Kuinka tiukkoja olette 6v:n vetkuttelun ja mutkuttelun kanssa?

[quote author="Vierailija" time="31.05.2013 klo 11:40"]

Itkupaniikki loppuu kolmantena iltana jos ne kaksi ekaa pysyt tiukkana ja pidät sanasi.  Eli älä anna periksi enää itkupaniikeille :)  Been there, done that.

 [/quote]

Kiitokset! Kyllä mä nyt tuon kokeilen :)

Tää on niin tuttua! :)

Meidän hidastelija on jo kohta 9 ja vähän on helpottanut, mutta hidas edelleen.

6 vuotiaana tyydyin siihen, että ehkä häntä on autettava joissakin asioissa enemmän kuin sen ikäistä keskimäärin. Jos homma menee tappeluksi, niin sitten ei enää mikään toimi ja asiat venyy vaan entistä enemmän.

Ensinnäkin on tietysti huolehdittava, että lapsi nukkuu riittävästi ja on virkeä aamulla ja nukkunut tarpeeksi. Väsyneenä kaikki ongelmat pahenee.

Aamulla saatoin sanoa, että nousepa nyt, niin autan vaatteet päälle. Ja tosiaan autoin paidan päälle ja sanoin, että tuossa verkkarit, vedä jalkaan.

Aamupala oli valmiina, en odota, että tuollainen hidastelija tekee mitään itse.

Meillä lapsi usein aamulla haluaa katsoa telkkarista lasten ohjelmia ja se on suotu, jos aikaa on. Sen ehtona on, että riittävän reippaasti myös syö ja pukee, muuten menee telkkari kiinni. Usein mutku mutku mutkua tulee vähemmän, jos lapsi saa rauhassa omaa tahtiaan toimia ja katsoa sitä tv:tä. Meillä tuo hidastelija herää tosi aikaisin, jotta on aikaa toimia rauhassa ja katsoa tv:tä, kaikki sujuu silloin paremmin ja lapsi itsekin on tyytyväinen. Hän hermostuu heti, jos pitäisi nopeasti nousta ja toimia ja saman tien lähteä.

Nyt kun lapsi on vähän isompi, saatan hyvissä ajoin sanoa, että lähdemme klo 9, katso, että olet silloin valmis, sinun on tehtävä tämä ja tuo asia ennen lähtöä. Sitten vaan yritän olla nalkuttamatta ja odottaa, että lapsi hoitaa asiat. Nalkuttaminen yleensä vaan pahentaa tilannetta. Teen selväksi, että klo 9 on oltava valmis.

Nukkumaan menossa meilläkin on tuo, että jos on vaikka puoli 9 sängyssä valmiina, voin lukea tai saa itse lukea. Jos ei ole valmis tuolloin, lukeminen jää. Meidän lapselle tuo lukeminen on tärkeä asia.

Näitä juttuja kun lukee niin täytyy vain olla onnellinen kun oma eppuluokkalainen on kiltti kuin enkeli. Toivottavasti murkkuikä menee samaan tapaan. En siis osaa antaa mitään neuvoja :(

MInä en ole IKINÄ antanut periksi pukemisessa enkä muissakaan jutuissa, ja silti lapsi vaan yrittää aina pistää hanttiin. En todellakaan ole mikään lepsuilija, mutta lapsi on kai harvinaisen kovapäinen. Tai ainakin meillä kaksi muuta on paljon säyseämpiä. Annan kuitenkin esim. laittaa eri vaatteet kuin olen aluksi antanut jos sille on hyvä selitys, kuten että taskuihin mahtuu paremmin kiviä. Yleensä sovitaan illalla ja aamulla ei neuvotella. Puhdasta  vetkuttelua ei sallita, vaan juuri noin että iltasatu jää lukematta jos ei joudu pesulle, jälkiruokaa ei tipu jos pöytään ei tulla heti jne. Tosiaan kun pari kertaa on tiukkana niin sitten se jo sujuu.

Ei siinä mitään, ihana ja kiva poika muuten, mutta aina on säätämässä jotain vähän erilailla kuin on pyydetty/käsketty/sovittu. Kolikon toinen puoli on se että on tosi kekseliäs ja luova. Ei onneksi juurikaan kiukuttele, on vaan sellainen manjana-tyyppi joka ei arkiaamuisin oikein toimi.

Minä olen sanonut, että nyt pitää rueta hommiin tai sitten eskariin mennään yöpuvussa. Kerran vitkutteli tosi pitkään ja tajusi, että minä todellakin olen lähdössä nyt. Silloin tuli lapselle kiirus.

Hetken mietin, että olenko itse kirjoittanut AP:n viestin. Niin suoraan oli meidän elämästä. 6-vuotias eskari, jonka vetkuttelu ja hitaus ovat saavuttaneet tänä keväänä uuden, erittäin raivostuttavan sfäärin. Lapsi on luonteeltaan yleensäkin sellainen, että tilanteesta toiseen vaihtaminen tapahtuu sellaisella verkaisella vaihteella. Aiemmin oli tosiaan vain verkkainen, mutta asiat sentään tapahtuivat riittävän varoitusajan puitteissa.

Mutta nyt ei mikään aika riitä, koska selvästi nimenomaan vetkuttelee vetkuttelemasta päästyään. Tarhan tätien kanssa asiaa puitiin, ja heidän kokemuksensa mukaan, joillain näkyy lähestyvän koulun jännittäminen yhdistettynä uhmakauteen mm. tällaisena käytöksenä. (Ystävätterin lapsi tosin ei vetkutellut vaan karkaili.) Ja lapsi ei puheissaan vaikuta sitä koulua jännittävän, vaan on pikemminkin innoissaan, mutta ilmeisesti se kouluun siirtyminen siellä taustalla kuitenkin painaa.

Esikoiseni vastaavassa tilanteessa ja ikävaiheessa oireili jännitystään yleisenä itkuisuutena ja vauvamaisuutena - eikä vetkutteluna. Hän tosin ihan osasi pukea sanoiksi, että ei halua kouluun ja pelottaa ja kauhistuttaa. Oli sekin raivostuttavaa, kun 6-vuotias heittäytyi 3-4-vuotiaan tasolle omatoimisuudessa. Mutta aika aikaansa kutakin. Esikoinen on reipas, omatoiminen ja hymyilevän hauska oma itsensä nyt tokaluokkalaisena. Tai siis muuttui ekaluokan ekojen viikkojen aikana ihan normaaliksi silmänräpäyksessä. Tuli yhtenä päivänä koulusta ja huokaisi onnellisena, että kouluhan ei ole ollenkaan yhtä kauhea paikka kuin eskari ja siitä lähtien on käyttäytynyt kuin ihmisen lapsi. Eli itse oletan, että suureen muutokseen liittyvää huolta lapsen mielen päällä, niin se luonteen huonoimmat piirteet jotenkin korostuneesti nousee pintaan.

Luulen, että on tosiaan jokin kausi vain. Meidän esikoinen on ollut aina tuollainen :) Siis vaikka olisi hyvällä päällä, eikä olisi mitään uhmattavaa, saattaa jäädä vetkuttelemaan ja vääntämään jotain asiaa loputtomiin. Ehkä ihan fiksuja asioita, mutta ei sellaisia, mitkä pitää tehdä just sillä hetkellä. Joo, on 10-v. poika, eli ei ihan pienikään enää :) No, tuo piirre kuuluu tuohon luonnepakettiin, ja siinä paketissa on tosi hyviäkin piirteitä, eikä sitä pois saa. Jotenkin kun arki kulkee, niin ok, mutta kaikki tuollaiset tiukasti sanotut "nyt tehdään näin" ym. auktoriteetin osoittaminen ei aiheuta muuta reaktiota kuin murheen tai raivon, päivästä riippuen. Kuopus on taas eri maata.

Meillä miehen 5,5v lapsi on juuri tällaisessa vaiheessa! Kaikesta muutenkin hirveä viuruaminen ja vonkuminen, huoh. Meillä sanotaan kaksi kertaa kauniisti, sitten otetaan vaikka kädestä pitäen tekemään se mitä toivotaan tehtävän. Ns. turhista asioista itkeminen (esim. puolen tunnin huuto kun ei saa haluamaansa tv-kanavaa) ignoorataan nykyään, ei siihen muu tunnu auttavan.

Jep, tuota tekee tuo meidänkin 6v, eli vinkuu ja vonkuu ja valittaa ja piipittää ja vääntää tekoitkua milloin mistäkin. Kaikki on EPÄÄÄÄÄ!

Ei juuri normaalilla äänellä puhu nykyään. Paitsi kodin ulkopuolella. Onneksi sentään.

AP