Epätoivoa rahattomuudesta

Mä en jaksa. Olo on lähinnä epätoivoinen. Rahat on niin tiukilla. Maksut erääntyy, osa on jo ulosotossa, osa perinnässä. Ei vain ole mistä ottaa niiden maksuun rahaa. Lapsille pitäisi saada juhlamekot ja kengät tuleviin koulujuhliin ja muihin kesämenoihin, pitäisi olla luokkaretkirahaa, kampaajalle varata aikaa sekä hankkia kaikki tarpeellinen kesävaatetus lapsille yms... Minua hävettää se, että ollaan niin tiukilla rahan kanssa. Ystävät pyytävät yhteisille kahvila/ostosreissuille. Täytyy keksiä jotain muuta "menoa", kun ei kehtaa sanoa ettei yksinkertaisesti ole rahaa laittaa siihen kahvikupilliseen kodin ulkopuolella. Kaikki menot pitää ajoittaa siihen hetkeen kun sitä rahaa tietää olevan tulossa. Lähikaupunkiin meno, vaatehankinnat, syntymäpäivien vietot yms... ei voi vain mennä silloin kun se ajallisesti onnistuisi.

Olen koittanut sinnitellä sillä ajatuksella, että meitä tiukilla olevia on muitakin ja pääosin kaikki muut asiat ovat kunnossa. Oma terveys kohtalaisen ok, mies voi hyvin, lapset ovat terveet, oma kaunis koti löytyy, olen kekseliäs ja ihan taitava taikomaan halvallakin niin sisustusta kuin tarjottavaa pöytään. Silti taustalla on koko ajan se pelko, että rahat vain loppuvat ennen seuraava pientä tuloa.

Pelkään, että meidän on luovuttava talosta... Toisaalta haluaisin muuttaa jonnekin kauas täältä. Myydä talo ja aloittaa alusta velattomana. Paeta ihmisiä jotka saattavat tietää sen, että perintäkirjeitä on kopsahdellut meidänkin laatikkoon. Muutto vain ei ole kenenkään muun toive. Minun pitää myös olla lähellä vanhoja vanhempiani. Heitä täytyy hoitaa.

Ei vaan jaksa!