Lue keskustelun säännöt.
Mietin joka päivä eroa. Turhauttaa.
15.07.2020 |
Ottaa vain päähän kaikki, ihan kaikki.
Haaveilen yksin olemisesta ja siitä, ettei ole paineita mihinkään suuntaan.
En jaksa enää miettiä sitä näytänkö tarpeeksi hyvältä kumppanin silmissä, teenkö varmasti tarpeeksi ylipäätään. Hoidanko kotia hyvin, teenkö hyvää ja monipuolista ruokaa.
Lässynlässyn, ei tällainen ole minua itseäni varten.
Olen vain tyytymätön kaikkeen, omaan panostuksiin ilman vastavuoroisuutta.
Tuntuu koko ajan riittämättömältä.
Haluan olla yksin.
Kaikki ärsyttää niin helvetisti.
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä roikutte suhteessa, jos siinä on paha olla? Kysymys siis sekä ap:lle, että teille jotka kerrotte olevanne samassa tilanteessa.
Ei sitä osaa edes selittää. Tilanteet ajautuneet pikkuhiljaa sille tasolle että alkaa riittämään. Joskus jopa ajoittain tottuu huonoon tilanteeseen ja sitten huomaakin jo olevan siinä suossa jo päätämyöten. Sitä yrittää ja yrittää että suhde toimisi. Ei haluaisi antaa periksi. Hyviä päiviäkin siis on ja nehän tuo sitä toivoa tulevasta. Mutta sitten taas mennäänkin pohjamutien kautta. Ajattelen kohdallani olevan jonkinlaista läheisriippuvuuttakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä roikutte suhteessa, jos siinä on paha olla? Kysymys siis sekä ap:lle, että teille jotka kerrotte olevanne samassa tilanteessa.
Koska
“nykyään ollaan niin itsekkäitä, erotaan liian helposti, ei kestetä mitään vastoinkäymisiä, mennään liian helpolla yhteen, molemmissa on vikansa ja et sinäkään täydellinen ole, itepähän valitsit” + tuhat muuta tokaisua, joilla saadaan ihmiset syyllistettyä eroista ja pysymään ne paskoissa parisuhteissa vuosikymmeniä.
T. Eronnut ja hyvä niin
Miehellä on aina (tai 99%) ruoka valmiiksi pöydässä katettuna kun kotiin tulee.
Kotiruokaa ja salaattia. Kustannan tämän osittain kuten myös hänkin tottakai.
Koti on aina siisti, ihan aina. Ei edes saa enää itse laitettua esimerkiksi astioita koneeseen, vaikka olen pyytänyt edes jonnin joutavan verran panostavan omasta puolestaan, niin ei.
Tämä on jo liian naurettavaa, jopa komediaa eikä edes hyvällä vaan nöyryyttävää.
Maksan hänelle useita satasia (työttömänä, koska korona) kuussa asumisestani.
Nyt jo toistan itseäni mutta alkaa kyrsimään niin, että pää räjähtää.
Hänellä on hyvät tulot ja tosiaan omistaa asumuksensa ja minä nyt sitten periaatteessa lyhennän vielä hänen lainaansa ja sivussa hoidan kaiken kotona.
Myöskin olen luonteeltan liiankin hyväsydäminen ja todella häntä toisinaan tahdon piristää, se on minulle ominaista mutta olettaisin tuollaisten olevan sellaista parisuhteen positiivista dynamiikkaa, että takaisinkin saa rakkautta kun sitä jakaa.
Heh..... olen turhan naiivi.
Sitten kun lähdetään näistä asioista keskustelemaan niin mies vetää minut pian hiljaiseksi vallankäytön myötä ja auktoriteetillaan. Osaa kyllä homman ja jään ahdistumaan omaan päähäni. Jopa tunteeni ovat liikaa hänelle. Ne todelliset ja etenkin negatiiviset. Ei siedä, ei pysty ja sanomista riittää.
Olen kuin nurkkaan ajettu.
Kuka hullu tällaisessa voi oikeasti olla?
Minä olen niin tyhmä oikeastikin nykyään.
Hänkin siitä muistuttaa jos suutun tai en kykene provosoitumaan tai jos olen vain hiljaa ja tahdon olla omissa oloissani.
Olen aivan räjähdyspisteessä liian usein mutta kuitenkin joudun kaiken tukahduttamaan.
Haluan vain pois ja oman asunnon, ihan sama vaikka joutuisin nukkumaan mennessä asettumaan lattialle. En voi vain ymmärtää ja sietää tilannetta jossa kaiken parhaani yrittäneenä tunnen oloni vain huijatuksi idiootoksi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Voi ap, uskalla lähteä! Oma äitini ei ikinä uskaltanut, vaikka isäni oli kammottava. Elin koko lapsuuden ja nuoruuden perhehelvetissä toivoen, että äiti lähtisi. Nyt vanhana hän on hyvin onneton, yksinäinen (koska isä on eristänyt hänet muista), täysin vailla omaisuutta vaikka hän on aina käynyt töissä ja maksanut kaiken. Kaikki isän nimissä, mutta isä juonut kaikki rahat. Ihan oikeasti, uskalla vain!!! Asiat aivan varmasti muuttuvat paremmiksi - mies ei.
Ymmärrän tuskasi. Kiitos kokemuksesi jakamisesta ja paljon eheyttä elämääsi!
Onneksi meillä ei yhteisiä lapsia ole tai tule, joten sinänsä helppoa kai olisi vain juosta karkuun nyt, heti.
Silti kuvitelmissani (huijaan varmaan itseäni?) saada pois itseni tästä taktikoinnin ja säästöjen kautta. Ehkä olen jo niin sokeaksi tullut etten ymmärrä päästää irti nyt kun kuvittelen voivani tehdä tästä vielä voiton lunastuksen itseäni kohtaan pääsemällä tarpeeksi vähällä taloudellisesti. Ja taas toisaalta minä kuitenkin vähättelen kokemuksiani, syyttäkin.
Vaiko meneekö tämä ajattelutapa vain suosta suohon...
En jaksaisi enää, menee jo voimat pelkästään ajatteluun eikä itse toimintaan, pölhöä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikea luopua miehen lompakon tuomista eduista.
Vierailija kirjoitti:
Voi ap, uskalla lähteä! Oma äitini ei ikinä uskaltanut, vaikka isäni oli kammottava. Elin koko lapsuuden ja nuoruuden perhehelvetissä toivoen, että äiti lähtisi. Nyt vanhana hän on hyvin onneton, yksinäinen (koska isä on eristänyt hänet muista), täysin vailla omaisuutta vaikka hän on aina käynyt töissä ja maksanut kaiken. Kaikki isän nimissä, mutta isä juonut kaikki rahat. Ihan oikeasti, uskalla vain!!! Asiat aivan varmasti muuttuvat paremmiksi - mies ei.
Mikä siinä uskaltamattomuudessa on tänä päivänä se juttu? Ennen oli ihan eritilanne monellakin tapaa yhteiskunnassa, niin taloudellisen vähimmäisturvan kuin asenteiden ja muun kanssa.
Tarkoittaako se uskaltaminen konkreettisesti sitä että äijä on niin sekasin että ei jätä rauhaan, eikä luota terveyttään valtion keinojen huomaan. Vai mitä se tarkottaa? Sitä että rakastaa eikä uskalla tunteittensa takia? Et ne pelottaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies688 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ap, uskalla lähteä! Oma äitini ei ikinä uskaltanut, vaikka isäni oli kammottava. Elin koko lapsuuden ja nuoruuden perhehelvetissä toivoen, että äiti lähtisi. Nyt vanhana hän on hyvin onneton, yksinäinen (koska isä on eristänyt hänet muista), täysin vailla omaisuutta vaikka hän on aina käynyt töissä ja maksanut kaiken. Kaikki isän nimissä, mutta isä juonut kaikki rahat. Ihan oikeasti, uskalla vain!!! Asiat aivan varmasti muuttuvat paremmiksi - mies ei.
Mikä siinä uskaltamattomuudessa on tänä päivänä se juttu? Ennen oli ihan eritilanne monellakin tapaa yhteiskunnassa, niin taloudellisen vähimmäisturvan kuin asenteiden ja muun kanssa.
Tarkoittaako se uskaltaminen konkreettisesti sitä että äijä on niin sekasin että ei jätä rauhaan, eikä luota terveyttään valtion keinojen huomaan. Vai mitä se tarkottaa? Sitä että rakastaa eikä uskalla tunteittensa takia? Et ne pelottaa?
Tarkotin siis viimekädessä valtion keinojen huomaan Pelottava tilanne toki jos siihen asti pitää mennä. Mut siis siitä että mies jää vainomaan, niin sekö se vaiettu konkreettinen juttu siinä pelkäämisessä on?
Vierailija kirjoitti:
vaikea luopua miehen lompakon tuomista eduista.
Miksi olet noin ilkeä? Oletko itse katkera? Ap miettii eroa ja on ilmeisesti ollut hyvä puoliso. Tuliko sinulle hyvä mieli kommentistasi? Saitko hyvät kiksit, kun anonyymisti pilkkasit toisen mietteitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eroaminen on hankalaa. Itsekin mietin asiaa monta vuotta. Lapset ja yhteinen talo oli syy siihen, että lähteminen oli vaikeaa. Lopulta oli pakko, kun ihastuin toiseen mieheen.
Erosta on vuosia ja hetkeäkään en ole katunut. Elämäni muuttui täysin. Hävettää se exän kanssa vietetty aika. Lapset on kuitenkin parasta.
Ai että, kuin lukisi omaa tekstiään. 2 vuotta harkitsin eroa ja kun tarpeeksi rohkaistuin niin sanoin sen miehelle. Nyt asun yksin ihanassa pienessä asunnossa. Omat aikataulut, ruuat, ohjelmat ym ym. Miehen kanssakin välit parani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä mietin eroa kolme vuotta ja sen kolmen vuoden aikana yritin kaikin keinoin parantaa parisuhdetta (yksin), mutta se vain huononi huononemisestaan. Onneksi mies jätti, se oli helpotus.
Ole fiksumpi kuin minä, mutta yritä ensin edes jotenkin muuttaa tilannetta kotona.
Älkää naiset sinnitelkö liian pitkään huonossa suhteessa. Itse lähdin 12v jälkeen liitosta rytinällä. Omaisuus jaettiin. Vastuu lapsista jaettiin. Enää en suostu kokkaa kellekkään, jokainen pesköön vaatteensa, hoitakoon kotinsa ja lapsensa. Mä olen oman osuuteni tehnyt jo. Jäå kummasti aikaa hoitaa itseä, nähdä ystäviä jne.. voin henkisesti paremmin, kun koskaan.