Permanentti epäonnistui
Hei. Kävin tiistaina permanentissa. Ja se ei kyllä tarttunut. Osa hiuksista on suorat ja osassa kiharaa juuri ja juuri että kiharaksi voi sanoa. Hiukset menee edelleen päätämyöden.
Kanpaajalla sanoin että olis saanu olla enemmän kiharaa. No kampaaja oli samaa mieltä mutta sanoi ettei uskaltanut laittaa pienimmillä rullilla ettei tule liian pörhö. Pyysi myös laittamaan viestiä jos ne ei kiharru enempää. Hän siis leikkasi käsittelyn jälkeen hiuksen ja veti niitä kammalla suoraksi. Eilen kävin suihkussa ja eipä ne sen paremmaksi muuttuneet.
Voinko vaatia hyvitystä? Millaisia hyvityksiä kampaajat yleensä antavat?
Kommentit (35)
näitä tulee silloin tällöin esiin; taka-aasialaisparturi oli niin sekaisin miesasiakkaasta ettei kyennyt tekemään hommaa edes alkuun..
Vierailija kirjoitti:
Mitä odotit kiharilta hiuksilta??
Varmaan liikaa! Halusin että kiharaa olisi tyvestä latvaan ja että olisi enemmän kohotusta muuallakin kun latvassa. Itsellä luonnostaan täysin päätämyöden menevä hius. Eli kohotusta ja tuuheutta ja tietty kiharaa.
Ap kävi Porvoolaisessa kampaamossa.
Käytä kosteuttavia aineita ja hiusöljyä. Asettuvat vielä joten odota, parin viikon päästä paranee. Äläkä harjaa niitä kuivana, kihara aukeaa ja on sitten ihan pörrö. Jos on pakko harjata, suihkuta vähän vettä ja puristele taas kasaan.
Piipa123 kirjoitti:
No niin. Kävin korjauspermanentissa. Ja voi perse. Nyt nää vasta onki hirveet.
Kampaaja laitto pienimmät ja toisiks pienimmät rullat. Ja permanentti ainetta kulu PALJON.Kiharaa tuli mutta näytän spanielilta. Latva pörhö ja tyvi menee päätä myöden.
Kampaaja sanoi että pesupaikalla rullia pois otettaessa oli ihanat korkkiruuvit. Hoitoaine ja huuhtelu niin unelmakiharat tipotiessään.
Ei olis koskaan pitäny ottaa permanenttia. Vai voiko nää tasottua tästä vielä?
tässä on varmaankin nyt kyse ihan sellaisesta, että kampaaja ei hallitse permanentin tekoa. Niitä nykyään harvemmin kysytään, joten taito saattaa olla ruosteessa tai sitä ei ole. Ekalla kerralla suoruus johtui ehkä siitä, että permanenttiainetta oli liian vähän hiuksissasi. Toisella kerralla ainetta oli paljon, mutta homma meni vihkoon ilmeisesti siksi, ettei kampaaja hallitse tekniikkaa, jolla rullat kierretään hiuksiin. Tuo tyven suoruus viittaa tähän. Eiköhän ensi kerralla kannata turvautua jonkun muun tekijän ammattitaitoon.

Juu en mene hälle enään. Itse kyllä sanoi, ettei aiemmin ole törmännyt ongelmiin permanentin laitossa. Ehkä menen muutaman kuukauden kuluttua jollekin toiselle. Mistä tunnistaa hyvän permanentin tekijän? Iästä?
Kävin toisella kampaajalla leikkaamassa hiuksia jotta näistä tulisi ees siedettävät. Hän oli sitä mieltä että permanenttien tekijä käyttänyt liian voimakkaita aineita ja siksi hius ei kiharru. Samalla tietty polttanut hiukset kauttaaltaan. Apua!
Permanentin tehnyt kampaaja sanoi kun kerroin että toisellakin kertaa permanentti epäonnistui niin että vika on minun hiuksessa. Tekisi mieli kertoa toisen kampaajan mielipide mutta en toisaalta viitsi/jaksa. En saa enää hyväkuntoisia, pitkähköjä hiuksiani sillä takaisin.
Ei olisi saanut tehdä toista permanenttia heti perään. Permis vahingoittaa hiusta, aika hurjaa tehdä kaksi peräkkäin. Ne hiukset saattoi täysin kärähtää nyt. Turvallisinta on etsiä kampaaja, joka tekee sulle ok permanentti ja samalla saa käsityksen miten sinun hiuksesi käyttäytyvät. Ja sitten käy aina sillä samalla tekijällä.
Minulle laitettiin tosi loiva permis puolipitkään polkkaan isoilla rullilla. Kampaaja teki rullauksen huolellisesti, mutta permanenttiainetta laittaessaan vähän käväisi mielessä, että tulikohan nyt joka paikkaan kunnolla kun jotenkin tuntui hutaisulta. En siinä osannut mitään kommentoida kun olin niska solmulla pesupaikassa, No lopputulos on toivottu, paitsi vasemmalla edessä hiukset ovat parin sentin leveydeltä paljon suorempia kuin muualla. Jos kiharran hiukset, suoristuu tämä yksi kohta lähes heti ja roikkuu suorana. En ole jaksanut vielä ottaa yhteyttä, miten tällainen korjataan? Laitetaanko vain pari rullaa noihin suorempiin kohtiin? Mitään puudelikampauksen riskiä en ota. Ärsyttää.
Joillekin ei vain saa hyvin permanenttia. Mulla on piikkisuorat hennot pitkät hiukset. Kerran kävin permanentissa niitä tekevällä kampaajalla. Hetken oli hienot. Kolme tuntia myöhemmin hiukset oli itsestään suoristuneet. Oli turha reissu.
Isolla rullalla tehty pyöreä kihara onnistuu vain karheaan hiuslaatuun jossa ei ole vaalennusta. Jos hiuslaatu on hento , lasimainen ja tikkusuora epäonnistumisen mahdollisuus on iso
Piipa123 kirjoitti:
No niin. Kävin korjauspermanentissa. Ja voi perse. Nyt nää vasta onki hirveet.
Kampaaja laitto pienimmät ja toisiks pienimmät rullat. Ja permanentti ainetta kulu PALJON.Kiharaa tuli mutta näytän spanielilta. Latva pörhö ja tyvi menee päätä myöden.
Kampaaja sanoi että pesupaikalla rullia pois otettaessa oli ihanat korkkiruuvit. Hoitoaine ja huuhtelu niin unelmakiharat tipotiessään.
Ei olis koskaan pitäny ottaa permanenttia. Vai voiko nää tasottua tästä vielä?
Ei voi. Itse ihmettelen kampaajasi moraalia, kun teki uuden noin nopeasti. Itse otin sellaisen 80-, ja 90-luvun vaihteessa. Samanlainen katastrofi. Ja puolet pituuksista lähti "hileinä" kuivuuttaan ihan normaalilla hoidolla (kampaus ja pesu). Ne tuhoutui (paloi) liiasta käsittelyaineesta, jota operointiin käytettiin.
Piipa123 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Permanentin jälkeen ei kannattaisi heti seuraavana päivänä pestä. Lahjakortti hyvityksenä kuulostaa kohtuulliselta. Seuraavan kerran pyydä heti pienemmät rullat.
Sain kampaajalta ohjeen että 24h pesemättä. Ja näin tein. Pakko oli pestä ja kokeilla kihartuuko yhtään. No ei kihartunu
"Perse edellä puuhun" näköjään samoine virheineen sukupolvesta toiseen. Pyörä keksittiin jo. Ja vialliset sellaisiksi tajuttiin jo.
Kuulostaapas aika oudolta jutulta. Olen itse käynyt useita vuosia ottamassa permanenttia hiuksiini, useissa eri kampaamoissa ja vieläpä eri kaupungeissakin. Yleensä on niin, että kampaajat eivät suostu käyttämään niitä isoja rullia, vaan haluavat laittaa pientä rullaa, koska muuten kihara kuulemma vain aukeaa heti. Koskaan ei kukaan ole halunnut väkisin käyttää isoja rullia. Enkä kyllä tiedä ketään kampaajaa, joka suostuisi permanenttaamaan hiukset heti perään uudelleen, kun useat kampaamot kieltäytyvät laittamasta permistä, vaikka edellisestä kerrasta olisi vuosi kulunut. Myös, jos on yhtään voimakkaanpaa värjäystä tai vaalennusta alla, monet kampaajat kieltäytyy, vaikka sanoisin mitä.
Permanentin kotihoidon opastus on muuttunut todella paljon viime vuosikymmeninä ja nykyään suositellaan kaikille kiharoille kosteuttavia, kiharalle suunniteltuja tuotteita. Permanentti pitää osata puristella kuivaksi ja softerilla kuivaus on suositeltavaa. Jos permanenttiä ei hoida ja käsittele oikein, se näyttää ihan hirveältä jo ekan pesun jälkeen.
Kihara hius, on myös ihan eri asia kuin kihartimella tehdyt laineet. Permanentilla et saa mitenkään sellaisia aikaan. Permanentti ja luonnonkiharat ero on se, että permis on säännöllisempi tekstuuriltaan ja siihen tulee juurikasvua, jonka kanssa sitten joutuu elämään. Permanentti ja luonnonkihara on aina enemmän tai vähemmän pörröinen. Jos haluat sileät ja siistit kiharat, kannattaa käyttää papiljotteja, "pötköjä" tai kiharrinta.
Mitä odotit kiharilta hiuksilta??