Onko ulkosuomalaisilla helpompi elämä?
Luulen niin.Okei ehkäpä apua ei tipu sukulaisilta mutta elämänmeno on letkeää ja helpompaa.Olen ihan väsy tähän ärsyttävään meininkiin Suomessa.
Kommentit (11)
No vähän riippuu. Itse olen asunut kohta 20v ulkomailla. Osaan paikallista kieltä sujuvasti, mutta ikinä en tule pystymään yhtä rikkaaseen ja sulavaan ilmaisuun kuin omalla äidinkielellä. Aina minulla tulee myös olemaan osittain ulkopuolinen olo, paikalliset perinteet eivät varsinaisesti ole minun perinteitäni, vaikka monia niistä arvostankin. Suku ja lapsuudenystävät ovat matkan takana, täällä kukaan ei tunne minun aluperääni muuta kuin kertomani perusteella.
Toisaalta sitten, elintaso on parempi kuin mitä Suomessa varmaan olisin voinut saavuttaa. Yhteiskunta on turvallinen ja toimiva, siitäkään ei tule miinusta Suomeen verrattuna. Ihmisten yleisilme on jollain tapaa sosiaalisempi, mutta ehkä myös pinnallisempi. Olen alkanut enemmän ja enemmän arvostamaan tapaa, jolla suomalaiset minusta sanovat asiat suoremmin eivätkä kääri kritiikkiä kauniiseen pakettiin. Kaiken kaikkiaan on alkanut viime vuosina tulla ikävä takaisin Suomeen, vielä kun saisi töitä ja olisi varaa elää siellä!
Riippuu paljon siitä, miksi ja millä mielellä on Suomesta lähtenyt. Jos on lähtenyt ongelmia karkuun, ne tulevat seuraavalla lennolla perässä, eikä elämästä tule sen helpompaa kuin ennenkään.
Tietysti riippuu missä on ja mitä tekee!
Minulla on helppoa, olen hyväpalkkaisessa työssä, mieheni tekee kotoa free-lancetyötä ja meillä on isot lapset. Voidaan harrastaa ja tulla ja mennä lähes miten huvittaa. Siivooja käy kerran viikossa ja lastenhoitaja palkataan tarvittaessa. Ollaan asuttu pois Suomesta jo 18 vuotta eikä ole ikävä takaisin. Nykyään nettiyhteyksien aikana on ihan sama oikeastaan missä asuu, saa samat suomalaiset lehdet ja nettipalstat, ja tulee skypen kautta juteltua äidin ja siskon ja kavereiden kanssa varmaan yhtä paljon jos ei enemmänkin kuin Suomessa.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 11:36"]
Riippuu paljon siitä, miksi ja millä mielellä on Suomesta lähtenyt. Jos on lähtenyt ongelmia karkuun, ne tulevat seuraavalla lennolla perässä, eikä elämästä tule sen helpompaa kuin ennenkään.
[/quote]
Riippuu vähän niistä ongelmista. Minä lähdin ongelmia karkuun mutta minun elämäni parani silti ulkomaille muutolla, eikä ongelmat koskaan tulleet perässä. Minun ongelmani olivat sosiaalisten tilanteiden pelko ja valtava yksinäisyys. Ulkomailla sain ekoina viikkoina enemmän tuttuja kuin Suomessa koskaan eikä ole yksinäisyys vaivannut. Ja koska ihmiset on mulle ystävällisiä, en enää pelkääkään heitä kuten Suomessa, jossa pääosin ihmiset valitti jostain tai kyräilivät.
Ei tietenkään ole. Aina mamuna on vaikeampaa.
Pitää paikkansa varsinkin työelämän osalta; Suomessa on melko surkesti tehty palkansaajan edunvalvonta. Eikä se ole estänyt ollenkaan työntekoa täällä asuinmaassani; päinvastoin, asiat tehdään kunnolla eikä kiireellä huitoen. Myöskään iltaisin ja viikonloppuisin ei olla ollenkaan puhelimen tavoitettavissa kuuntelemassa pomon huolia; vapaa on täällä vapaata, lomat lomia eikä mitään työnantajan työjorinoita varten.
Viikonloput on erittäin leppoisia siksi ja nautimme mm. retkeilyistä vuorille, katukahviloista jne.
Mahtava kokemus, en tule koskaan katumaan muuttoani ja asuisin pidempäänkin, mutta perhesyiden takia muutamme Suomeen takaisin, mutta vain toistaiseksi.
Minun asuinmaassani työelämä taas on selvästi vaativampaa kuin Suomessa. Työkulttuuri on hierarkkisempaa, neuvottelu/keskustelu on vähäisempää, kiire on kovempi ja työpäivät aivan huomattavasti pidempiä. Kateellisena seuraan FB:stä, miten Suomessa asuvat kaverit lähtevät töistä jo viideltä tai jopa neljältä.
Sinulle nr. 6. Ihana lukea tuollainen juttu :).
Itse olen opiskellut ulkomailla pariin otteeseen ja huomannut myös, miten paljon helpompaa ihmisten kanssa on tulla toimeen, vaikka olisi kieliongelmiakin. Jostain syystä vain olen osannut rentoutua paremmin ja olla oma itseni ulkomailla enemmän kuin Suomessa.
Voi tosin olla, että jos olisin asunut kauemmin siellä, niin vastaan olisi tullut samanlaisia ongelmia kuin Suomessa. Toisaalta ajattelen, että kun kavereita/ystäviä on ollut helpompi ulkomailla saada, niin ehkä se kantaisi vaikeampienkin aikojen yli.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 11:26"]
Luulen niin.Okei ehkäpä apua ei tipu sukulaisilta mutta elämänmeno on letkeää ja helpompaa.Olen ihan väsy tähän ärsyttävään meininkiin Suomessa.
[/quote]
Minun elämä on täällä suomessa hyvin helppoa, eikä edes ärsytäkkään mikään, en tosin ole ärsyyntyvää sorttia, nautin elämästäni kovasti. Näen asian niin että tässä on lähinnä kysymys siitä miten ihminen ottaa elämänsä.
Jossain maarin Suomesta muuton jalkeen on ollut helpompaa, vaikka mamuna ei helppoa olekaan. Silti toivoisin, etta Suomi muuttuisi viela joskus niin, etta sinne voisi palata.
Uudessa kotimaassa ei tarvitse koko ajan samalla tavalla elaa pelossa kuin Suomessa piti, vaikka ongelmat eivat tietenkaan kokonaan muuttamalla haviakaan.
Meillä on yksi iso helpotus: on täällä varaa pitää kotiin palkattua lasten- ja kodinhoitajaa joten moni arjen asia on helpompaa:
- lapsia ei tarvi viedä ja hakea päiväkotiin aamuisin/iltaisin
- perus siivoushommat on tehtynä kun tulee töistä
- lapset on ruokittu kun tullaan duunista joten ei ole pakko kiireellä alkaa ruokaa tehdä
Muuten ei se arki niin kovin erilaista ole, kun ihan Suomen hommia vastaavissa kokopäivätöissä it-alalla molemmat ollaan.