Yhä lapsettoman identiteetti, vaikka saanut hoidoilla jo kaksi lasta?

Minulla on. Kuvailit täysin omat tunteeni. Olen sen verran itsestäni ymmärtänyt, että se, että olen lapsettomuuteni takia aika vanha äiti, en ole voinut millään tasolla päättää lasteni ikäeroa enkä ole saanut kipeästi kaipaamaani kolmatta lasta, saa minut pysymään kiinni lapsettoman identiteetissäni. Itken paljon, kun luen tai kuulen lapsettomien tarinoita. Jokainen lähipiiriin syntyvä vauva saa minut kohtuuttoman paljon miettimään, olenko nyt varmasti ihan pyyteettömästi iloinen vai tuntuuko haikealta ja saako tuntua haikealta vai ei... Sellaista hermostunutta ylianalysointia sen sijaan, että vain antaisin mennä.

En tiedä, muuttuuko tilanne, kun lapset ovat isompia ja se lapsettomuuden kipu väistyy taka-alalle. Varmaankin. 

Minulla ei ole. Sain kuuden vuoden hoidoilla kaksi lasta. Heti ensimmäisen synnyttyä kaikki aiemmat lapsettomuushuolet katosivat. On jäänyt lähinnä vain tunne, että olen suunnattoman onnekas, kun vihdoin sain lapsia.

Itse olen pitkien hoitojen avulla saannut yhden lapsen, toista en ole hoidoista ja toiveista huolimatta saannut. Tämä sekundäärinen lapsettomuus on ollut todella raskasta ja tuntuu että lapsettomuus on mennyt niin syvälle sieluuni, etten usko sen koskaan sieltä kokonaan poistuvan. Toisaalta tunnen myös suunnatonta onnekkuuta lapsesta jonka olemme saanneet.

Mun kohdalla ei ole "jäänyt päälle".  Viiden vuoden yrityksen ja useiden hoitojen jälkeen saatiin kaksoset. Raskausaika oli tosi vaikeaa, ja pelkäsin ihan loppumetreille saakka, että jotain menee vinoon. Lapsiperhe-elämä imaisi mukaansa, enkä ole sittemmin juuri miettinyt lapsettomuutta. Itselläni varmaan vaikutti se, että saatuani kaksoset, koin saaneeni enemmän lapsia, kuin mistä ikinä uskalsin haaveilla (ehkä ymmärrätte tunteen).

Itse olen usein vaikkapa kaupassa katsellut jonossa äitejä lapsineen ja ajatellut "voi kun minäkin saisin joskus lapsia!"  Sitten yhtäkkiä muistan, että minullahan on jo kaksi lasta! Se on ihme juttu että siitä lapsettomuuden kivusta ja kärsimyksestä ei vaan meinaa päästä ikinä yli. :(

Ap

[quote author="Vierailija" time="06.05.2013 klo 17:47"]

Saimme aikanaan pitkien, raskaiden, tuskallisten ja tuhansia euroja vieneiden hedelmöityshoitojen jälkeen kaksi lasta. Lapset ovat jo leikki-ikäisiä, mutta yhä koen olevani lapseton (jolla on lapsia). Kuulostaa varmaan hullulta, mutta koen olevani jotenkin erilainen äiti kuin muut.

Onko teillä muilla lapsettomuushoidoilla lapsia saaneilla tällaista kokemusta? Onko lapsettoman identiteetti jäänyt päälle?

[/quote]

Mun äiti sanoo ihan samaa, sai mut pitkällisten hoitojen jälkeen jokseenkin päivälleen 33 vuotta sitten. Kyllä lapsettomuus varmaan on sen luokan trauma, että se jää osaksi persoonaa, vaikka tilanne muuttuisikin. Äiti eläytyy edelleen mm. hyvin voimakkaasti, jos esim. kuulee jonkun lapsensaantivaikueuksista, vaikka onkin yleensä "hillitty suomalainen".

Ihanaa kuitenkin, että sait lopulta lapsia, ap!

Ei ole ollenkaan samoja kokemuksia. En edes ajattele koko lapsettomuusaikaa, tosin meillä lapset ovat jo kouluikäisiä. Saatiin lopulta enemmän lapsia kuin ajateltiinkaan, kun toinen raskaus toi yllättäen kaksoset. Ihmettelen itsekin, mikä itku ja parku silloin asiasta oli, kaikkihan päättyi lopulta hyvin. Olen kai outo lintu sitten kun en enää pohdi asiaa. Tunteet oli kyllä silloin aikanaan erittäin pinnassa. Olin tosi lapsellinen siinä kriisissäni, hävettää oikeastaan. Lasten kanssa on ollut rankkaa ja osaan tätä kyllä arvostaa. Mutta hetkittäin ajattelen, että onhan siinä lapsettomuudessa (siis vapaaehtoisessa) hyviäkin puolia.