Millaiset mahdollisuudet minulla on korkeakouluihin realistisesti?
Olen 18-vuotias nuori ja olen ollut hieman tuuliajolla viimeisen vuoden ajan.
Aloitin opinnot lukiossa, mutta suoritin vain parikymmentä kurssia ja keskeytin opinnot.
Lukion jälkeen makasin hetken kotona, olin todella masentunut ja voin huonosti.
Tänä vuonna hain opiskelemaan nuoriso-ohjaajaksi ja pääsinkin kouluun sisään.
Olen nyt ollut kesän töissä ja koulu alkaa parin viikon päästä.
Olen pohtinut tuota alavalintaa ja pannut merkille, ettei pelkällä amiskoulutuksella pääse edes tavalliseksi kunnan nuorisotyöntekijäksi enää, eikä oikein minkäänlaiseen työhön.
Minkälaiset mahdollisuudet mahtaa olla amiksella päästä minkään tason korkeakouluun?
Haluaisin myöhemmin vielä opiskella lastentarhanopettajaksi tai jatkaa nuorisotyön opintoja amkissa, mutta minua vaivaa vähäinen pohjakoulutukseni.
Pitäisikö minun yrittää käydä vielä lukion kursseja vaikka etänä tai yrittää mahduttaa nykyiseen kuvioon vielä iltalukio, jos haluan kouluttautua pidemmälle?
Kommentit (11)
Opiskeluuun kuten koko elämää on asioiden ja ilmiöiiden hahmottamista, havainnointia ja tukintaaa. Ihhmisen elämän rajallisuus ja laaajuus määräytyy hahmotttamiskyvyn ja havaintojen tekemiseeen kautta sekä temperamentin kautta.
Hoida itsellesi hyvät paperit sieltä amiksesta, amk-opintoihin voi päästä amislaisetkin todistusvalinnan kautta. Ihan turha sitä lukiota on takuta, jos se ei maistu.
Itse olin ikäisenäsi myös tuuliajolla, mutta vuosien myötä sain vähän järkeä päähän ja suoritin amk:n, vaikka pelkka amis minullakin oli suoritettuna. Myös kaverini opisleli amiksessa nuoriso-ohjaajaksi, sittemmin amk:ssa sosionomiksi ja vuosi sitten pääsi yliopistoon opiskelemaan psykologiaa.
Suosittelisin käymään sitä ammattiopiston koulutusta loppuun asti. Lukiokurssien sisällöt löytyvät julkisina nettilukiosta ja voit katsella niiden sisältöjä vapaasti amiksessa opiskellessa tai käydä kursseja aineopiskelijana (maksullisena) tai kenties luvanvaraisesti aikuislukiossa tai iltalukiossa siinä samalla.
Ainakin ennen nuorisoalan toisen asteen tutkinnon pystyi myös päivittämään pienellä lisäopiskelulla AMK-tasoiseksi ja tämä tuskin on mihinkään hävinnyt.
Jos et jostain syystä pystyisi tuota tekemään, niin voisit opiskella avoimessa AMK:ssa ihan riippumatta siitä mitkä paperit sait lukiosta tai amiksesta ja hakemaan sisään avoimen suorituksilla. Avoimessa voi käydä jopa puolet tutkinnosta.
Mä olen päässyt yliopistoon sosiaalityötä opiskelemaan amispapereilla, vaati vain kovaa panostusta valintakokeeseen. Ei ole mikään pakko suorittaa lukiota
Sulla on ihan hyvät mahdollisuudet. Vaihtoehtoja: amis loppuun kunnolla panostaen, haku AMK ja jatko-opintoihin yliopistoon maisterikoulutukseen. Toinen vaihtoehto on, että käyt lukion loppuun, teet kirjoitukset ja haet AMK tai yliopisto. Kolmas vaihtoehto ovat avoimen yliopiston opinnot esimerkiksi sen amiksen rinnalla, ja haku väylän kautta. Tsemppiä! Tämä vaatii sulta vain päätöksen, että sä vielä näytät, että pystyt tuon tekemään, jos et muille niin itsellesi!
Vierailija kirjoitti:
Mä olen päässyt yliopistoon sosiaalityötä opiskelemaan amispapereilla, vaati vain kovaa panostusta valintakokeeseen. Ei ole mikään pakko suorittaa lukiota
Tapahtuiko tämä ennen todistusvalintauudistusta?
Vierailija kirjoitti:
Sulla on ihan hyvät mahdollisuudet. Vaihtoehtoja: amis loppuun kunnolla panostaen, haku AMK ja jatko-opintoihin yliopistoon maisterikoulutukseen. Toinen vaihtoehto on, että käyt lukion loppuun, teet kirjoitukset ja haet AMK tai yliopisto. Kolmas vaihtoehto ovat avoimen yliopiston opinnot esimerkiksi sen amiksen rinnalla, ja haku väylän kautta. Tsemppiä! Tämä vaatii sulta vain päätöksen, että sä vielä näytät, että pystyt tuon tekemään, jos et muille niin itsellesi!
Ja toki siis se, että amis loppuun ja suoraan haku yliopistoon pääsykokeiden kautta.
ite pääsin ammattikorkeeseen ilman minkäänlaisia toiseen asteen aineita (matikka, äikkä yms) ja alakaan ammattikoulussa ei millään tavalla liity mihin lähen opiskelemaan. en tosin päässyt minne eniten halusin ja päädyn tyytymään siihen, koska en halua loppuelämää yrittää päästä just siihen yhteen koulutukseen, kun toinenkin koulutus kelpaa.
Jos mahdollista, hae aikuiskoulutus/iltalinjalle.
Sinne pääsee yleensä helpommalla ja opetus on muutenkin asiallisempaa kun on kaikki turha passkanjauhanta leikattu pois.
Mihin korkeakouluun? Mille alalle? On täysin kaksi eri asiaa yrittää oikikseen tai
konetekniikkaa Lappeenrantaan .( en tarkistanut onko L:rannassa konetekniikka)
Kävisin lukion ja panostaisin kirjoituksiin 100%. Todistuksella on niin paljon helpompi päästä opiskelemaan