Oletko järki- vai tunneihminen? Kumpi haluaisit olla?

Olen molempia.

Kaikissa juhlatilaisuuksissa, ristiäisistä hautajaisiin ja päikkärin äitienpäiväjuhlista lakkiaisiin, itken, vaikka tekisin mitä. Ei tarvitse edes olla omat lapset esiintymässä eikä kukaan läheinen vihittävänä, aivan sama.

Päätökset teen kuitenkin aina järjen kanssa.

Ei se ole joko tai, vaan se on sekä että. Järki ja tunteet kuuluvat jokaiseen terveeseen mieleen. Tunteen vastakohta ei ole järki vaan tunteettomuus. Järjen vastakohta ei ole tunne vaan järjettömyys.

Välillä tuntuu kuin olisin lähes tunteeton järki-ihminen.. Mikään ei meinaa liikuttaa kyyneliin saakka, mutta ihan tyytyväinen kuitenkin olen elämääni ja pyrin omalla toiminnallani tuottamaan hyvää oloa niin lapselleni, kumppanilleni kuin ystävillenikin.

Järjen vietävänä puitteet ovat kunnossa, mutta kyllähän se välillä häiritsee, että "mikään ei varsinaisesti oikein tunnu miltään". Viimeisen 20 vuoden aikana olen saanut kyyneleet itselleni tasan kerran (koira kuoli, kun olin teini). Lapsen syntymän aikoihin kävi lähellä, että tuli kyynel silmään, mutta ei sitten kuitenkaan.

Olen ystävällinen, kiltti ja mukava, koska se on perusluonteeni, mutta en kuitenkaan ole ihan varma olenko hyvä ihminen. :/

Harmittaa.

Kaikki ovat kumpaakin, mutta vaikka yritän tehdä päätökset järjen kanssa, tunne on minulla vahvempi voima. Olen yrittänyt koulia itsestäni järkevämpää ja kai onnistunutkin, sillä tuli ihan pahuksen paha olo :( Viime aikoina olen vasta alkanut ajatella, että tunteet ja mielikuvitus ovat minun vahvuuteni, eivät vika. Opin asioita paljon nopeammin, kun saan tunteet peliin. Hauskin esimerkki on varmaan, kun joskus teinilikkana opiskelin ruotsin sanoja (ei muuten kauheasti kiinnostanut) haaveilemalla jostain ihanasta ruotsalaispojasta ;) Kyllä painui sanat päähän!

Liikutun herkästi mutta muuten olen järki-ihminen.

Olen sekä että. Tietyt asiat kaikki kai valitsee tunteella, vaikka järkeä siinä käyttäen. Vaikka auton osto esimerkkinä, malli järjellä ja väri tunteella.

Järki-ihminen, ja siitä ylpeä!

Toki tunteilen, kun on siihen syytä - ja tunnistan, että nyyhkiminen palvelee sisäistä draamankaipuutani... siis silloin, kun mitään varsinaista henkilökohtaista menetystä ei ole, vaan nyyhkin vaikka mediasta näkemääni ihmiskohtaloa.

Mutta en haksahda elämän perusratkaisuissa ajattelemaan, että tunteille ei muka voi mitään tai että ne ovat mukamas jotenkin "aidompia" tai viestivät jostain tuonpuoleisesta Tarkoituksesta...

Hei.

Mielestäni tunteita tai järkeä ei a) pidä laittaa vastakkainasetteluun b) se olisi mahdotontakin.
Ihminen tarvitsee ihan joka päivä ja jokaisessa tilanteessa kumpaakin. Ei niitä voi erotella sen enempää kuin ruumista ja sieluakaan.

Tunne vaikuttaa KAIKKEEN toimintaan, niihin järkevinäkin pidettyihin. Ihminen ostaa asuntonsa ja autonsakin tunteiden vaikutuksessa. Mutta ei vain tunteen.

Minua viehäättää ajatus, että kypsyminen elämässä tarkoittaa sitä, että yhä vähemmän ajattelee asioista joko tai vaan enemmänkin sekä että-

uskon ihan Luojammekin tarkoittaneen ihmisen arvostavan sekä tunne-elämäänsä että pitävän järjestäänkin huolta. Vastuullinen elämänmuoto syntyy näiden kombinaatiosta.

Kovasti tunnepuolelle vetää, haluaisin olla järki ihminen mielummin mutta minkäs teet.

[quote author="Vierailija" time="29.05.2013 klo 08:26"]

Ei se ole joko tai, vaan se on sekä että. Järki ja tunteet kuuluvat jokaiseen terveeseen mieleen. Tunteen vastakohta ei ole järki vaan tunteettomuus. Järjen vastakohta ei ole tunne vaan järjettömyys.

[/quote]

Enkö juuri aloituksessa kirjoittanut, ettei tämä ole mustavalkoista.

ap

En tee juurikaan impulsiivisia, harkitsemattomia päätöksiä vain siksi, että minulla on päällä jokin tunne. Taidan siis olla järki-ihminen ainakin päätöksenteon suhteen? Koen kyllä muuten kaikenlaisa tunteita, mutta en anna niille kovin suurta painoarvoa. 

Haluaisin olla järki-ihminen. Miten saisinkin kuoletettua itsestäni tämän tunnepuolen, olen poukkoillut koko elämäni sinne-tänne tunteiden ohjaamana. Olen jo 50-vuotias, ja toivoisin pikkuhiljaa saavani järjen käyttöön.

Auttaisko lobotomia?

[quote author="Vierailija" time="29.05.2013 klo 12:43"]

Haluaisin olla järki-ihminen. Miten saisinkin kuoletettua itsestäni tämän tunnepuolen, olen poukkoillut koko elämäni sinne-tänne tunteiden ohjaamana. Olen jo 50-vuotias, ja toivoisin pikkuhiljaa saavani järjen käyttöön.

Auttaisko lobotomia?

[/quote]

Juuri tätä tarkoitin. Itse olin aikaisemmin juuri tuollainen poukkoilija ja tunteet vei sinne tänne. Mutta tosiaan piti aika alhaalla käydä, että sain koulittua itsestäni järki-ihmisen.

Enkä suinkaan aloituksella tarkoittanut, ettei järki-ihminen itke hautajaisissa tai katsoessaan surullista elokuvaa.

Ihminen ei varmaan koskaan ole tyytyväinen itseensä. Minä olen selvästi enemmän järki- kuin tunneihminen (ehkä suhteessa 80-20), ja tähänastinen elämäni on jälkikäteen katsoen ollut tappavan tasaista ja tylsää. Mietin ja harkitsen kaikkea liikaa niin ihmissuhteissa kuin muussakin elämässä. En osaa heittäytyä, olla spontaani, en oikeastaan koskaan liikutu, innostu mielettömästi tai koe mitään tunnemyllerrystä. En vain tiedä miten tunnetta saisi lisää, kun aina järki kuitenkin tulee etualalle ja vaimentaa argumenteillaan ne tunteisiin nojaavat perustelut.

Vastasinkin jo, että olen enempi tunneihminen ja opin tehokkaammin "tunteella". Ei se tunne-eläminen välttämättä johda sellaiseen poukkoiluun, että esim. vaihdettaisiin puolisoa kuin sukkaa. Jos on tunneihminen, en usko, että siitä seuraa mitään hyvää, että yrittää tukahduttaa ja halveksia tunteita. Esim. parisuhteessa vaaditaan sitä järkeäkin, missäpä ei, mutta ne tunteensa täytyy jotenkin hyväksyä ja nauttia niistä. Itselläni yksi keino on luova kirjoittaminen. Kirjoittajille yksi ohje muuten onkin, että "jätä draama paperille" eli jos kirjoittaa dramaattisia, tunnekylläisiä tarinoita, ei oman arkielämän tarvitse olla silti mitään sirkusta. Mutta se oma tunnepuoli tulee kuitenkin noin käyttöön ja mielekkään tuntuiseksi. Jokaisen pitäisi löytää väylä toteuttaa itseään.

Siis onhan järki-ihmiselläkin tunteet. Mä olen itkenyt paljonkin ja olisin enemmänkin, jos olisi joku tukenut ja ymmärtänyt. Mutta verrattuna moniin tuntemiini ihmisiin olen järkevä. Toimin ensisijaisesti seurauksia ajatellen, en hetken mielijohteesta tai -hyvästä. Toisten tunnekuohut, laiskoiksi rupeamiset ja piittaamattomuus asioiden hoidossa on mielestäni karmaisevaa ja rasittavaa todistettavaa. Usein tekisi mieli sanoa, kasvakaa aikuisiksi, mutta eipä tule sanottua.