Olen koronapakolaisena Keski-Euroopassa
Luojan kiitos tajusin lähteä Suomesta. Siellä ollessa en hahmottanut, kuinka ahdistavaksi kyttäysyhteiskunnaksi Suomi on muuttunut. Esim. syytetään vieläkin lasten kanssa Linnanmäellä käyneitä itsekkäiksi, kytätään naapureiden kymmenen hengen syntymäpäiväjuhlien ja valitetaan niistä jne. Muiden ihmisten kanssa olemista pidetään ”itsekkäänä”. Kaikkien pitäisi olla yksin kotonaan vihaamassa muita, vaikka koronaa ei olisi havaittu viikkokausiin ko. paikkakunnalla.
Kirjoittelen muuten tätä viestiä kahvilan terassilla, joka on maltillisesti täynnä ihmisiä. Ihmiset tiedostavat, että on ”korona Zeit” mutta täällä osataan myös elää ja suhtaudutaan ihmisiin ihmisinä. Sellainen ahdistava kyttäys ja covid-shaming, johon Suomessa törmää, on huomattavasti harvinaisempaa. Voi vähän miettiä, kuinka monta itsemurhaa ja jopa murhaa Suomessa tapahtuu ihmisten pimahtaessa pitkittyneesti eristyksissä ollessa.
Kommentit (6)
Suomessa on kuollut vähän yli 300 ihmistä koronaan, vrt muualla Euroopassa tuhansia. Juuri tämä "kyttäysyhteiskunta" on mahdollistanut sen, että korona ei ole päässyt leviämään yhtä pahasti kuin muualla.
Tampereella on muuten ainakin kaikki jo auki, ihmiset istuvat terassilla vieri vieressä, leffateatterit aukesivat juuri ja kaupoissa on paljon väkeä. En tiedä miten Helsingissä on asiat, mutta ihan hyvin voisit istua kahvilasa jo Suomessakin.
Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muista, että esim. Saksassa asuu kymmeniä miljoonia ihmisiä, joten tottakai kuolleita on moninkertaisesti. Vaikea sanoa olisiko korona muutenkaan levinnyt Suomessa niin aggressiivisesti, koska Suomen kulttuuri on jo lähtökohtaisesti niin eristäytyvä ja pelokas.
Keski-Euroopassahan on nyt lähtenyt koronatapaukset nousuun, joten aika huonon pakopaikan valitsit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on kuollut vähän yli 300 ihmistä koronaan, vrt muualla Euroopassa tuhansia. Juuri tämä "kyttäysyhteiskunta" on mahdollistanut sen, että korona ei ole päässyt leviämään yhtä pahasti kuin muualla.
Tampereella on muuten ainakin kaikki jo auki, ihmiset istuvat terassilla vieri vieressä, leffateatterit aukesivat juuri ja kaupoissa on paljon väkeä. En tiedä miten Helsingissä on asiat, mutta ihan hyvin voisit istua kahvilasa jo Suomessakin.Kannattaa muista, että esim. Saksassa asuu kymmeniä miljoonia ihmisiä, joten tottakai kuolleita on moninkertaisesti. Vaikea sanoa olisiko korona muutenkaan levinnyt Suomessa niin aggressiivisesti, koska Suomen kulttuuri on jo lähtökohtaisesti niin eristäytyvä ja pelokas.
Ihan varmasti olisi levinnyt pahemmin, jos ei olisi suljettu ajoissa koulua ja työpaikkoja. Vertaa vaikka Ruotsiin, eipä toiminut "laumaimmuniteetti" sielläkään.
Väkilukuun suhteutettunakin alle 500 kuollutta on erittäin pieni määrä.
Vierailija kirjoitti:
Keski-Euroopassahan on nyt lähtenyt koronatapaukset nousuun, joten aika huonon pakopaikan valitsit.
Huoh, taas tätä pelottelupuhetta. Jos aiemmin sairastui 1000 päivässä, myöhemmin 10 ja nyt rajoitusten purkauduttua 20 päivässä, aletaan Suomen päässä hysteerisesti puhumaan toisesta aallosta. Vähän suhteellisuudentajua...
Perinteinen suomalainen. On olevinaan tyytyväinen, mutta tulee kuitenkin pöllöpalstalle kitisemään.