Mistä olet katkera omalle äidillesi, jos olet?

En ole katkera ja se oikeastaan aika omalaatuista, koska äiti mm;

- laittoi minut isovanhemmille toiselle puolella maata hoitoon kun olin 2 -viikkoinen. (Hänellä oli auskultointivaihe opiskeluissaan).

- oli varsin vähän läsnä kotona varhaisempina lapsuusvuosinani. Tosin silloin kun oli läsnä, oli sitä isoin kirjaimin.

- alkoi katua menettämäänsä kun olin teini-iässä ja yritti typistää minut lapsemmaksi kuin mitä enää siinä vaiheessa olin. Seurauksena suuria riitoja, jotka johtivat siihen että käytännössä muutin kotoa 14-vuotiaana ja virallisesti 16-vuotiaana.

Nyt, kun olen 50 ja äiti 76 , on pakko todeta että kaikista maailman naisista hän on mielestäni ihailtavin. Upea roolimalli - edelläluetelluista "mokista" huolimatta. 

Alkoholismista ja tunnekylmyydestä.

Äiti salli isän tehdä mitä teki, ja sallii edelleen. Olen ikuisesti katkera.

[quote author="Vierailija" time="12.05.2013 klo 19:42"]Itse olen siitä, että äitini tuhosi itsetuntoni teininä ihan täysin. Leikkasi itse hiukseni poikapituuteen ollessani 15-vuotias, että näyttäisin muka aikuiselta. Ei antanut käyttää roikkuvia korviksia, etten näyttäisi hutsulta, ei antanut värjätä hiuksiani. Tuloksena oli, että tottelin, ja ennen olin ollut suosittu poikien keskuudessa, mutta äidin leikkuupuimurin jälkeen olin seinäruusu ja itsetuntoni meni kokonaan:( Olin tottunut siihen, että minua pidettin söpönä ja suosittuna tyttönä. [/quote]

No eikö ollutkin hyvä huomata, että kukaan ei oikeastaan ollut kiinnostunut sinusta vaan pelkästään siitä, miltä ulkoisesti näytät? Toivottavasti se kasvatti sinua sisäisesti.

Koko elämän kestäneestä vinoilusta ja vähättelystä.

Alkoholismista, luonteen ja tunteiden epävakaudesta, siitä että minun roolini oli pienestä pitäen olla vain äitini tukihenkilönä, omia tunteita ei saanut näyttää, ja siitä että äiti toi meille kotiin uusiksi isiksi väkivaltaisia alkoholisteja, jotka teini-ikään ehdittyäni eivät kunnioittaneet rajojani.

Alkoholismista ja siitä että kavalsi isäni pesän, käytti luottamustani väärin kun erehdyin antamaan hänelle avoimen valtakirjan

Siitä että alkoholi on tärkeintä elämässään. Odotan vaan että kupsahtaa, eipä ole sitäkään rahaa kerjäävää akkaa enää.

[quote author="Vierailija" time="12.05.2013 klo 20:27"]

Äiti salli isän tehdä mitä teki, ja sallii edelleen. Olen ikuisesti katkera.

[/quote]

Sama. Tosin isäni on nykyään haudassa ja hyvä niin. Itse en ikinä, koskaan aio katsoa vain vieressä jos joku käy lapsiini käsiksi.

En varsinaisesti ole katkera, koska tiedän että äiti ei ilkeyttään tehnyt sitä väärää mitä hän minulle teki. Hän teki parhaansa, mutta se paras ei ollut kaikilta osin kovin hyvä. 

Suurin ongelma oli että äitini oli ja on yksinkertainen maalaisjuntti. Sellainen jonka asenne toisia ihmisiä kohtaan on pelokas ja nöyristelevä. Lapsesta asti minulle usein toitotettiin "olet sitten hiljaa siellä PAREMPIEN IHMISTEN joukossa" tai jos pyysin jotain niin sanottiin ettei tavalliset köyhän mukulat semmosia tartte, ne on parempien ihmisten lasten juttuja. Opin siis tuntemaan syvää alemmuudentuntoa ihmisten edessä. Lisäksi koska äiti ja isä eivät koskaan käyneet juuri kotoa missään, en esim. ennen aikuisikää ollut ikinä syönyt ravintolassa tai käynyt ulkomailla, ja nykyaikana sellainen tottumattomuus on harvinaista. Hävetti ihan hitosti kun en tiennyt miten käyttäydytään ruokaravintolassa tai lentokentällä. 

Muistan myös erityisesti teini-iässä että äitini vähätteli jatkuvasti ulkonäköäni. Tuommoinen kirveenjälkinen plikka, tuskin kukaan sitä huolii, vanhaksipiiaksi taitaa jäädä. Olin myös koulukiusattu joten ei ollut kivaa kuulla samaa kotonakin.

7 jatkaa - Ja siitä että äiti teki lapsen toisensa jälkeen, vaikkei ensimmäisestäkään (minusta) osannut pitää huolta. Vielä aikuisenakin joudunb kantamaan huolta ja murhetta pikkusisarten hyvinvoinnista, kun lastensuojeluakaan ei näköjään kiinnosta tehdä mitään. Jos siskoja ei olisi, en olisi katkera äidille yhtään mistään, en vaan olisi enää missään tekemisisissä.

Siitä että oli itse katkera. Ei eronnut isästä vaikka tämä oli väkivaltainen ja muutenkin vanhempien suhde oli onneton. Ei, oli vaan katkera vuodesta toiseen. 

Siitä olen myös katkera että vaati täydellisiä suorituksia, jos ei koulussa vaikka saanut kymppiä kokeista niin ei ollut mitään. Ihan sama miten paljon oli työtä tehnyt, 9 1/2 ei kelvannut etenkin jos joku toinen oli saanut sen kympin. Mitä meistä lapsista sitten tuli? Ahdistuneita ja masentuneita alisuoriutujia.

Jatkuvasta rahanpuutteesta johtuva nöyristely ja huonommuudentunne, josta on vaikeaa päästä eroon vielä aikuisenakin.

Jatkuvasta rahanpuutteesta johtuva nöyristely ja huonommuudentunne, josta on vaikeaa päästä eroon vielä aikuisenakin.

Siitä, että hän jatkuvasti valitteli läskejään ja rumuuttaan.

Nykyään olen äitiäni lihavampi, enkä arvosta itseäni tarpeeksi tehdäkseni asialle mitään.

En ole katkera, mutta hän olisi voinut kannustaa minua olemaan rohkeampi.

En ole enää katkera, kun olemme puhuneet niistä ajoista, mutta pitkän aikaa olin katkera kun äitini miesystävä pahoinpiteli minua useasti äitini puuttumatta asiaan. Olin silloin vielä alle kouluikäinen, mutta silti muistan nämä asiat yhä edelleen. Nykyään olemme äitini kanssa kuin parhaat ystävät, jaamme huolemme ja murheemme ja pystymme puhumaan asiasta kuin asiasta. Silti tuon ajan ajatteleminen vaivaa yhä edelleen aina välillä.

Puhumattomuudesta. En koskaan ole keskustellut äitini kanssa asioista. Koskaan se ei kysynyt miten mulla menee tai onko huolia ym., kun asuin vielä kotona.

Eikä koskaan kannustanut harrastamaan urheilua.

Muuten oli ihan loisto äiti.

Nyt myöhemmiltä vuosilta olen katkera, enemmän kuin noista ed. asioista, siitä, ettei ole ollut juurikaan apuna lapsiarjessa. Rakastaa lapsenlapsiaan varmaan jopa enemmän kuin minua, mutta siltikään häneltä ei ole apua saanut. Yöhoitoon ottaa äärimmäisen harvoin ja koska meillä ei muita yöpaikkoja lapsilla ole, niin se ns. lapsivapaa on ollut todella harvinaista ja sen vuoksi olen ollut välillä hyvin väsynyt. Lapsille antaa ennemmin rahaa tai karkkia kuin ottaisi yöksi.

Muuten ihan loisto mummo.

Voi vaikka mistä! Siitä, etten ole koskaan saanut tehdä itse omia ratkaisujani ja jos olenkin uskaltanut niin olen siitä saanut myös kuulla. Siitä, että opetti että kaikki pitää salata ja mistään ikävyyksistä ei saa puhua kodin ulkopuolella. Siitä, että em. syistä kestettiin sen ja isän mielipuolista ja väkivaltaista suhdetta ja kärsittiin siitä. Siitä, että antoi täysin käsittämättömän parisuhdemallin, jonka kopioiminen tuhosi monta parisuhdetta - lopulta onneksi tajusin, kuinka järjetön se oli. Siitä, että aina piti kehuskella kuinka ollaan vähän parempia kuin muut. Siitä, että armollisuutta ja lämpöä ei meidän kotona ollut. Siitä, että ei vieläkään ole mennyt itseensä ja myöntänyt yhtä ainuttakaan virhettä: kehuskelee vielä, kuinka hän aina panosti perheeseen ja lapsiin. Siitä, että ei osaa olla minusta ylpeä muutoin kuin silloin, kun teen jotain "hienoa".

Vääristyneestä kehonkuvastani ja teinistä asti jatkuneesta syömishäiriöstä. Totuin jo ala-asteikäisenä säännöstelemään ruokaa, sillä äitini oli jatkuvasti dieetillä eikä estänyt minunkaan dieettejäni, vaikka olin lähes alipainoinen. Suhde ruokaan ei ole koskaan ollut normaali, ja olen aina ollut liiankin ulkonäkökeskeinen, ei pelkästään painon vaan myös muiden asioiden suhteen.