Lapset kannattaa tehdä 20-30 -vuotiaana.

Mielestäni tärkeintä on elää tarpeeksi nuoruutta, ettei perheellisenä tarvitse baareissa lentää. Tärkeää on myös vakaa parisuhde, ettei ensimmäisen vastoinkäymisen ilmaantuessa ole ero edessä. Lapset tarvitsevat turvallisen kodin.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 19:54"]

Sanokaa mitä sanotte, mutta olen sitä mieltä. En missään nimessä halua arvostella yli 30 -vuotiaita äitejä, en todellakaan. Ymmärrän täysin, jos jollakulla ei ole 20-30 -vuotiaana esimerkiksi sopivaa kumppania. Mutta jos elämä on nuorena aikuisena hyvässä kunnossa (kumppani, työpaikka, asunto), niin miksi tieten tahtoen lykätä lapsen tekoa? 

Naisen hedelmällisyys lähtee voimakkaasti laskemaan 35 -vuotiaana. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi riski saada kehitysvammainen lapsi lisääntyy. Lisäksi 20-30 -vuotiaana munasoluja irtoaa vielä joka kuukausi, minkä vuoksi raskaaksi tuleminen on helpompaa. 

[/quote]Mulla ei ollut vauva haluja alle 30 vee vaan tuli vasta n 38 vee ja ei ollut silloin miestä. Noin vuosi löysin miehen ja halusin lapsen ja naimisiin. Kumpikin toteutui, tosin lapsen sain 44 v ja hyvin meni. Olen hyvin tyytyväinen.

No voihan viude. Esikoiseni sain alle 30:nä joka syntyi kehitysvammaisena ja eli puoli vuotta. Toisen sain 31-vuotiaana ja tietoisen riskin otimme, koska joka neljäs lapsemme voi sairastaa samaa sairautta kuin esikoisemme. Ja nyt jätin ehkäisyn pois jotta saisimme lapsellemme sisaruksen. Eli taas riskeerataan. Ja että se ikäkin vielä..onneksi elämä ei mene aina niin kuin suunnitellaan. Ja vaikeankin elämän jälkeen olen onnellinen siitä mitä olen saanut.Nyt minulla on ikää 33-vuotta.

No jos juoksut on juostu, parisuhde on hyvä ja vakaa ja halu on kova hankkia lapsia, niin olen samaa mieltä. Siinä missä monet tekevät liian aikaisin lapsia (parisuhdetilanteseen ja oman elämänvaiheeseen nähden), niin vähintään yhtä monet jättävät lapset tekemättä vain koska kokevat olevansa siihen liian nuoria iän puolesta. Sitten vängällä pitkitetään lapsentekoa reilusti yli kolmikymppisiksi, vaikka sisimmissään oltaisiin oltu ja valmiita ja haluakkaita lasten hankintaan jo parikymppisinä.

Mutta ennen kaikkea noissa asioissa se ikä on vain luku, paljon kertoo enemmän henkinen kypsyys, ja parisuhteen laatu.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 20:17"]

Mielestäni tärkeintä on elää tarpeeksi nuoruutta, ettei perheellisenä tarvitse baareissa lentää. Tärkeää on myös vakaa parisuhde, ettei ensimmäisen vastoinkäymisen ilmaantuessa ole ero edessä. Lapset tarvitsevat turvallisen kodin.

[/quote]Ja miksi 20-30 -vuotiaat nuoret aikuiset eivät voisi tarjota niitä lapselle? Siis vakaata parisuhdetta ja baaritonta elämää. Ei sitä nuoruutta pidä 30 -vuotiaaksi asti elää, vaan 20 -vuotiaasta ylöspäin kuuluu jo aikuistua. Mikään ei ole surullisempaa, kuin nuori aikuinen, jonka elämässä ei ole muuta kuin biletys, eikä vastuusta tietoakaan. 

Oon samaa mieltä. Jos on kakskymppisestä katellu samaa ukkoa niin turha sen perheen kanssa on odottaa. Meillä tosin esikoisen ' tekemiseen' meni 1,5v joten hänen syntyessään olin jo 27v. Ja nyt olen 31 ja odotan kolmatta, alan tuntea itseni jo liian vanhaksi..

ja teille joilla on alttius saada kehitysvammainen lapsi, eikö teille oo tarjottu alkiodiagnostiikkaa? 

[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 19:54"]

Sanokaa mitä sanotte, mutta olen sitä mieltä. En missään nimessä halua arvostella yli 30 -vuotiaita äitejä, en todellakaan. Ymmärrän täysin, jos jollakulla ei ole 20-30 -vuotiaana esimerkiksi sopivaa kumppania. Mutta jos elämä on nuorena aikuisena hyvässä kunnossa (kumppani, työpaikka, asunto), niin miksi tieten tahtoen lykätä lapsen tekoa? 

Naisen hedelmällisyys lähtee voimakkaasti laskemaan 35 -vuotiaana. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi riski saada kehitysvammainen lapsi lisääntyy. Lisäksi 20-30 -vuotiaana munasoluja irtoaa vielä joka kuukausi, minkä vuoksi raskaaksi tuleminen on helpompaa. 

[/quote]

Juuh. 20-30 oli hyvä ikä saada lapsia.

Lisäksi sain lapsia alle 20 v ja 31-48 vuotiaana. Nekin olivat hyviä ikiä.

Suosittelen siis oman kokemuksen perusteella 17-48 vuoden ikää lapsentekoon.

Siltä vaikuttaa. Ikää on nyt 30+ eikä vauvaa näy eikä kuulu vaikka kuinka toivotaan.

Minä löysin sopivan miehen 23-vuotiaana. Opiskelut oli kesken molemmilla, asuttiin eri paikkakunnilla, ja elettiin sellaista tuoretta parisuhdeaikaa, joten ei kyllä oltu valmiita vanhemmiksi. 25-vuotiaana muutettiin yhteen, kun opiskelut ohi ja saatiin työpaikat, parisuhde vakaalla pohjalla ja vauva alkoi tuntua hyvältä ajatukselta. Saatiin vauvan sijaan lapsettomuustuomio. Koska oltiin ehditty luoda hyvä ja vakaa parisuhde, opinnot loppuun ja hankittua työpaikat, niin parisuhde ja talous kesti lapsettomuushoidot ja eka lapsi saatiin 32-vuotiaana.

En ymmärrä ajatusta siitä, että olisi jokin hyvä lapsentekoikä. Vammaisia lapsia syntyy myös nuorille eikä elämässä onnistu missään, jos ei ole valmis ottamaan riskiä. Eri ikäiset kokevat olevansa valmiita vanhemmuuteen aivan eri elämäntilanteissa. Tietenkään ei kannata odottaa sinne 35-vuotiaaksi asti, jos parisuhde ja talous on ollut vakaa jo 10 vuoden ajan, mutta ehkä mielenterveys tai muut kuormittavat seikat lähisuvussa voivat estää sen lapsenteon, vaikka ulkopuoliselta näyttäisi siltä, että kaikki on kunnossa.

En ymmärrä ollenkaan tätä jokaisessa vastaavassa keskustelussa pian tulevaa "Nuoruus pitää ensin elää täysillä ja juosta baareissa" -argumenttia. Itselläni ei ole ikinä ollut sellaista tarvetta. Olen ollut saman miehen kanssa yhdessä teini-ikäisestä asti (olen kohta 40) ja edelleen kaikki hyvin ja onnellisia olemme. Lapset olen saanut 25-31-vuotiaana, esikoisen kesken opiskeluiden.

Mitä ihmeen "täysillä elämistä" se kännibiletys on?! Minulle täysilläeläminen on mm. luonnossa liikkumista, läheisten ihmisten (lasten, miehen, sukulaisten, ystävien) kanssa puuhailua, urheilemista, mielekkään työn tekemistä jne. Enemmänkin olen sitä mieltä, että elämän täyteys alkoi vasta ensimmäisen lapsen saamisesta, ei suinkaan loppunut siihen!

Lapset kannattaa tehdä silloin, kun supistukset ovat avanneet kohdunsuun 10-senttiseksi.

Ennemminkin 27-33 -vuotiaana.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 21:44"]

Siltä vaikuttaa. Ikää on nyt 30+ eikä vauvaa näy eikä kuulu vaikka kuinka toivotaan.

[/quote]

Odota aikaa parempaa, nimimerkillä vahinkoraskaus alkoi 41-vuotiaana ja pysyi, tuli terve lapsi. :)

Kuopuksen sain yli 35 vuotiaana ja ihan terve lapsi tuli, vielä yllätysraskaudestakin, joten puppua tuo hedelmällisyyden lasku ja vammatumisen riski:D 20-30 v. ei ole mikään ideaali lapsentekoikä, ei sellaista olekaan. Yhtä hyvin voit olla 16v. tai sitten yli 45v. ja saada lapsen ihan luomusti.

Juu on tarjottu ja niissä on käytykin. Mutta kyllä minä lapsen pitäisin vaikka se vammainen olisikin. Tietäisin vain mihin valmistaudun. Ja esikoisen vammasta ei tiedetty vasta kuin rakenneultrassa, mutta sairauden diagnoosi selvisi vasta ruumiinavauksessa.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 21:37"]

ja teille joilla on alttius saada kehitysvammainen lapsi, eikö teille oo tarjottu alkiodiagnostiikkaa? 

[/quote]

Riskejä siellä, riskejä täällä. Jos riskejä haluaa välttää, niin on parasta olla tekemättä niitä lapsia ollenkaan.

Tutkitustihan yli 40-vuotiaan äidin lapset ovat niitä terveimpiä, vähemmän tapaturmia ja henkisestikin voivat parhaiten.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 20:17"]

Mielestäni tärkeintä on elää tarpeeksi nuoruutta, ettei perheellisenä tarvitse baareissa lentää. Tärkeää on myös vakaa parisuhde, ettei ensimmäisen vastoinkäymisen ilmaantuessa ole ero edessä. Lapset tarvitsevat turvallisen kodin.

[/quote]

Kun aikansa hurvittelee nuorena, niin ei vanhempanakaan pysty kestäviin suhteisiin.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 20:17"]

Mielestäni tärkeintä on elää tarpeeksi nuoruutta, ettei perheellisenä tarvitse baareissa lentää. Tärkeää on myös vakaa parisuhde, ettei ensimmäisen vastoinkäymisen ilmaantuessa ole ero edessä. Lapset tarvitsevat turvallisen kodin.

[/quote]

Baareissako se elämä on? Minä sivuutin tuon "elämän" jo 19 vuotiaana. Parisuhde oli vakaa ja mieli valmis lapsen hankintaan 22 vuotiaana.

[quote author="Vierailija" time="27.05.2013 klo 06:58"]

Riskejä siellä, riskejä täällä. Jos riskejä haluaa välttää, niin on parasta olla tekemättä niitä lapsia ollenkaan.

Tutkitustihan yli 40-vuotiaan äidin lapset ovat niitä terveimpiä, vähemmän tapaturmia ja henkisestikin voivat parhaiten.

[/quote]

Minusta ei olisi tullut äitiä liankaan jos olisin jättänyt lapsen hankinnan +30 vuodenikään. 29 vuotiaana hain strelisaation ja siinä vaiheessa jo todettiin että toimenpide oli kosmeettinen sillä munasarjat olivat jo "unten mailla".

Kapset tuli hankittu 23-28 vuoden iässä ja tuossakin jo humasi että on ihan eri voimia valvoa öitä 23 vuotiaana kuin 28 vuotiaana.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 23:52"]

En ymmärrä ollenkaan tätä jokaisessa vastaavassa keskustelussa pian tulevaa "Nuoruus pitää ensin elää täysillä ja juosta baareissa" -argumenttia. Itselläni ei ole ikinä ollut sellaista tarvetta. Olen ollut saman miehen kanssa yhdessä teini-ikäisestä asti (olen kohta 40) ja edelleen kaikki hyvin ja onnellisia olemme. Lapset olen saanut 25-31-vuotiaana, esikoisen kesken opiskeluiden.

Mitä ihmeen "täysillä elämistä" se kännibiletys on?! Minulle täysilläeläminen on mm. luonnossa liikkumista, läheisten ihmisten (lasten, miehen, sukulaisten, ystävien) kanssa puuhailua, urheilemista, mielekkään työn tekemistä jne. Enemmänkin olen sitä mieltä, että elämän täyteys alkoi vasta ensimmäisen lapsen saamisesta, ei suinkaan loppunut siihen!

[/quote]

Onko niin vaikea ymmärtää, että ihmiset ovat erilaisia? Ja valitettavasti nuroia (ja joskus vanhempiakin) pariskuntia näkee, missä lapset tuupataan hoitoon että itse päästään radalle. Ei sillä, että se välttämättä olisi lapselle vahingollista, mutta jos menohalut ovat suuremmat kuin kiinnostus perheeseen, niin jokin mättää. Miesten kohdalla etenkin usein tuntuu että pikkulapsiaikana baareilu sen kun lisääntyy kun pää ei kestänytkään isäksi tuloa. Ihan siitä syystä olisi suotavaa että molemmilla olisi juoksut juostu koska kyllä se oma aika vähenee lasten myötä.