Lue keskustelun säännöt.
Voiko lapsi aistia ajatuksesta syntyneen tunteen, vaikka sitä ei näyttäisi?
10.05.2013 |
Jo 10-vuotias as-piirteinen lapseni itki taas viime yönä ja mietittiin tätä asiaa hänen kanssaan sohvalla (kerran tämä auttoi samantapaisessa tilanteessa). Mietittiin mikä häntä itkettää. Hän oli itkenyt unessaaan ja herännyt siihen, havainnut että itkee ja jatkanut itkuaan siitä syystä Yritin siinä, että hallitsis tunnereaktionsa. Yritin kysyä, että mikä tunne siinä heräämisen ja "uuden itkun" välissä on. Ja puhuttiin myös sen hetkisestä tunteesta, joka oli suru ja syytä (eli mikä ajatus surun takana) surulle ei löytynyt. Sanoin, että eikö sinulla olisi mitään iloista ajateltavaa? (Ei löytynyt). Tätä "samaa paskaa" tapahtui sitten muutaman kerran yöllä ja minulle tuli kaikkia mahdollisia pahoja ajatuksia mieleen! Pysyin kyllä tyynenä, korkeintaan tahdikkaasti ilmaisin, että kun tiedostaa että itkee, niin sitä itkuaan kyllä pitäisi hallita, muidenkin perheenjäsenten pitää saada nukuttua. Tämä on nyt sanotaan puolen vuoden sisällä alkanut ja sitä on noin 2-4 kertaa/kk. (Kerran oli noin viikko! Ja läpi yön heräämistä). Joo, pitkittyneissä tilanteissa annetaan melatoniinia, mutta tällaisissa satunnaisissa ei osata etukäteen antaa. Eikä sitä ole järkeä säännöllisesti käyttää.
Niin pystyykö lapsi kokemaan nuo minun ajatukset ja vaikka kuinka yritän että en näytä niin saattaako hänelle tulla kokemus, että äiti on hylännyt hänent (emotionaalisesti)? Eli vaikka kuinka yritän käyttäytyä toisin, voiko ruumiinkieleni kertoa ajatukistani (jotka siis suoraansanottuna liittyy lapsen hylkäämiseen!)?
Aamulla tästä asiasta, kun puhuttiin lapsi sanoi että hän tunsi väsymystä siinä kohden kun heräs. Yritin siis päästä siihen tunteeseen kiinni, josta se itkureaktio on syntynyt!
Mulla on kyllä muutenkin (tässä on muutakin kuin tämä yöherääminen) voimat tämän lapsen kanssa loppuneet. Olen kokoajan ylivirittyneessä tilassa tämän lapsen kanssa, kun koko ajan pitää päivällikin ajatella millä tavalla hänen kanssaan toimisi, ettei se "määkiminen" (siis huuto, itku huuto) ala. Miten hänellä menee kavereiden kanssa (huonosti siis kavereita ja ongelmia niiden kanssa). Millainen tulevaisuus hänelle tulee (aivojen herkkyys ja as-piirteisyys liitännäisoireineen altistaa monenlaisille ongelmille)? Millainen minäkuva ja itsetunto hänelle muodostuu, kun hän saa käytöksensä takia ympäristöltään sellaista palautetta mitä nyt saa...
En taas mitään hyvää sanottavaa / ajateltavaa keksi lapseni olemassa olosta. Tuntuu kuin hän masennuttaisi minut täysin. (Huono kierre tässä on alkamassa ja ilmassa). Sanokaa nyt että edes muita samanlaisia on olemassa. Kun minua kaikenlisäksi hävettää tuolla ulkonakin hänen käytös. (Ja vielä menin sanomaan, kun lapsi saattaa ottaa asian niin että "äiti häpeää minua" vaikka tarkoitus on ilmaista että "häpen tuota käyttäytymistä"). Ulkona valitti ja määki joka asiasta ja itki ja itkuhuuti. Tuon ikäinen poika.
Kommentit (20)
[quote author="Vierailija" time="10.05.2013 klo 09:14"]
Tottakai aistii. Sanallinen viestintä on vai 10% kaikesta viestinnästä. Miksi sinä oletat että AS-lapsi käyttäytyisi samanlailla kuin muut ikäisensä? Hän on sinun ainutlaatuinen lapsesi ja vain sinä voit rakastaa häntä varauksetta joten tee se, tee se nyt. lakkaa vertailemasta ja ärtymästä ja analysoimasta ja ala elää teidänlaistanne elämää. Ala suhtautua lapseesi kuin hän olisi teillä ktlässä oleva hurmaava muukalainen, et sinä häntäkään emotianaalisesti hylkäisi vaan yrittäisit saada selville hänen persoonansa ja tutustua häneen. Jos tarvitset tähän apua, ota reippaasti yhteyttä vaikkapa perheneuvolaan.
[/quote] No eihän tuossa käytöksessä ole mitään järkeä! En oleta vaan odotan! Lisäksi lapsi on siirtynyt perheneuvolan asiakkaasta mielenterveysyksikön asiakkaaksi ja asiantuntijatkin ovat sanoneet, että lasta aletaan ohjata ikätasoiseen käytökseen (ja tunteenilmaisuun, hallitsemiseen). Joo joo muukalaiselta hän tuntuukin, kun yöllä unestani herään siihen parkumiseen. Mennään keittiöön ja katsonu hänen vääntynyttä suutaan (ihan oksettaa kun nään sen mielikuvan). Kyllä ymmärsin mitä tarkoitit, en tiedä auttaisiko jos ottaisiin siis etäisyyttä häneen. Nythän tunnen hänet perinpohjaisesti.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lukenut aloittamiasi keskusteluja ja alan uskoa, että sulla on henkisellä puolella asiat huonosti. Hae apua itsellesi ap. Et vaikuta tasapainoiselta äidiltä.
Neljä lisää vielä: ja jos luet omia tekstejäsi, huomaatko kuinka rumilla sanoilla puhut lapsestasi (paskaa, määkiminen, oksettaa jne). Sulla näyttää olevan hirveä määrä patoutunutta aggressiota lasta kohtaan. Ymmärrätkö, että normaali vanhempi ei puhu eikä ajattele lapsestaan noin?
[quote author="Vierailija" time="10.05.2013 klo 09:30"]
Neljä lisää vielä: ja jos luet omia tekstejäsi, huomaatko kuinka rumilla sanoilla puhut lapsestasi (paskaa, määkiminen, oksettaa jne). Sulla näyttää olevan hirveä määrä patoutunutta aggressiota lasta kohtaan. Ymmärrätkö, että normaali vanhempi ei puhu eikä ajattele lapsestaan noin?
[/quote] Tarkoitin että yöherääminen on paskaa ja kyllä minulla inhon tunteita on kun ajattelen mielikuvaa siitä yöheräämisestä.
Jaa, ei varmaan pidä sitten psykoterapeuttiakaan (tästä on aikaa kun olen käynyt terapiassa) uskoa, kun hän sanoi että ihmiselle voi kaikenlaisia ajatuksia tulla mieleen.
Minulla on samanikäinen as- lapsi. Meillä myös itkua ja huutoa, mikä ei meinaa laantua ollenkaan. Saattaa huutaa kaksikin tuntia. Itse liitän itkut paitsi murrosikään ja sen tuomiin henkisiin ahdistuksiin myös yleisiin ahdistuksiin ja suruihin, jos ei saa tahtoaan läpi, tai ei pysty kertomaan ajatuksistaan, tarpeistaan ja toiveistaan.
Pahinta lapsen kannalta on se, että ei pysty puhumaan tunteistaan, miksi jokin asia ahdistaa, harmittaa. Hän ei osaa itse nimetä tunteitaan. Minä en pyri rauhoittamaan lasta itkuraivarien keskellä. Kun hän on rauhoittunut, kyselen suullisesti tai kirjoitan taululle vaihtoehtoja harmitukselle, josta hän sitten näyttää oikean vaihtoehdon, mikäli olen onnistunut löytämään sellaisen. Tämän jälkeen sanoitan lapseni tunteen ja puhun siitä.
Tämä on rankkaa ja välillä itsellekin tulee epätoivon ja vihan hetkiä. Lapsi ihan varmasti vaistoaa sen. Niinä hetkinä lähden hetkeksi pois, kerään itseni ja jatkan uudestaan. Minä rakastan lastani hyvin paljon, halin hän ja kerron myös lapselle miten ihana hän on.
Välillä se rakkaus on hetkellisesti koetuksella, mutta uskon, että meidän suhteessamme lapsella on perusturvallisuus kunnossa, joten minun huono hetkeni äitinä ei lasta vahingoita. Kyllä, olen siis välillä huono äiti.
Minä ymmärrän sinua ap. Onneksi niitä ihaniakin yhdessäolon hetkiä löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, siis tietysti aistii. Kukaan ei ole niin hyvä näytteilijä, että se ei näkyisi, että ärsyttää vaikka mitään ei sanokaan. Minusta on parempi sanoa suoraan lapsille jos joku asia kiukuttaa, koska sitten lapsen ei tartte arvailla mitään ja kiukkukin pysyy aisoissa, kun sen sanoo ääneen. Toisekseen oletko varma, että as-lastasi auttaa tuo aika paljon kuuloinen asian vatvominen? Meidän ihan ns. normaalit lapset menee vaan sekaisin mun tarkoitusperistä (olen huomannut) jos alan vatvoa jotain juttua yli kaiken. Normaalisti tietysti kysytään, että mikä ahdistaa ja etsitään yhdessä syytä, mutta jos se ei helpolla löydy niin pitää tyytyä tilanteeseen tai lapsi ahdistuu entistä enemmän. En tiedä lapsesi jutuista, mutta mulla on yksi vähän omalaatuinen lapsi, joka myös harrasti melkoisia yöhuutoja. Hänelle auttoi, kun puhuin ihan asialllisesti toisten yöunien tärkeydestä ja siitä, että jos minä en saa yöllä nukuttua minä olen päivällä väsynyt ja jos olen väsynyt olen kiukkuinen (tämä meni ehkä jakeluun). Äiti on kivempi, kun et huuda yöllä niin paljon. Voisiko teidän lapselle keksiä jonkun hänelle sopivan tavan ilmaista tunteitaan hiljaa ja ottaa vaikka tarrataulun tai vastaavan käyttöön. Ja ehkä kannattaa lopettaa se lapsen loppuelämällä tuskailu. Se ei taida lapsen elämää mitenkään auttaa, ahdistaa vain sinua ja siten lisää lasta kohtaan kokemaasi kiukkua. Puutu pihalla ja kotonakin käytökseen, älä tuskaile sitä 'tuon ikäinen lapsi..'- juttua. Se ei taida auttaa teistä kumpaakaan. ja sitten auttaisiko sinua jos etsisit jonkun paikan missä voisit puhua asioista, tunteistasi vapaasti. Jos soitat kasvatusneuvolaan niin joissain kaupungeissa on vertaistukiryhmiä 'hankalien lasten' vanhemmille. Keksi itsellesi joku keino purkaa pahaa oloa, joku mikä sopii sinulle. Yksi kuntonyrkkeilee, toinen puhuu vertaistukiryhmässä, joku kirjoittaa päiväkirjaa (pidä huoli, että lapsi ei löydä) ja joku huutaa metsässä vastatuuleen. Voimia teille arkeen
[quote author="Vierailija" time="10.05.2013 klo 09:35"]
Minä ymmärrän sinua ap. Onneksi niitä ihaniakin yhdessäolon hetkiä löytyy.
[/quote]
Minusta tuntuu että nuo negatiiviset ajatukseni kaikista noista asioista liittyy yksinkertaisesti siihen, että koen epäonnistuneeni äitinä! Tiedän kyllä että kyse on neurobiologiasta, mutta tämä tieto ei ole muuttunut ns. uskoksi ja syvälliseksi ymmärtämiseksi. Lisäksi "hylkäämisajatukset" liittyy yksinkertaisesti pelkoon, pelkoon lapseni tulevaisuudesta (millainen hänestä aikuisena tulee). Mukana on myös häpeää, olen saanut lapsestani tuollaisen. En edes kehtaa tähän laittaa mitä ajattelen. Toivottavasti muutkin asiantuntijat ymmärtävät että vaikka minkälaisia ajatuksia voi tulla. (Vain teoilla on merkitystä). Enhän minä muuten voi kenellekään kertoa tai mistään saada itselleni apua.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sä olet varmaan hirveän väsynyt ja tarvitsisit omaa lomaa ja jotakin kivaa omaa tekemistä. Voisiko joku hoitaa lastasi vähän aikaa, että pääsisit hiukan huilaamaan. Mulla ei ole as-lasta eikä muutenkaan vaikeita lapsia mutta silti mäkin väsyn välillä ihan hirveästi. Sitä jaksaa paremmin jos saa välillä vähän relata ja olla itsekseen.
Mä oon niin huolissani lapsen tulevaisuudesta, vaikka minä olisin missä niin minulla on vaan ajatukset että mitä tuosta tulee isona. Minulla on läheisiä kuollut aineiden väärinkäyttöön, suvussa alkoholisteja jne. että pelottaa jos lapsi isona sotkeutuu näihin.
Muutenkin lapsella on huono minäkuva ja itsetunto ja hän on herkkä ja pelokas.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.05.2013 klo 09:45"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2013 klo 09:35"]
Minä ymmärrän sinua ap. Onneksi niitä ihaniakin yhdessäolon hetkiä löytyy.
[/quote]
Minusta tuntuu että nuo negatiiviset ajatukseni kaikista noista asioista liittyy yksinkertaisesti siihen, että koen epäonnistuneeni äitinä! Tiedän kyllä että kyse on
neurobiologiasta, mutta tämä tieto ei ole muuttunut ns. uskoksi ja syvälliseksi ymmärtämiseksi. Lisäksi "hylkäämisajatukset" liittyy yksinkertaisesti pelkoon, pelkoon lapseni tulevaisuudesta (millainen hänestä aikuisena tulee). Mukana on myös häpeää, olen saanut lapsestani tuollaisen. En edes kehtaa tähän laittaa mitä ajattelen. Toivottavasti muutkin asiantuntijat ymmärtävät että vaikka minkälaisia ajatuksia voi tulla. (Vain teoilla on merkitystä). Enhän minä muuten voi kenellekään kertoa tai mistään saada itselleni apua.
ap
Niin. Samat ajatukset välillä on myös minulla. Minäkin pelkään lapseni tulevaisuutta, onko hänelle paikkaa elämässä, onko hänellä läheisiä ihmisiä, onko hän onnellinen.
Luulen, että sinun pelkosi epäonnistumisesta äitinä on lähinnä turhautumista, koska et pysty omalla toiminnallasi katkaisemaan huutoa ja itkemistä. Sinulla ei ole kontrollia siihen, niinkuin ei ole minullakaan.
Ole armollisempi itsellesi. Itke, kun itketää, huuda kun huudatuttaa ja kaiken vastapainoksi rakasta silloin kun pystyt.
T: Tämä as- lapsen äiti
Mulla tuli oikein paha mieli tuon lapsen puolesta. Jos olisin tuo lapsi, niin oikein toivoisin että pääsisin rakastavaan kotiin, pois tuon väheksyvän ja ymmärtämättömän äidin luota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.05.2013 klo 09:59"]
Mulla tuli oikein paha mieli tuon lapsen puolesta. Jos olisin tuo lapsi, niin oikein toivoisin että pääsisin rakastavaan kotiin, pois tuon väheksyvän ja ymmärtämättömän äidin luota.
[/quote] Sinä et taas osaa asettua yhtään toisen asemaan. Kyllä tuo viestisi "sattui" mutta onneksi tiedän että oma lapseni ei ajattele noin :)
ap
Älä ota noita negatiivisia vastauksia tosissasi. Et varmaankaan puhu lapsellesi määkimisestä tai hylkäämisen tunteistasi. Tämä palsta on juuri sitä varten että näistä asioista saa puhua vähän rajumminkin.
Lapset ovat mestareita aistimaan asioita joita ei sanota, mutta sen miettiminen ei taida tilannettanne helpottaa. Tarvitsisit nyt tukea omaan jaksamiseesi että jaksaisit edelleen olla hyvä ja välittävä äiti erityislapsellesi. Onko kunnassasi esim perheneuvolaa josta voisi saada keskusteluapua? Meillä psykologille pääsee ihan vaan pyytämällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.05.2013 klo 09:30"]
Neljä lisää vielä: ja jos luet omia tekstejäsi, huomaatko kuinka rumilla sanoilla puhut lapsestasi (paskaa, määkiminen, oksettaa jne). Sulla näyttää olevan hirveä määrä patoutunutta aggressiota lasta kohtaan. Ymmärrätkö, että normaali vanhempi ei puhu eikä ajattele lapsestaan noin?
[/quote]
Ymmärrätkö sinä että Ap:n lapsi ei ole normaali. Normaali vanhempi jolla on normaalit lapset ei varmaankaan puhu lapsestaan noin, mutta erityislasta kasvattaessa on valitettavasti mahdotonta olla koko ajan rauhallinen, hyvinvoiva ja pullantuoksuinen ihanneäiti. Haluaisin laittaa sinut elämään Ap:n elämää pariksi vuodeksi ja voisit sitten muotoilla kommenttisi uudestaan.
Auttaisiko jos puhuisit lapsellesi siitä, miten sinullakin on joskus vaikeaa? Lapsen ikä ja tunnetaidot huomioon ottaen tietysti. Ei tarvitse sanoa että määkiminen ärsyttää ja mietit hylkäämistä, mutta samalla tavalla kun sanoitat lapsen tunteita, voit puhua myös omistasi. Esimerkiksi niin että "joskus äitiä väsyttää tosi paljon yöllä kun pitäisi nukkua ja sinulla on vaikeaa. mutta äiti kestää sen kyllä koska sitä varten äiti on, ja äiti rakastaa sinua kaikesta huolimatta". Jos lapsi aistii jotain mitä ei ymmärrä, siitä on hyvä puhua.
15: En muista mitä ilmaisua käytin, muistaakseni puhun ihan vaan itkemisestä...En puhu pahoista ajatuksista tietenkään ja en käyttäydy niiden mukaan. Ollaan ja avun piirissä, mutta vielä ei ole ollut kunnon aikoja. (Tämä on hidasta)
17: Kyllä muistaakseni olen sanonut. Minun on vaikea ilmaista rakkauttani "huonoilla hetkillä", minusta se vaikuttaa niin teennäiseltä. Yritän kyllä myöhemmin (eikä sen tarvitse olla sidoksissa hyviinkän hetkiin)
ap
Kauhea akka olet kyllä, jos lapsesi hylkäämistä mietit. Yrittäisit nyt typerä kakara itsekin joskus kantaa vastuuta edes jostakin elämässäsi. Ja lapsikin tietysti saatettu alulle jonkun ö-luokan kerta kännipanon kanssa?
Voi että kuvottaa.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2013 klo 11:54"]
Kauhea akka olet kyllä, jos lapsesi hylkäämistä mietit. Yrittäisit nyt typerä kakara itsekin joskus kantaa vastuuta edes jostakin elämässäsi. Ja lapsikin tietysti saatettu alulle jonkun ö-luokan kerta kännipanon kanssa?
Voi että kuvottaa.
[/quote]
Voi että miten huonosti tehty provo. Oisit nyt vähän enemmän yrittänyt.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2013 klo 09:04"]
Jo 10-vuotias as-piirteinen lapseni ... Ulkona valitti ja määki joka asiasta ja itki ja itkuhuuti. Tuon ikäinen poika.
[/quote] Ei millään pahalla, pahoin kommentoineet... Kyllä varmasti itsekin ihmettelisitte lastani, jos näkisitte/kuulisitte, kun ulkona valittaa ja itkee! ap
Tottakai aistii. Sanallinen viestintä on vai 10% kaikesta viestinnästä. Miksi sinä oletat että AS-lapsi käyttäytyisi samanlailla kuin muut ikäisensä? Hän on sinun ainutlaatuinen lapsesi ja vain sinä voit rakastaa häntä varauksetta joten tee se, tee se nyt. lakkaa vertailemasta ja ärtymästä ja analysoimasta ja ala elää teidänlaistanne elämää. Ala suhtautua lapseesi kuin hän olisi teillä ktlässä oleva hurmaava muukalainen, et sinä häntäkään emotianaalisesti hylkäisi vaan yrittäisit saada selville hänen persoonansa ja tutustua häneen. Jos tarvitset tähän apua, ota reippaasti yhteyttä vaikkapa perheneuvolaan.