Jos ihminen provosoituu helposti, niin tunteeko hän valmiiksi jo syyllisyyttä?

Ei.

itsellä se ainakin menee näin!

Tai sitten on tosiaan syytön eikä pidä turhista syyttelyistä.

Ei. Voi olla, että aiheesi on sellainen, että satuttaa/ kyllästyttää/ ei kuulu edes sinulle. Ei noin pienillä vihjeillä voi sanoa mitään.

Useimmiten varmaan näin.

Ei välttämättä. Voihan se provosoituminenkin johtua siitä että asia on ns. herkkä sille ihmiselle, eikä siksi halua puhua siitä. Toki jos tietäisi että mihin asia liittyy, voisi vastata paremmin. 

Provosoituminen on heikkoutta. Helposti provosoituva ihminen on täysin provosoijan ohjailtavissa.

Provosoidun jos tunnen toisen olevan epäoikeudenmukainen. 

Kyseessä on välirikkoon johtaneet syyt. Jos yritänkin vihjaista näistä asioista ko. ihmiselle tai siitä, että haluaisin puhua asiat selviksi, niin tämä ihminen suuttuu ja alkaa nimittelemään ja haukkumaan.

ap

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 09:04"]

Kyseessä on välirikkoon johtaneet syyt. Jos yritänkin vihjaista näistä asioista ko. ihmiselle tai siitä, että haluaisin puhua asiat selviksi, niin tämä ihminen suuttuu ja alkaa nimittelemään ja haukkumaan.

ap

[/quote] Kuulostaa ihmiseltä, joka ei ole sinut itsensä eikä myöskään välirikkonne kanssa. Kyvytön normaaliin ja sivistyneeseen ihmisten kohtaamiseen, kuten minun exäni. Ehkä sinun ei kannata yrittää selvittää mitään; jotkut ihmiset pyörivät niin täysin jossain omissa kaunoissaan ja haperoisissa suojarakenteissaan että kosketuspinta reaalimaailmaan on vain näennäinen. Anna sen raukan kiehua omassa liemessään :-).

Myönnän kyllä, että omassakin käytöksessä ois varmasti parantamisen varaa, mutta viimeksi sain kuulla olevani hoidon tarpeessa, täysin hullu, mielenterveysongelmainen, kaikkien (joiden kanssa hän on puhunut minusta) mielestä hankala ja huono työssäni.

Mulle vasta välähti jälkikäteen mieleen, että mitäs jos tämä ihminen itse tuntee syyllisyyttä ja sen takia haukkuu! :O

ap

Tai sitten ei vain voi sietää sinua millään muotoa ja on täysin kyllästynyt yrityksiisi puhdistaa mainettasi, saada hyvittelyä tai vaikka madella takaisin hänen elämäänsä. Anna koko ihmissuhteen olla, ette tarvitse toisianne.

Ei voi päätellä että liittyisi mitenkään hänen syyllisyydentunteisiinsa. Voi olla esim. aivan kyllästynyt aiheeseen ja hartaasti haluaisi jättää sen jo taakseen, tai voi olla sitä mieltä että syytökset ovat typeriä ja epäoikeudenmukaisia tai mitä hyvänsä.

On paljon aiheita joista minä provosoidun nopeasti, ei siksi että niillä olisi mitään tekemistä minun itseni kanssa (omien kokemusteni tai taipumusteni) vaan siksi että aiheet itsessään ovat minusta kuohuttavia. Esim. kiihdyn nollasta sataan sekunnissa kun puhutaan lasten pahoinpitelystä, vaikka minua ei ole koskaan pahoinpidelty enkä pahoinpitele itse lapsia. Tuo "se koira älähtää" -asenne on vakio-av-syytös joka heitetään siinä vaiheessa kun ei keksitä järkevämpiä argumentteja.

Ei välttämättä koe syyllisyyttä, mutta jotain vastaavaa tunnetta kyllä. Ihan täällä palstallakin on tullut huomattua, että esimerkiksi avioerolapsia koskevissa keskusteluissa (kuten tapaamisasiat, onko isä yhtä tärkeä kuin äiti jne) pahimmin pauhaavat eronneet naiset. He julistavat kovaan ääneen, että kyllä se isäkin voi olla yhtä tärkeä ja meidän lapset on niin fiksuja ja filmaattisia erosta huolimatta. Ei-eronnut harvemmin jauhaa tällaista.

Toisaalta jos mietin asiaa omakohtaisesti, niin pelissä ei välttämättä ole syyllisyyttä. Riippuu vähän aiheesta. Jossain vaiheessa mieheni naljaili, että lykkään vauvan jatkuvasti hänelle hoitoon. Ärsyynnyin ja jopa suutuin tästä, koska kyseessähän on ihan miehenkin oma lapsi ja suututtaa tuollaiset vihjailut, etten hoitaisi omaa lastani, koska se ei pidä paikkaansa.