Lue keskustelun säännöt.
Miksi paapotte lapsianne pikkulapsina vielä yläasteen jälkeenkin?
06.05.2013 |
Kun on opiskelemassa pitää osata jo käyttäytyä aikuismaisesti, vaikka teini onkin. Ja jos teini osaa käyttäytyä ja huolehtia asioistaan, voi aivan hyvin muuttaa omaan asuntoon. Jos teini on vielä todella lapsellinen, on kasvatus mennyt aika pieleen. Tällä palstalla tuntuu olevan äitejä jotka väen vängällä haluavat pitää lapsensa helmoissaan, ja roikkua "äitiydessä" vaikka lapset ovat jo aikuisia. Onhan se hyvä että lapsista huolehditaan, mutta kyllä pitäisi tietyssä vaiheessa antaa lapsen aikuistua rauhassa, ja ottaa oman elämänsä ohjakset omiin käsiinsä. Neuvoa aina voi, ja auttaa rahallisestikin, mutta viimeistään 18 vuotiaan pitää saada päättää asioistaan täysin itsenäisesti. Mitä järkeä on tehdä tahallaan lapsistaan pelokkaita ja uusavuttomia, siellä ne notkuu sitten peräkammarissa vielä kolmekymppisinä, kun äiti on niin pelännyt mummoksi tulemista :)
Elämä on lyhyt, ja varsinkin nuoruus, siitä pitää saada nauttia, ja lapset pitää tehdä nuorena, että ehtii sitten nauttia keski-iästäkin ennen vanhuutta. Ja isovanhemmuus on myös paljon parempaa viisi-kuusikymppisenä kuin kahdeksankymppisenä.
Kommentit (8)
Kyllä meillä on vanhemmilla se periaate, että auttavat kaikkia lapsia rahallisesti sen minkä pystyvät, eivät jätä rahoja "perinnöksi", perintöä tulee sitten aikanaan, toivottavasti menee vielä pari-kolmekymmentä vuotta, kiinteänä omaisuutena. Kukaan meistä lapsista ei varmaan silloin enää tarvi mitään, vaan meillä on kaikilla aikuiset lapset itsellä, ja avustamme heitä. Nyt kun meillä kaikilla on asuntolainat, ja osalla työttömyyttäkin, ja perheen perustaminen on nuorimmilla vielä edessä, rahan tarve on suurimmillaan, ja tottakai vanhemmat haluavat auttaa, ottavat lapsia luoksensa joskus loma-aikoina ym. ja antavat myös rahaa.
Kaikki meistä sisaruksista on muuttaneet omilleen viimeistään 18 vuotiaina, jopa nuorimmainen "pilalle" lellitty on ostanut oman asunnon. Vanhemmilla on suurimman osan aikaa oma rauha omassa kotonaan, ovat kuitenkin työelämässä, ja tarvitsevat lepoaikaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ap:n pointin.
Oma äitini kohtelee minua vielä kuin pikkulasta vaikka olen nelikymppinen. Omasta mielestään se on aivan normaalia, ja minäkin tulen kuulemma 'sitten vanhempana' ymmärtämään että hän toimii ainoalla oikealla tavalla.
Sattuneeesta syystä minulla on huonot välit äitini kanssa. Oikeastaan olen hänen kanssaan tekemisissä pelkästä velvollisuudentunnosta. Ei sairasta vanhusta nyt kehtaa täysin hylätäkään.
Voi kuulkaahan, lasten tarkoitus on olla lemmikkinä. Niitä paapotaan ja hemmotellaan ihan syntymästä saakka. Niille lässytetään eikä niiltä ikinä vaadita mitään. Niille annetaan vain ylettömästi rakkautta ja huomiota kuten lemmikeille yleensä.Verrataanpa lapsosta vaikkapa lemmikki hauveliin. Lapsukaisen kanssa voi lähteä etelän lomalle aikuisenakin.Koira pitää jättää kotiin.Lapsi kelpaa aina ravintola seuraksi,koira ei. Hauveli on myös kiva lemmikki mutta valitettavan lyhytikäinen. Oma lapsukainen on vielä ilonamme vanhuuden päivinäkin. Miksi siis antaa söpön lemmikin lähteä pois. Uutta ei saa enää viisikymppisenä vaan pitää ottaa jokin puudeli riesakseen.
Hmm. Eikö elämästä voi mielestäsi nauttia lasten kanssa? En minä niitä ole tuohon pukannut saadakseni ne äkkiä pois silmistä!
Jos lapsesi tarvitsee apua niin tietenkin autat. Taloudellinen auttaminen on heille parasta mahdollista auttamista mutta kaikille sekään ei valitettavasti kelpaa ja toisille sitten taas liikaakin. Nuorina lapset on järkevämpää tehdä koska kaveriäiti on paras mahdollinen äiti ja ymmärtää lastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi haitallisen paapomisen muoto on myös se, että vielä teinejäkin kasvatetaan lähinnä kielloilla ja kurilla. Ongelma on siinä, että ei kulu montaa vuotta ja ne lapsukaiset on pois vanhempiensa valvovan silmän ja kurittavan käden alta, ja meno voi olla aika villiä vähän aikaa jos ei ole itse opittu miettimään pidemmälle tekojen seurauksia vaan on oltu esim. ryyppäämättä holtittomasti tai tuhlaamatta rahaa vain siksi että vanhemmat kieltää ja kiellon rikkomisesta seuraa vanhempien säätämä rangaistus.
No kun ne on vielä niin lapsellisia, eivätkä tiedä elämästä yhtään mitään.
Pätee myös myöhemmin.
Vaikka kaksikymppinen opiskelija on varmasti hyvin mielissään rahasta, kolmekymppinen työssäkäyvä ei sitä tarvitse. Ei tarvitse sitten määkyä perään "kun mikään ei riitä!" - kun ei se työssäkäyvä ole mitään edes pyytänyt.