Ruotsissa ajokortti maksaa 1000-1500 euroa ja liikenneturvallisuus
on siellä parantunut. Miksi Suomessa on menty toiseen suuntaan?
http://yle.fi/uutiset/ruotsissa_ajokortti_paljon_halvempi_kuin_suomessa/6650598
Autoliiton mukaan Suomessa ajokortti maksaa autokoulussa noin 2 500 euroa ja opetusluvalla noin 1 600 euroa. Ruotsissa kortti maksaa keskimäärin 1 000 - 1 500 euroa, opetusluvalla vain reilut 600 euroa. Ruotsissa on käytössä joustava systeemi eli asiakas voi ostaa autokoulusta haluamansa määrän ajotunteja.
Suomessa minimituntimääräksi on määritelty 28 tuntia, kertoo Jukka Vottonen Tornion Liikennekoulu Vottonen Oy:stä.
Yrittäjä Gunnar Fagervall kertoo, että Haaparannan autokoulusta ostetaan keskimäärin 10 - 15 ajotuntia. Ajoa kertyy todennäköisesti enemmän kuin Suomessa, koska opetusluvalla harjoittelun voi aloittaa jo varhain.
- Harjoittelun voi aloittaa 16-vuotiaana. Haaparannalla moni tulee lopuksi autokouluun. Keskimäärin otetaan 10 - 15 ajotuntia. Yksi oppilas on ottanut vain yhden tunnin. Autokouln kautta voi ostaa esimerkiksi tunteja liikenneympyrässä ajoa tai parkkeerausta varten, Fagervall kertoo.
Halvempi voi olla parempi
Fagervallin mukaan ruotsalaisella tavalla opitaan hyvin ajamaan.
- Kyllä he ovat hyvin oppineet. Meillähän onnettomuuksien määrä on pudonnut joka vuosi. Rajalla olevat ruotsalaiset nuoret sanovat, että he ajavat paremmin kuin suomalaiset nuoret, jotka ovat vasta saaneet kortin.
Ruotsissa 90 prosenttia ajokorteista suoritetaan opetusluvan ja autokoulun yhdistelmällä. Kymmenellä ajotunnilla kortin kokonaishinta on noin 1 200 euroa.
Suomalaiset eivät voi hyötyä
Suomalaiset eivät voi hyötyä Ruotsin halvemmasta systeemistä. Ruotsista voi ostaa ajotunteja, mutta tutkinnon vastaanottaja Suomessa vertaa ulkomaan autokouluopintoja Suomen opetussuunnitelmaan ja voi määrätä myös lisätunteja.
Autokoulujen tuntihinnat ovat suunnilleen samansuuruiset molemmissa maissa