle tai kainalon puolelle saa syntyäå "mökkyä" tai "toista rintaa". Kannattaa myös vetäistä tässä sovitusvaiheessa t-paita päälle, ja katsoa, näkyykö niitä möykkyjä paidan kanssa. Joskus kangaspinta näyttää sellaista, mitä paljas iho peilissä ei anna katsoa.
Olkaimien pitäisi olla oikealla kohdalla. Toisilla se oikea kohta on keskemmällä ja toisilla sivummalla - edessä ja takana. katso, ettei olkain painu rintaan sivultapäinkään. Tarkista, että olkaimet pysyvät ylhäällä.
Katso, että rinnat pysyvät suurin piirtein luonnollisella korkeudella (olkapään ja kyynerpään puolivälissä) ja luonnollisella etäisyydellä toisistaan. Moni kuvittelee, että näyttää hyvältä kun rinnat työnnetään yhteen niin, että niiden väliin jää kapea vako, mutta se ei aina eikä edes usein pidä paikkaansa. Usein siitä seuraa muhkuroita vääriin paikkoihin. (Esim kainalon yläpuolelle). Epämukavaa ja epäterveellistäkin tuo voi olla. Kainaloihinkaan rintojen ei kuitenkaan ole tarkoitus valua, vaan suuntautua lähinnä eteenpäin. Mitä isommat rinnat, sen tärkeämpää on, että ne näyttävät kahdelta rinnalta, eikä yhdeltä takapuolelta.
kannattaa käydä liiviliikkeessä. itse olen vähä päälle parikymppinen nainen ja aika normaalit rinnat (C) ja silti käyn liiviliikkeessä. asiointi on nopeaa ja helppoa.
Mä ostan yleensä Changelta. olen pienikokoinen ja pienirintainen, joten ihan joka liikkeestä ei oikein löydy sopivia malleja tai kokoja. Sokoksesta olen löytänyt myös usein.
Yleisin virhe on, että käytetään liivejä, joissa on liian iso ympärys ja liian pieni kuppi.
Ihme, ettei normaalikaupoissa myydä sopivan kokoisia rintaliivejä. Omasta mielestäni itselläni ei edes ole valtavat rinnat, vaan ihan normaalit mutta eipä löydy tarpeeksi pientä rinnanympärystä ja isoa kuppia samasta liivistä. Ilmeisesti ihmiset ostaa tarpeeksi niitä väärän kokoisia, ettei oikeita kokoja tarvitse tuoda tavallisille markkinoille. Näin kuumalla on vain ikävää, kun koko ajan pitäisi olla vaihtamassa liivejä ja, kuten AP:llä myös minulla loppuu liivit kesken.
Mulla on isot rinnat (75 G), ja ostan omani Funky Ladystä. Changessa myivät niin tiukat, että kaikki läskit tursuavat. Hölmöhän olin kun ne ostin, mutta luotin myyjään.
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 16:56"]
Mulla on isot rinnat (75 G), ja ostan omani Funky Ladystä. Changessa myivät niin tiukat, että kaikki läskit tursuavat. Hölmöhän olin kun ne ostin, mutta luotin myyjään.
[/quote]
Mulla kans kaks kertaa sama kokemus Changesta. Nyt vain ja ainoastaan Funky Ladystä. Tulee kerralla sopivan kokoiset liivit ja vaikka maksavatkin paljon, ostan aina vähintään viidet mukaan.
Olen vannoutunut sloggi-tyyppi, sekä liivit ja alkkarit on arkena sloggeja. Hienompia hepeniä olen hankkinut sieltä täältä, lindexillä on löytynyt parhaiten mun mallisia.
Helsingin Sokokselta. Sieltä saa palvelua, edullisia (Sokoksen omaa mallistoa?) liivejä arkikäyttöön ja myös kivoja kalliimpia liivejä.
Mä olen kans onneton rintsikoiden ostaja, mutta oli iloinen yllätys kun löysin ihan KappAhlista sopivia rintsikoita. Mulla koko on 75E, harvoin löytyy marketeista eikä ainakaan alelaareista.
Olen kamala :( Käyn sovittamassa liiviliikkeissä ja ostan saman mallin halvemmalla netistä. Tosin luottomerkit löytyneet ajat sitten ( Lise Charmel, Simone Perele, Wonderbra) eikä tarvi juosta leikkimässä asiakasta kalliissa pikkuliikkeissä. Mutta jos samasta liivistä kiskotaan Suomessa päälle 100e ja ebayssä hinta on postikuluineen.30e, niin tietty valitsen ostaa ulkomailta vaikka 3 liivit ennemmin kuin yhdet kalliit Suomesta, varsinkin kun merkki on se sama.
Mulla taitaa olla aktiivisessa käytössä neljät liivit. 2 KappAhlista, 1 Lindexiltä ja 1 Prismasta. Käytän vain t-paitaliivejä. Ja viimeksi kävin läpi esim. Sokoksella koko valikoiman, mutta en vain löytänyt sellaisia, jotka muotoilisivat rintani nätin näköisiksi. Tuolla reissulla viimein KappAhlista löytyi hyvät.
Sille vierailijalle joka kysyi hyvää change-liikettä Turusta niin Wikkeä vastapäätä on hyvä liike. Eerikinkadulla numeroa en muista. Juurikin siellä kipaisin tänään ostamassa parit liivit, 2 settiä yhden hinnalla tarjouksena nyt. :)
Käyn sekä liivikaupoissa että marketeissa. Esim stockalla ja sokoksella on oikein hyvät liiivivalikoimat parempiakin merkkejä. Paremmilla merkeillä tarkoitan sellaisia kuin aubade, prima donna, triumph, passionata jne. Ja juu, se, miksi näitä usein pitää "vanhempien naisten" tavarana johtuu tietysti siitä, että hinta harvoin on alle viidenkympin ja yli satasenkin pääsee jos ei ole varovainen. Ja kyllä minä joskus ostan parinkympin halpisliivejäkin, jos sattuu kohdalle sopiva malli ja koko. Kyllä niistäkin hintansa edestä usein iloa on, vaikka se hinta onkin pienempi.
En välttämättä tarvitse ostamiseen myyjää, osaan kyllä katsoa itsekin, mikä koko päällä näyttää ja tuntuu hyvältä. Myyjästä on tosin apua juuri siinä, jos pitää sovittaa useampaa kokoa oikean löytymiseksi tai jos joku on "melkein hyvä", voi myyjä osata katsoa valikoimista toisen "melkein samanlaisen".
(En kuitenkaan juuri harrasta changea, sillä niiden kokomerkinnät ovat liian hämmentävät, kun sieltä valkkaa kokomerkinnän perusteella suunnilleen omankokoisensa liivin, se onkin oikeasti monta numeroa pienempi. En myöskään tykkää sen "palvelun" tasosta/tyylistä.)
Olin juuri tulossa kirjottaa changen liikkeistä, mutta ysi vei sanat jo suustani.Minä kuitenkin osatan kaikki rintsikat sieltä, koska vaihtoehtoja ei tunnu löytyvän. Jos joku osaa vinkata hyvää liikettä turussa jossa malleja pienellä ympäryksellä ja suurella kupilla olisin erittäin iloinen :)
Joo, paras kai se olisi että oppisi itse hahmottamaan mikä on paras koko itselle eikä luottaisi liian sokeasti myyjään. Niitäkin kauhujuttuja kun kuulee miten myyjä tuputtaa väärää kokoa tai painostaa muuten ostamaan "vääränlaisia" liivejä.
Onko jotain vinkkejä mistä tuntee hyvän liivin? Siis että olisi laadukas, kestävä ja muotonsa säilyttävä? Tai että koko on oikea? Ainakin ympärys saanee olla aika kireä ja kuppiinko ei pitäisi jäädä yhtään tyhjää?
Anteeksi tyhmät kysymykset, mutta mulla on vahva epäilys että käytän tälläkin hetkellä vääränkokoisia liivejä.
Victoria`s Secretistä. Käyn Lontoossa työmatkoilla usein ja sieltä löytyy sopivia ja vaihtelua on ja paljon:). Suomesta en ole ostanut enää vuosiin. Mun kuppikoko B.
Mä ainakin isorintasena kumartelen ja hötkyn ja pompin sovituskopissa ja tietty katon t-paita päällä että miltä näyttää. Jos rinnat on pienen jumpan jälkeen edelleen kupeiisa ja liivit paikoillaan, mistään ei purista niin kassalle.