Ruotsissa on vähemmän lasten ja nuorten koronatartuntoja kuin Suomessa, vaikka siellä pidettiin koulut auki!
Thl:n selvityksen mukaan Ruotsissa on lapset ja nuoret sairastaneet koronaa väkilukuun suhteutettuna jopa hieman vähemmän kuin Suomessa, vaikka siellä koulut ja päiväkodit pidettiin auki.
https://thl.fi/fi/-/koulujen-ja-paivakotien-sulkemisella-vain-vahan-vaik...
"Koulujen ja päiväkotien sulkemisella oli vain vähän vaikutusta lapsilla ja nuorilla todettujen koronavirustartuntojen määrään. Tehohoitoa vaativa koronavirustauti on harvinainen lapsilla ja nuorilla. Tiedot käyvät ilmi selvityksestä jossa vertailtiin 1-19-vuotiailla todettuja koronavirustartuntoja ja niistä aiheutuneita tehohoitojaksoja ja kuolemia Suomessa ja Ruotsissa.
Suomessa koulut ja päiväkodit olivat suljettuina maaliskuun puolivälistä toukokuun puoliväliin, kun taas Ruotsissa peruskoulut ja päiväkodit olivat auki koko kevään. Tästä huolimatta 1-19-vuotiailla todettujen koronavirustartuntojen ilmaantuvuudessa ei ole merkittävää eroa maiden välillä.
Alle 20-vuotiailla todettujen tartuntojen ilmaantuvuus oli kesäkuun puoliväliin mennessä Suomessa 52 / 100 000 ja Ruotsissa 49 / 100 000. Ruotsissa toukokuun lopulta lisääntynyt testaus on kuitenkin lisännyt todettujen tartuntojen määrää myös lapsilla ja nuorilla. "
Ja ei, se ei johdu vähäisemmästä testauksesta, koska todellisuudessa Ruotsissa on väkilukuun suhteutettuna testattu ENEMMÄN kuin Suomessa, mikä on ihan ymmärrettävääkin, koska siellä koronaa on esiintynyt enemmän.
https://ourworldindata.org/coronavirus-testing
Molemmissa maissa nuoria ja lapsia on testattu vähän, koska he ovat yleensä vähäoireisia tai oireettomia. Tilanne ei siten selity tässä asiassa testauskäytäntöjen eroilla.
En yritä kaunistella Ruotsin koronatilannetta, mutta tämä nimenomainen rajoitus eli koulujen sulkeminen oli turha, ja sillä on ollut runsaasti ikäviä seurauksia niiden perheiden lapsille, joissa lapsen opiskelua ei ole tuettu ja valvottu.
Ruotsissakin muuten ennen pääsiäistä lapset sai ottaa etäopetukseen kouluista ja SVT:n kolmessa pahimmassa läänissä tekemä selvitys kertoo, että korkeimmillaan yli puolet oppilaista oli siinä vaiheessa poissa kouluista. Valinta oli kuitenkin siis vanhempien oma.
Kommentit (61)
Suomessa lasten ja nuorten koronatartunnoissa näkyi selkeä nousu koulujen avaamisen jälkeen.
Vaikka muiden ikäryhmien tartuntamäärät vähenivät, nousi kaikkien ikäryhmien yhteenlaskettu tartuntojen määrä lasten ja nuorten tartuntojen takia.
Kuinka paljon Ruotsin kokonaistilannetta on pahentunut se, että lapset ovat siellä oireettomina tartuttaneet taitia läheisiinsä? Siihen ei taida THL ottaa kantaa.
Tosi asia joka tapauksessa on, että Ruotsissa ja Suomessa on menty suosituksilla. Suurimmat erot ovat olleet koulujen ja ravintoloiden sulkemiset Suomessa.
Muuten töissä on käyty normaalisti. Etätöitä on tehty tavallista enemmän kummassakin maassa. Mutta jos etätyö ei ole ollut mahdollista niin sitten on menty työpaikalle.
Kampaamot ja kaupat, kauppakeskuksetkin on pidetty koko ajan auki.
Tästä herääkin kysymys. Onko koulujen auki pitäminen syynä Ruotsin katastrofaaliselle tilanteelle.
Laumasuoja-salminen varmasti sanoo, että ei. Hän haluaa koulut auki jotta saataisiin Ruotsin tilanne myös Suomeen.
Eipä ruotsissa lapset juuri koulussa käynyt vaikka ne " oli auki".
Suomea ja Ruotsia vertaillessa kannattaa muistaa myös Islanti. Siellä on pidetty koko ajan ala-asteet auki. Islannissa testaus on ollut suurin piirtein maailman laajinta, kun kuka tahansa kiinnostunut on saanut vain kävellä testiin ilman sen enempiä perusteluja. Islannin testausdatassa on huomattu, että lapsilla on ollut koronaa kovasti vähän, ja myös oireettomia kantajia on lapsissa huomattavan vähän. Ei siis ole realistinen uhkakuva, että lapset laajamittaisesti tartuttaisivat aikuisia oireettomina. On toki silti tapauksia, joissa sitä tapahtuu. Kokonaisuudessaan ei kuitenkaan vaikuta siltä, että ainakaan ala-asteiden osalta koulujen sulkeminen olisi tehokas tai tarpeellinen toimenpide. Isompien ihmisten opinahjot asia erikseen.
Vierailija kirjoitti:

Ruotsissa isot firmat alkoivat maaliskuussa suositella etätöitä. Tukholmalaiset menivät tekemään niitä kahviloihin.
Suomessa on edelleen valtioneuvoston asettama etätyösuositus päällä ja sitä noudatetaan ihan eri tavalla kin Ruotsissa.
Naurettavaa provosointia ap! Mitä haet hourailluillasi? Haluat vaan ärsyttää ja provosoida? Kyllähän jokainen tietää mikä todellinen tilanne on, ja kyllä se niin on että tällä hetkellä hyvin harva haluaisi olla Ruotsissa. Niin leväperäisesti siellä on koko asiaan suhtauduttu.
Vierailija kirjoitti:
Tässä vertaillaan appelsiineja ja omenoita. Ero teholla olleissa lapsissa: Suomessa 1, Ruotsissa 14.
Tehohoidossa olleiden lasten määrä tosiaan kertoo enemmän lasten sairastuvuudesta, kun lieväoireisia lapsia ei testattu. Asukaslukuun suhteutettuna Ruotsissa on ollut 7-kertaa enemmän lapsia tehohoidossa koronan takia kuin Suomessa. Tästä voi tehdä selvät johtopäätökset.
Vierailija kirjoitti:
Naurettavaa provosointia ap! Mitä haet hourailluillasi? Haluat vaan ärsyttää ja provosoida? Kyllähän jokainen tietää mikä todellinen tilanne on, ja kyllä se niin on että tällä hetkellä hyvin harva haluaisi olla Ruotsissa. Niin leväperäisesti siellä on koko asiaan suhtauduttu.
Ei sille voi mitään, jos ihan yksinkertaiset faktat provosoi sinua.
No ilmankos Ruotsissa on niin hallinnassa tuo koronatilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei testattu yhtä aktiivisesti. Ruotsissa koko Koronaan on suhtauduttu niin rennolla otteella ettei varmasti monet ole vieneet lapsiaan testiin ”pikku flunssan” takia. Täällä noudatetaan ohjeita paljon tunnollisemmin. Siksi tilastot valehtelee.
Ruotsissa sai mennä lievissä koronaoireissa ihan töihin, sekopäiden maa.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/4cfed3b8-a4c1-4df2-bcda-cf3d881cb289
No ei kai se (olematon) laumasuoja muuten tartu!
Ap:lle. Kuinkakohan monta lasta tartutti isovanhempansa, koska rajoituksia ei ollut?
Vierailija kirjoitti:
Suomea ja Ruotsia vertaillessa kannattaa muistaa myös Islanti. Siellä on pidetty koko ajan ala-asteet auki. Islannissa testaus on ollut suurin piirtein maailman laajinta, kun kuka tahansa kiinnostunut on saanut vain kävellä testiin ilman sen enempiä perusteluja. Islannin testausdatassa on huomattu, että lapsilla on ollut koronaa kovasti vähän, ja myös oireettomia kantajia on lapsissa huomattavan vähän. Ei siis ole realistinen uhkakuva, että lapset laajamittaisesti tartuttaisivat aikuisia oireettomina. On toki silti tapauksia, joissa sitä tapahtuu. Kokonaisuudessaan ei kuitenkaan vaikuta siltä, että ainakaan ala-asteiden osalta koulujen sulkeminen olisi tehokas tai tarpeellinen toimenpide. Isompien ihmisten opinahjot asia erikseen.
Muissa oppilaitoksissa onkin käytännössä aikuisia, että opiskelun kanssa asialla ei niinkään ole tekemistä, vaan iän.
Ruotsin tilanne on maailman parhaita, koska siellä ovat vahingot tulleet jo miltei nolliin:
Tukholmasta kirjoitti Expressenkin että ei viiteen päivään ainuttakaan kuollutta. Se tulee tosiaankin alas, ja ihan ilman panikointeja, ja ilman taloihinsa lukittuja ihmisjoukkoja.
Ilman WHO:n kiinalaisia avaruusukkeleita kulkemassa määräyksineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei testattu yhtä aktiivisesti. Ruotsissa koko Koronaan on suhtauduttu niin rennolla otteella ettei varmasti monet ole vieneet lapsiaan testiin ”pikku flunssan” takia. Täällä noudatetaan ohjeita paljon tunnollisemmin. Siksi tilastot valehtelee.
Ruotsissa sai mennä lievissä koronaoireissa ihan töihin, sekopäiden maa.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/4cfed3b8-a4c1-4df2-bcda-cf3d881cb289No ei kai se (olematon) laumasuoja muuten tartu!
Ap:lle. Kuinkakohan monta lasta tartutti isovanhempansa, koska rajoituksia ei ollut?
"olematon laumasuoja"
Kyllä siitä nyt ainakin yhtä hyvä sellainen näyttäisi tulevan kuin flunssasta, enkä oikein ymmärrä, miksi jostain muunlaisesta olisi edes puhuttu. Kyllä se seuraava kierros on Ruotsisa paljon helpompi. Tuonkin puolesta. Muualla se voi olla sitten helpompi tai vähän hankalampi. Arvelisin, että kovin monessa maassa ei ihmiset enää suostu lukitttaviksi sisälle. Siitä on jo merkkejä olemassa.
Monikohan influenssan tappama pikkulapsi on nyt jaanyt koronavouhotuksen varjoon?
Tämä ei tietysti ole hyvä argumentti muuten, mutta osoittaa se kuitenkin kronarajoitusten perusteettomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurettavaa provosointia ap! Mitä haet hourailluillasi? Haluat vaan ärsyttää ja provosoida? Kyllähän jokainen tietää mikä todellinen tilanne on, ja kyllä se niin on että tällä hetkellä hyvin harva haluaisi olla Ruotsissa. Niin leväperäisesti siellä on koko asiaan suhtauduttu.
Ei sille voi mitään, jos ihan yksinkertaiset faktat provosoi sinua.
Ei provosoi, mutta kysyin oliko se sinun tarkoituksesi, vai mihin oikein pyrit kirjoittamalla tuollaista sontaa? Haluaisitko itse tällä hetkellä Ruotsiin? Mikä tarve sinulla on vakuutella että siellä asiat on hoidossa paremmin kuin meillä? Kyllä noi tartunta ja tehohoito luvut puhuu puolestaan. En itse lähtisi Ruotsiin missään tapauksessa enkä myöskään halua sieltä porukkaa tänne tartuttamaan. Todella ymmättettävää että Kreikkalaisetkin ajoivat sinne tuin huijaamisella päässeet ruotsalaiset takaisin kotiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Ruotsin tilanne on maailman parhaita, koska siellä ovat vahingot tulleet jo miltei nolliin:
Tukholmasta kirjoitti Expressenkin että ei viiteen päivään ainuttakaan kuollutta. Se tulee tosiaankin alas, ja ihan ilman panikointeja, ja ilman taloihinsa lukittuja ihmisjoukkoja.
Ilman WHO:n kiinalaisia avaruusukkeleita kulkemassa määräyksineen.
Joo, no täällä se on saatu lähes pois paljon vähemmillä tartunnoilla, sairaalahoitoa vaatineilla potilailla ja kuolemilla. Kyllä se ajanmittaan Ruotsissakin vähenee, mutta paljon suuremmin tuhoin.
Siellä on myös useampia kuolleita opettajia kuin täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurettavaa provosointia ap! Mitä haet hourailluillasi? Haluat vaan ärsyttää ja provosoida? Kyllähän jokainen tietää mikä todellinen tilanne on, ja kyllä se niin on että tällä hetkellä hyvin harva haluaisi olla Ruotsissa. Niin leväperäisesti siellä on koko asiaan suhtauduttu.
Ei sille voi mitään, jos ihan yksinkertaiset faktat provosoi sinua.
Ei provosoi, mutta kysyin oliko se sinun tarkoituksesi, vai mihin oikein pyrit kirjoittamalla tuollaista sontaa? Haluaisitko itse tällä hetkellä Ruotsiin? Mikä tarve sinulla on vakuutella että siellä asiat on hoidossa paremmin kuin meillä? Kyllä noi tartunta ja tehohoito luvut puhuu puolestaan. En itse lähtisi Ruotsiin missään tapauksessa enkä myöskään halua sieltä porukkaa tänne tartuttamaan. Todella ymmättettävää että Kreikkalaisetkin ajoivat sinne tuin huijaamisella päässeet ruotsalaiset takaisin kotiinsa.
New York Cuomo on huijari. Cuomon laitokset olivat keväällä täynnä koronaa, ja seuraukset sen mukaiset.
Nyt Floridassa nousevat tartunnat jyrkemmin kuin keväällä Nykissa konsanaan, mutta vaan eivät vahingot nouse.
Cuomon sekasotku sairaaloissaan ja vanhainkodeissaan oli niin paha, etta sitä eivät muut USA:n osavaltiot saa enää mitenkään kiinni. Vaikka tartuntoja muuten tuleekin paljon enemmän kuin keväällä. New Yorkissa.
Ruotsin ns. koronaan kuolleet ovat kuin Suomessakin. Ikä on yli eliniän odotteen. Eliniän odote on vain hiukan yli 80
Toisaalta Israelissa ollaan sitä mieltä, että juuri koulujen avaaminen aiheutti ensimmäistä aaltoa pahemman toisen aallon. Ei taida kukaan vieläkään varmaksi tietää.