Lue keskustelun säännöt.
Tuli kutsu miehen kummitytön yo-juhliin, en halua mennä.
14.05.2013 |
En vain valitettavasti pääse yli siitä etten ole saanut hommattua mitään ammattia enkä töitä oppimisvaikeuksien takia. Miehen mielestä meidän kaikkien pitää mennä eikä tajua että itkeskelen sitten taas monta viikkoa. On turha käskeä mennä psykologille kävin siellä yli 20v mutta ei se auttanut koska en tule ikinä pystymään hyväksymään itseäni tällaisena. Mitä teen?
Kommentit (24)
Mäkin inhoa sukujuhlia. Erityisesti miehen suku saa mulle pahan mielen joka kerta. Oma sukuni kyllä ymmärtää, että työttömänä ja kotiäitinäkin voi elää ihan onnellisena mutta miehen suku dissaa mua ankarasti jos en pysty kertomaan missä olen töissä. Ne kysyy sitä ihan joka kerta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.05.2013 klo 09:00"]
Miten et pärjännyt edes merkonomin opinnoissa? Sitten on vikaa opinnoissa, ei sinussa. Olin samaan aikaan töissä erään merkonomi-työharjoittelijan kanssa, jolla oli cp- ja aivovamma. Ja hyvin sai tutkinnon suoritettua. En halua olla ilkeä, mutta inhotti kun töissäkin joutui tuon tytön jälkiä korjaamaan. Ei annettu suurin piirtein kuin yksinkertaisia papereiden laittamista mappeihin-töitä, mutta nekin piti korjata jälkikäteen, kun vääriä papereita löytyi vääristä mapeista. Silti hänkin sai tutkinnon suoritettua, joten en epäilisi hetkeäkään, ettei kaikki saisi merkonomin paperit.
Ja vaikka sinulla ei olisi uskoa itseesi, niin päiväksi unohda tuo kaikki ja mene juhlimaan uutta ylioppilasta! Hienoa kuitenkin, että olet edes yrittänyt opiskella. Jos joku kysyy, niin sano ettei ollut sinun juttusi, keskityt elämässä muihin asioihin. Onhan kuitenkin muutakin, kuin pelkkä opiskelu. :)
[/quote]
No sain kaksi näyttöä suoritettua mutta en 3 viimeistä niissä olisi ollut kirjanpitoa,laskutusta yms mikä on minulle vaikeaa vaikka tekisin kuinka niiden asioiden eteen töitä. Eivät sitten antaneet enää lisää opiskeluaikaa ja en pääse enää tuonne kouluun opiskelemaan.
Toki elämässä on muutakin kuin opiskelu mutta kun näkee sen halveksunnan yms ihmisten kasvoista kun he kysyvät opiskeletko vai mitä töitä teet ja joudut sanomaan että olet vain kotona. Ikinä en unohda anoppini ilmettä kun hän tajusi etten saa merkonomin papereita hommattua,pitkitin hänelle kertomista ja hän keinutti puistossa juuri poikaamme kun kysyi ettenkö mene enää kouluun ja jouduin kertomaan etten päässyt näytöistä läpi enkä saa enää opiskeluaikaa ettei siitä tule mitään,näin sanoi opettajatkin sanoivat. Hän meinasi alkaa huutamaan ja se viha,inho ja raivo näkyi hänen kasvoistaan mutta hän ei sanonut mitään koska poikamme oli siinä.
Viha, inho ja raivo?? Ehkä sinun AP olisi ihan syytä jatkaa siellä terapiassa vielä toisetkin 20 vuotta.
Miten et pärjännyt edes merkonomin opinnoissa? Sitten on vikaa opinnoissa, ei sinussa. Olin samaan aikaan töissä erään merkonomi-työharjoittelijan kanssa, jolla oli cp- ja aivovamma. Ja hyvin sai tutkinnon suoritettua. En halua olla ilkeä, mutta inhotti kun töissäkin joutui tuon tytön jälkiä korjaamaan. Ei annettu suurin piirtein kuin yksinkertaisia papereiden laittamista mappeihin-töitä, mutta nekin piti korjata jälkikäteen, kun vääriä papereita löytyi vääristä mapeista. Silti hänkin sai tutkinnon suoritettua, joten en epäilisi hetkeäkään, ettei kaikki saisi merkonomin paperit.
Ja vaikka sinulla ei olisi uskoa itseesi, niin päiväksi unohda tuo kaikki ja mene juhlimaan uutta ylioppilasta! Hienoa kuitenkin, että olet edes yrittänyt opiskella. Jos joku kysyy, niin sano ettei ollut sinun juttusi, keskityt elämässä muihin asioihin. Onhan kuitenkin muutakin, kuin pelkkä opiskelu. :)