Jääkö teillä ikinä joku meno väliin riitelemisen takia?

Meillä käy noi joskus. Ihan viime hetkellä jompi kumpi saattaa ilmoittaa ettei enää lähdekään, kun on mennyt riitelyksi. Itse en ehkä alitajuisesti tahdo miestä mukaan mihinkään kaveririentoihin, joten aloitan jonkun asian purnaamisen niin että mies lähteekin muualle ja saan itse mennä rauhassa. Tämä jothuu siitä että pelkään miehen käyttäytyvän "huonosti" ja saan sitten siitä stressata koko illan. Aloitankin yleensä sanomaan, että voisitko tänään sitten käyttäytyä normaalisti ja siitä mies sitten hermostuu... 

Muissa menoissa vähän sama juttu. Tosi monesti hermot kiristyy ja jostain melko mitättömästä syystä (esim toinen sanoo jotain kärkästä tai vaikka kiroilee rumasti ja sitten toinen ei enää halua lähteä mukaan) ja sitten menee fiilis lähteä. 

Varmaan taustalla on jotain ihan muuta kuin ne itse menot.. 

Ei jää, koska emme riitele. Osaamme puhua asioista korottamatta ääntämme ja sortumatta loukkauksiin. Riitelystä ei ole mitään erityistä hyötyä, jos tapeensa ja tunteensa saa ilmaistua muutenkin. Monenlaisia haittapuolia sillä kyllä on.

Eikö aikuisilla ihmisillä ole ollenkaan itsehillintää? Jokainen pikku kiire ja ärsytys pitää purkaa heti nalkuttamalla ja tiuskimalla? Vaikka on lapset ja kaikki paikalla? Ei pystytä pukeutumaan samassa huoneessa ilman tappelua? On kyllä lapsellista, mun viisivuotiaat käyttäytyy tuolla tavalla.

Suhteen alkuaikoina meillä tuli usein riitaa milloin mistäkin. Olimme molemmat nuoria ja suhde oli molemmille ensimmäinen vakava suhde. Nyttemmin olemme kasvaneet ja suhde on tasaantunut, ja useimmiten selviämme hyvin stressaavistakin tilanteista tiiminä.

Muuta neuvoa minulla ei ole antaa kuin että pitäisi opetella ottamaan rauhallisesti ja näkemään asiat enemmän toisen kannalta. Jos tekee mieli tiuskia toiselle, niin pitäisi yrittää ymmärtää toista ja jättää tiuskimatta. Ja jos toinen tiuskii, pitäisi yrittää ymmärtää toisen stressi ja paha mieli ja jättää vastaamatta takaisin samalla mitalla. Ja tietysti kannattaa kehittää me-henkeä ja tiiminä toimimista: jos lähteminen on ikävää ja stressaavaa, niin te ette ole toistenne viholliset, vaan te olette samalla puolella ja taistelette yhteistä vihollista vastaan.

No teillä on varmaan jotain jännitteitä, jotka sitten purkautuvat tiukassa tilanteessa. Kun antaa itselleen luvan vähän päästellä, provosoituu siitä lisää - siis omasta aggression ilmaisustaan. Eli lietsotte paitsi toisianne, myös itseänne tuohon.

Ja paska juttu, että teette sen lasten nähden. Oletteko miettineet, miltä lapsista tuntuu lähdöt? Lapsethan yleensä ovat niitä, joiden voisi olettaa menettävänsä hermot lähdössä. Näillä on nyt sitten kakaramaisesti käyttäytyvät vanhemmat ja karmea tunnelma. Ehkä he kohta liittyvät kiukuttelijoiden joukkoon ja voitte alkaa yhdessä syyttää heitä..Oikeasti nyt lopetatte ton.

Käytännön neuvo: Sen lisäksi, että meette itteenne ja opettelette itsesäätelykeinoja, niin voitte vaikka tehdä niin, että ette tee sitä lähtöä yhtä aikaa. Meillä tehdään näin:

Etukäteen sovitaan, kuka mitäkin tekee: pakkaa lasten tarvarat, vie roskat mennessä, tsekkaa säätilan jne. Varataan enemmän aikaan kuin lähtöön menee, siten siihen mahtuu ainakin yksi kriisi.

Sitten sovitaan, että autetaanko lapset yhdessä vai erikseen matkaan. Sitten toinen laittaa itsensä, huom. vasta kun lapset ovat pukeneet, muuten aikuinen tulee hikiseksi. Sitten lapset lähetetään pihaan odottamaan tai toinen aikuinen lähtee heidän kanssaan.

Sisään jää rauhassa lähtemään se, jolla on vaikeampaa. Siinä sitten saa rauhassa hengähtää ja pukea. Vika myös tsekkaa, että kaikki tuli mukaan ja sammuttaa valot jne.

Sitten ulkona kohdatessa toiset ovat rauhassa ihmetelleet säätä, katselleet luontoa tms. Ihan rauhassa. Jos lapsilla on hankalaa, ne lahjotaan tyytyväisiksi vaikka herkuilla, mutta lähtötilanteen ei anneta eskaloitua. Niille voi antaa vaikka ksylitolia. Tai ipadin. Ja vaikein aikuinen tulee rauhassa ja päästään heti lähtemään.

äitini oli sellainen, että jotenkin hermostui aina lähtemisestä ja moneen kertaan sanoi, että ei lähde ollenkaan. Vaikka mitään syytä ei ollut. Onneksi isäni on rauhallinen luonne, hän tiesi että äiti aina hermostuu ja antoi äidin juttujen yleensä mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ei siis ottanut mitään kantaa mihinkään. Yleensä isä lähtei jossain vaiheessa ulos autoon odottamaan, että äiti vihdoin tulee, ja matkalla äiti sitten kihisi sen raivonsa ulos (koska joutui tekemään "kaiken", kun toinen meni vaan ulos odottamaan), isä ei siihen ottanut kantaa ja äitikin rauhoittui.

Kumpi teillä on se, joka enemmän hermostuu lähtemisestä? Voisko se toinen, se jota itse lähteminen ei niin hermostuta, mutta joka hermostuu siitä toisen hermostumisesta, yrittää ottaa asian niin, että tämä hermoilu ja raivoaminen nyt vaan johtuu siitä, että lähteminen on toiselle niin vaikeaa? Eli ei tarttuisi mihinkään, mitä toinen sanoo, vaan antaisi asioiden vaan mennä ohi. Samoin se vähemmän hermoileva voisi ehkä ottaa hoitakseen lasten valmistelut, ettei lasten tarvitse kärsiä siitä, että toinen vanhemmista hermoille lähtötilannetta niin paljon. 

Tai tietenkin parasta olisi, että se, joka lähtemisestä hermostuu (tai molemmat, jos olette kumpikin samanlaisia), yrittäisi miettiä, mikä on se syy, joka saa hermostumaan tuollaisessa tilanteessa. Lähteminenhän on varmaan vaan asia, joka käynnistää jonkun taustalla olevan vanhan trauman, ja siitä voisi päästä eroon niinkin helposti, että tunnistaa, mistä se trauma tulee. Se voi olla ihan vaan siitäkin, että oma äiti/isä on antanut sellaisen mallin, ja itse toistaa sitä ajattelematta asiaa sen enempää. Minulla oli näin, mutta kun havaitsin yhteyden äidin käytökseen, oma käytös lähtemisen yhteydessä muuttui normaaliksi.

Lapsuudenkodissani toimittiin juuri noin. Aina lähdön hetkellä kauhea meuhkaaminen ja riitely. Ihan älytöntä :D Siskoni jatkaa tuota toimintaa, itse en.

Tosiaan helpottaisi antaa neuvoja, jos tietäisi mistä riidat yleensä johtuu. Jos se on tosiaan tuo, että ärsyttää kun toista joutuu odottamaan tai ärsyttää, kun toinen odottaa, niin sitten pitäisi tosiaan hieman opetella sitä kärsivällisyyttä (lue: kasvaa aikuiseksi) Jos riita paisuu niin isoksi, ettei voi ollenkaan lähteä, niin syy on varmaan jossain muualla.

Toi "erikseen" valmistautuminen on ihan hyvä neuvo. Ja sitten jos on itse valmis, voi lähteä edeltä ajamaan auton kadulle, pihalle odottelemaan tms.

Myönnän, että minuakin risoo, kun lähtiessä toinen lapsista käy aina hakemassa jotain tai jopa autossa huomataan, ettei ole takkia tms. Mutta turha siitä on mitään riitaa saada aikaiseksi.

Tosi fiksua opettaa lapsilleen tuollainen käyttäytymismalli. Lapset varmaan aina jo etukäteen pelkäävät lähtöjä ja kaikki kivatkin reissut menevät pilalle, kun lapset tietävät, että vanhemmat riitelevät ja parhaassa tapauksessa reissu peruuntuu. Tuosta jää heille ikuinen trauma.

Mutta kun pitää aina ajatella vain itseään. Voi lapsi parat.

Meilläkin tulee välillä sota lähtövaiheessa.... Viimeeksi muistan tilanteen viime viikolta, kun oli tiedossa, että pitää tiettyyn aikaa olla eräässä paikassa. Kyselin, että kävelläänkö porukalla kun on nätti ilma, ja esikoinen voisi ajaa potkupyörällä ja kuopus istua rattaissa. Esikoinen tyrmäsi heti, ettei halua, ja mies jotain veivasi, että kun kaupassakin pitäisi käydä (sinne siis pidempi matka). Tuumasin sitten, että mennään autolla ja käydään sen asian hoidon jälkeen sitten kauppaan.

Kun lähdön hetki alkoi olla, mies ilmoitti: "mä lähdenkin tästä katsomaan, onko kumeissa ilmaa niin aletaan tästä kalppia". Olin ihan, että ei kait me nyt enää ehditä kävellen kun ois pitäny vartti sit alkaa mennä jo. Ihan kymmenessä minuutissa ei parin kilsan matka taitu, ellei juokse, eikä potkupyöräilijältä sittenkään... Ja tähän ukko alkoi tiuskia "ei sit, jos se on taas noin vaikeeta". Ja sitten mä poltin päreet, että menkää keskenänne hoitamaan asiat ihan miten haluutte, minä jään kotiin.

Mulla menee hermot, kun mies kommunikoi kaikkeen keskusteluun "mmm" tai "jaa" ja luulet, että se ymmärtää ja on samoilla linjoilla, ja sitten alkaa häslätä jotain ihan omiaan, ja aika menee siihen, että viime metreillä väännetään kättä asioista, joiden piti olla jo selviä.

Turhauttavaa kerta toisensa jälkeen.

Onko mistään neuvoista ollut apua ap:lle? Toivottavasti jotakin sentään. Ei se tietysti ole kivaa lukea, että olette kommentoijien mielestä lapsellisia, mutta sitähän te olette. Voisitko edes sinä nyt yrittää olla aikuinen tästedes? Kun olette niitä lapsiakin nähneet hyväksi hankkia. Herra ties miksi, kun olette itsekin vielä tunne-elämältänne keskenkasvuisia.

Me ei mahduta eteiseen samaan aikaan, ja aina toinen vessaan ja jää jumittamaan sinne, kun olis kiire. Lähteminen yhdessä on tosi ärsyttävää. Talvella pitää miettiä, missä vaiheessa kannattaa käskeä lasta pukemaan ulkovaatteet, ettei se hikoilisi eteisessä. Ja kengät jalassa painellaan sitten makkariin jotain hakemaan. 

Ehkä jollain on sitten tosi seesteistä ja helppoa se ovesta ulos pääseminen yhtä aikaa toisen tai jopa useamman ihmisen kanssa, onneksi olkoon heille. Ei me tappelemaan aleta, mutta varsinkin pidemmälle lähteminen (maalle, jonnekin reissuun yms.) on vähän hankalaa ja ärsyttävää. Kiva kuulla, ettei olla ainoita. 

Ei jää. Mutta tiedän useita pareja joilla jää...

[quote author="Vierailija" time="25.05.2013 klo 23:00"]

Me ei mahduta eteiseen samaan aikaan, ja aina toinen vessaan ja jää jumittamaan sinne, kun olis kiire. Lähteminen yhdessä on tosi ärsyttävää. Talvella pitää miettiä, missä vaiheessa kannattaa käskeä lasta pukemaan ulkovaatteet, ettei se hikoilisi eteisessä. Ja kengät jalassa painellaan sitten makkariin jotain hakemaan. 

Ehkä jollain on sitten tosi seesteistä ja helppoa se ovesta ulos pääseminen yhtä aikaa toisen tai jopa useamman ihmisen kanssa, onneksi olkoon heille. Ei me tappelemaan aleta, mutta varsinkin pidemmälle lähteminen (maalle, jonnekin reissuun yms.) on vähän hankalaa ja ärsyttävää. Kiva kuulla, ettei olla ainoita. 

[/quote]

No ei se lähteminen aina helppoa ole mutta ei meillä kyllä menot sen takia väliin jää.