Lue keskustelun säännöt.
Todella ahdistunut olo, kuolemasta
15.05.2013 |
Ystävämme on saattokodissa, tänään ei enää jaksanut ottaa vastaan kun paikan päällä kävimme. Ei tahtonut herätä vaikka häntä yritettiin herättää. Vointi on romahtanut nyt päivässä.
Toivottavasti hänen ei tarvitse kärsiä enää kauaa, mutta toisaalta mua ahdistaa niin ettei tosikaan tuleva. Rinnasta puristaa ja vatsaa jäytää. En nuku öisin.
Jostain syystä päällimmäinen olitila on äärimmäinen vitutus ihan suoraan sanottuna. Älkää kysykö mistä se tulee kun en tiedä itsekään. Itkettää ja ahdistaa koko ajan, tiuskin rakkaimmillenikin.
En tahdo kestää tätä, miten tästä selviää?
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuoleman kohtaaminen on aina raskasta. Erityisen raskasta se on tilanteessa, jossa joutuu katselemaan rakkaan ihmisen hiipumista hiljalleen pois. En tiedä, uskotko elämään kuoleman jälkeen. Minä uskon, syvästi, vaikka en ns. "uskovainen" olekaan. Minulle tuo paljon lohtua se, että kuolema on vain oikeastaan siirtymätilanne ja ero rakkaista on vain väliaikaista. Toivon sinulle paljon voimia ja uskoa siihen, että elämä kantaa kuoleman jälkeenkin. Jos ahdistus jatkuu noin voimakkaana, minä menisin juttelemaan esim. psykologin tai terapeutin kanssa. Ei ole heikkoutta ottaa apua vastaan silloin kun sitä kaipaa. Voimia!