Miksi omille läskeilleen tulee "sokeaksi"?
Olen onnistunut hieman laihduttamaan. Vielä on pitkä tie edessä tavoitteeseen mutta vyötäröltä on lähtenyt senttejä, vaatteet löystyvät ja naamastakin näkyy jo edistystä. Silti jotain 20 kiloa ylimääräistä vielä jäljellä. Miksi en ole itse nähnyt tai kokenut että enhän minä ole ollut mikään "ylipainoinen", olen ollut suoraan sanottuna aivan järjettömän läski! Johtuuko se vain siitä että painon nousukin oli hidasta pitkän ajan kuluessa?
Kommentit (63)
Mä lihoin nopeasti 45kg (1,5 vuodessa) lääkityksen ja sen laukaiseman ahmimishäiriön myötä. Mulla oli alkuun kropan hahmottaminen ihan hukassa ja saatoin kääntyessä osua takapuolellani pöydän kulmalla olevaan kahvikuppiin yms. Nyt kun tähän painoon on tottunut niin tuntuu olo paljon hoikemmalta kuin oikeasti olen. Peitän läskejä suht väljillä mustilla vaatteilla ja peilistä näkyy ihan ok olemus. Valokuvista sen totuuden sitten näkee ja naama on ihan turvoksissa, kumma juttu kun sitä ei aamulla meikatessakaan huomaa itse.
Videokuva näyttää paremmin totuuden kuin valokuva. Valokuvassa on vaan se yksi pieni pysähtynyt hetki ja asento voi olla todella epäimarteleva. Videokuvasta näkee sen todellisuuden paremmin kun liikkuu.