Mitkä tavarat/tuotteet menee parhaiten kirpputorilla kaupaksi?
Millainen hinnoittelu kannattaa laittaa? itsemyynti kirppis kyseessä. Kun on leluja, pehmoleluja yms niin onko hyvä jos laittaa isohkot korit joissa jokainen tuote maksaa tyyliin 1€ tai 2€ ? Muita vinkkejä ensikertalaiselle.
Kommentit (40)
Vien itsepalvelukirppikselle viikoksi kerrallaan muutaman kerran vuodessa tavaraa. Viime vuonna taisin viedä kolme kertaa.
Hinnat pidän alhaisina mutta koska minulla on aina myös varsin arvokkaita esineitä ym. myynnissä, niitä en pilkkahintaan myy (kuten hyviä Arabian Aarikan ym. esineitä).
Tavarani ovat yleisesti hyväkuntoisia ja siistejä. Kaupaksi menevät suurin osa lapseni vanhoista vaatteista, jotka olen siis vielä juuri ennen pessyt mutta en silitä. Kyseessä tällä hetkellä noin 130 cm poika. Vaatteet ovat aika vähän käytettyjä ja trendikkäitä. Suurin osa HM vaatetta mutta joukossa myös merkkivaatteita. Sen sijaan pojan kengät eivät yleensä ole menneet. Lasten lelut ja kirjat menevät, melkein kaikki. Nekin minulla olleet hyväkuntoisia, osa käyttämättömiä. Lasten dvd menevät. Lasten xbox pelit eivät oikein tahdo mennä. Naisten vaatteet eivät tee kauppansa eivätkä kengät, naisten laukkuja menee jonkin verran mutta eivät nekään hirveän hyvin mene kaupaksi. Aikuisten kirjat eivät mene kaupaksi, no jokunen, mutta huonosti. Kaikki astiat ja koriste-esineet ovat haluttuja. Halvat menevät heti ja arvokkaimmastakin merkkitavaroista menee isohko osa. Kankaat menevät heti (mulla oli mm. Marimekon kangasta myynnissä). Käyttämättömät pussilakanapakkaukset menevät samantien mutta käytetyt pussilakanat eivät, vaikka pestyjä ovatkin. Lasten (käytetyt) pyyhkeet menevät kaupaksi kun ovat jotain Cars tms. Cd levyt menevät jos laitat hinnaksi 1 e kpl. Sanoisin, hintojen pitää olla alhaisia mutta jos kyseessä on alunperin kallis merkkitavara niin siitä saa enemmänkin pyytää. Se mistä olin ihmeissäni oli se, etteivät kenkäni menneet. Ovat hyväkuntoisia ja kivannäköisiä. Mutta koko 37, lieneekö liian pieni koko monille.
Kirpparivuokra on 38 euroa 6 päivää täälllä, joten ei sitä juuri voi vaatteeista puolella eurolla luopua, jos meinaa sen vuokran jälkeen saada käteen rahaa. Meillä ainakin on tarkoitus mydä tarpeettomat ja ostaa tarpeellista samalta kirpparilta eli myynnin tarkoitus ei ole hyväntekeväisyys vaan sitä rahaa pitäisi jäädä.
suurin voittaja kirppareilla on se kirpparin pitäjä, jonka syliin rahaa suositulla krpparilla suorastaan sataa. Kuitenkin tavaraa kannattaa viedä myyntiin vain suositulle kirpparille.
Helppoahan se myynti on niille, jotka ovat ostaneet tai saaneet merkkivaatteita, joista luopuvat eurolla "kirpparihenkeen". Joo ihan vapaasti, kyllähän sen nyt jokainen tajuaa, että kaikki menee. Mutta jos yrität saada rahat riittämään niihin uusiin käytettyihin vaatteisiin niin sitten homma meneekin vaikeammaksi.
hinnoittelu on todella vaikeaa silloin. Mutta minkäs teet, pakkohan se on yrittää.
Mä olen reissannut paljon ja ostanut melkein joka reissulta laukun. Sit niitä laukkuja oli kaapillinen ja osa ihan käyttämättä. Pistin hinnaksi 10-20e ja kaikki meni tosi lyhyessä ajassa. Ei siis mitään merkkilaukkuja tai niiden kopioita vaan siistejä käsilaukkuja tai olkalaukkuja.
Olen kenkäfriikki ja välillä pitää tyhjätä kaappeja että voi ostaa lisää ja kauppa kävi.
jaa, mulla on menny lasten siistit vaatteet, niin arki- kuin juhla. Viimeksi möin tyttöjen 128-140cm ja kaikki meni kuin kuumille kiville. hinta kohdallaan ja siistejä vaatteita. Lasten urheiluvälineet. lelut. Lasten kirjat jossain määrin.
Saman olen kyllä huomannut kuin moni muukin, että hinnoittelun kanssa on aika moni mennyt mehtään...puhkikuluneesta 15v vanhasta reimatecistä pyydetään 50€...juu ei...
Mä en ymmärrä miksi poikien juhlavaatteet ei mene kaupaksi. Eurolla myin pari kertaa käytettyjä kauluspaitoja ja vitosella suoria mustia ja vaaleita housuja. Juhlakengät vitosen. Kaikki max 3-4 kertaa käytettyjä. Tulin siihen tulokseen, ettei poikia pueta juhliin. Koko oli siis 110-130 cm. Kaikki arkipaidat meni, huonokuntoisemmatkin.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä miksi poikien juhlavaatteet ei mene kaupaksi. Eurolla myin pari kertaa käytettyjä kauluspaitoja ja vitosella suoria mustia ja vaaleita housuja. Juhlakengät vitosen. Kaikki max 3-4 kertaa käytettyjä. Tulin siihen tulokseen, ettei poikia pueta juhliin. Koko oli siis 110-130 cm. Kaikki arkipaidat meni, huonokuntoisemmatkin.
Tätä ihan samaa olen ihmetellyt. Kaikki poikani (8v) juhlavaatteet on ostettu kirppikseltä, käytetty kerran tai kaksi ja laitettu kiertoon. Harmi vain, että tunnen olevani ainoa, joka ostaa pojalle juhlavaatetta. Tarjolla on paljon, mutta harva ostaa. Arkipaidat menee kyllä kaikki, joskus jopa säälittävät "retkut", joissa hintaa on 50 snt. Ehkä poikia ei sitten enää pueta juhliin vaan oletetaan, että farkut ja huppari on jokapaikanvaate.
Olen vienyt kenkiä kirppikselle niin eniten myin niitä kenkäpareja joita olen tuonut matkoilta. Eli kengät ovat olleet vähän erilaisia. Laukuissa sama homma.
Minulta on mennyt hyvin kaupaksi digiboksit, sellaiset taulu tv:t joissa ei ole digiviritintä digoboksin kanssa. Keväällä ja kesällä kesäasuntoihin sekä antennivahvistimet ym. sähköhippelit mukaan yhteystiedot jos tarvii asiantuntija apua. Sähköromppeet mm. pistorasiat, kytkimet, jakorasiat laatikkoon ja kyltti esim. 2 €/kpl. J a k a u p p a k ä y .
Vierailija kirjoitti:
Millainen hinnoittelu kannattaa laittaa? itsemyynti kirppis kyseessä. Kun on leluja, pehmoleluja yms niin onko hyvä jos laittaa isohkot korit joissa jokainen tuote maksaa tyyliin 1€ tai 2€ ? Muita vinkkejä ensikertalaiselle.
Lelut ja koriste-esineet tai muu vastaava vanha tai poikkeuksellinen tavara, joka ei periaatteessa mene käytössä miksikään. Tosin ainoastaan silloin jos hinta on kohtuullinen. Vaikuttaa siltä, että huutokauppakeisaria on katsottu ja hinnat sen mukaiset. Se, että loistavakuntoisesta esineestä saatiin erittäin suositussa huutokaupassa 30 euroa ei tarkoita sitä, että vastaavasta rikkinäisestä tuotteesta maksettaisiin samaa hintaa kirpputorilla.
Mulla oli juuri Tampereella kuukauden ajan pöytä.
Kaupaksi meni:
- teinityttöjen vaatteet (hinta 1-2 e/kpl)
- muoviset lelut (3-4 e/kpl)
- pehmolelut (0,5-1 e/kpl)
- cd- levyt (1,2 e/kpl)
- dvd- levyt (1,7 e/kpl)
- kirjat (2 e/kpl)
- koriste-esineet, sellaiset tiimarityyliset mitä on kaapit täynnä (1-2 e/kpl)
- kukkaruukut (3-4 e/kpl)
- 4-5 vuotiaan pojan arkivaatteet (1-2 e/kpl)
- miesten käytetyt lippikset (1e/kpl)
Myymättä jäi:
- lasten ja naisten kengät (oli siistejä)
- naisten vaatteet, koko M
- pojan juhlavaatteet
- matot
- lamput
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="27.10.2013 klo 12:18"]
En muista osaa sanoa mutta kyllä me on laitettu kaikki hyväkuntoiset lastenkirjat 0,50e. pehmolelut 0,10-0,50e kpl ei ne oikein tunnu menevän ainakaan täällä, siistejä ja pestyjä, uusiakin farkkuja on laitettu eurolla menemääm, meilläpäin on kyllä aika monesta tavarasta ylitarjontaa, itsellä se periaate että kaikki pois niin en edes laita isoja hintoja millekään.
Pöytävuokra on 40-45 euroa viikolta ja lisäksi tulee provikat myynnistä 2-5%.
Tuohon hintaan saa myydä hirvittävän paljon tavaraa ja siltikään ei saa pöydän vuokraa tienattua.
Muutaman kokeilun jälkeen olenkin tehnyt niin, että annan ystävilleni heidän tarvitsemansa tavarat ja loput heitän surutta roskiin. Paljon käyttökelpoista tavaraa menee roskiin, mutta tästä saa paremman mielen kun siitä, että tekee kovasti töitä hinnoittelun /silittelyn kanssa ja sitten ei saa edes pöydän vuokraa tienattua.
eikö paras mieli tulisi viedä ne käyttökelpoiset tavarat kirppikselle, vaikket itse saisi voittoa, eli esim. fida, kontti, uff?? ihan älytöntä. kierrätyslaatikoita on siellä täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä miksi poikien juhlavaatteet ei mene kaupaksi. Eurolla myin pari kertaa käytettyjä kauluspaitoja ja vitosella suoria mustia ja vaaleita housuja. Juhlakengät vitosen. Kaikki max 3-4 kertaa käytettyjä. Tulin siihen tulokseen, ettei poikia pueta juhliin. Koko oli siis 110-130 cm. Kaikki arkipaidat meni, huonokuntoisemmatkin.
Tätä ihan samaa olen ihmetellyt. Kaikki poikani (8v) juhlavaatteet on ostettu kirppikseltä, käytetty kerran tai kaksi ja laitettu kiertoon. Harmi vain, että tunnen olevani ainoa, joka ostaa pojalle juhlavaatetta. Tarjolla on paljon, mutta harva ostaa. Arkipaidat menee kyllä kaikki, joskus jopa säälittävät "retkut", joissa hintaa on 50 snt. Ehkä poikia ei sitten enää pueta juhliin vaan oletetaan, että farkut ja huppari on jokapaikanvaate.
Toi on outoa ettei pojille osteta hyviä kauluspaitoja. Nyt taitaa päiväkotivalokuvaukset kohta alkaa, joten kirpparilta saa tyylikkään/lähes käyttämättömän paidan todella edullisesti.
Vierailija kirjoitti:
Eräs kirppareilla viihtyvä tuttavani kertoi, että puoliksi käytetty kosmetiikka (luomivärit, huulipunat, hajuvedet, jopa bodylotionit) käyvät eräälle vähemmistöryhmälle hyvin kaupaksi. tosin mistään suuresta tienestistä ei voi puhua, kun eihän noille voi kauheasti hintaa pistää...
Kansallishameet?
Maksaako ne oikeesti? 😯
Vierailija kirjoitti:
Mulla meni äitini hyväkuntoiset XL-koon vaatteet, työmiehen haalarit meni hetkessä, muoviset isot lelut menevät hujauksessa. Pienet/keskikokoiset naisten vaatteet menevät huonoiten, koska niistä on tarjontaa eniten. Miesten vaatteet menevät paljon paremmin. Hyväkuntoiset astiat menevät yleensä, mutta ei aina. Lasten kumppareita, luistimia yms. ei ole ikinä tarvinnut takaisin tuoda. Toki nyt ei varmaan luistimet mene kun jäät alkaa olla aika heikkoja.
Pienet naisten vaatteet menee huonoiten, koska naiset on nykyään enemmän ylipainoisia kuin hoikkia.
Vierailija kirjoitti:
Alkkarit
Oon pari kertaa nähnyt vanhemman miehen tonkivan ja nuuhkivan naisten alusvaatteita kirpparilla ihan onnessaan. :D
Että onni vois jopa potkaista niiden likaisten pikkareiden kanssa.
Veikkaan vaan, että kirpparin säännöt kieltää?
Helsingin keskustassa menee aika hyvin merkkivaatteet ja aidot nahkavaatteet (takit, kengät) 10-20 eurolla. Kirjat, lehdet, dvd:t ja halpisvaatteet ei mene kuin ilmaiseksi jakamalla, koska niitä voi saada uutenakin aika edullisesti.