Kuinka selvitä?
Olen 23 vuotias, ja seurustelin mieheni kanssa 6 vuotta. Oltiin molemmat 17 kun alettiin seurustella. Yhdessä asuttiin melkein 5 vuotta. Viikko sitten erottiin, jo "kolmatta" kertaa. Aiemin ollaan erottu kerran viikoksi, kerran melkein kuukaudeksi. Kumpanakaan kertana en hyväksynyt eroa ja tuntuu etten hyväksy nyttenkään. Miksi, vaikka mies on jättänyt minut nyt jo kolme kertaa? Nyt tuntuu että ero on aivan lopullinen ja itkettää ja ahdistaa niin paljon jo valmiiksi miten ikävä tulee. Vaikka ei välillä tehty paljoa yhdessä, mies aika törkeäkin joskus ollut, niin ikinä ei minua pettänyt, ja vielä viime viikollakin hassuteltiin yhdessä ja sanoi kauniita asioita, tuli ihan puun takaa koko ero. Vaikka oli kuulema harkinnut taas eroa jo pitkään. Jos mies haluaisi vielä yhteen niin kannattaako se ottaa enää takaisin? Kaipaan rakastani koko ajan, antaisin mitä vain että kaikki olisi kuin vielä pari viikkoa sitten. Kaipaan toista viereen nukkumaan, koskettamaan,sanomaan tyhmiä hömpötyksiä...Olen niin yksin. En voi kuvitellakaan olevani kenenkään muun kanssa ja sydämeni murenee jos tietäisin että joku toinen on ollut hänen kanssaan.