Lue keskustelun säännöt.
Äidin ryntääminen teinin huoneeseen
06.05.2013 |
Muistan silloin itse, kun olin teini ja miten inhottavalta se aina tuntui, kun äiti ryntäsi huoneeseeni koputtamatta. Tai koputti ensin ja tuli heti sisään. En minä yleensä mitään tyhmää ollut tekemässä, mutta olin yleensä todella keskittynyt johonkin ja yleensä äidillä oli jokin vaatimus. Esimerkiksi "Siivoa huoneesi, nyt heti!".
Omat lapseni eivät vielä ole teinejä, mutta olen miettinyt itsekseni, että onko tässä ryntäilyssä kyse epäluottamuksesta? Mahtoiko äitini kuvitella, että olen tekemässä jotain tyhmää ja oli pakko rynnätä sisään, etten ehtisi piilottaa jotain? Teininä pidin aina huoneeni ovea kiinni ja äitini jätti oven auki tai raolleen aina, kun kävi huoneessani. Minusta se oli ärsyttävää ja suljin sen aina. Hän puolestaan toivoi, että pitäisin ovea auki. Nyt olenkin miettinyt sitä, että onko tämä yleistä, ettei teineihin voi luottaa? Onko huoneeseen pakko aina rynnätä? Miten te muut äidit teette, jos epäilette teiniä jostain tai haluatte vaan varmistaa, että kaikki on hyvin? En tahtoisi itse olla vainoharhainen, vaan haluaisin luottaa lapsiin. Luulisin kuitenkin, että teinit tekevät helpommin pahojaan silloin, kun ovat yksin kotona. Jos siis sellaista tarvetta olisi.
Kommentit (12)
Minunkin äitini ryntäili mutta hän oli monella muullakin tapaa sekopää. Ei ole väleissä joten voit miettiä kannattaako se ryntäily.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun äitini paitsi ryntäili huutaen huoneeseen, myös ryski oven läpi, kun olin sen teljennyt lukkoon. Älä tätä ainakaan harrasta omien teini-ikäistesi kanssa.
En itse ryntää teinini huoneeseen, ja odotan koputtamisen jälkeen lupaa mennä sisään. Sitä paitsi pystyisihän teinini tekemään "pahojaan" silloinkin kun en ole kotona, jos haluaisi.
Uskon, että tässä on enemmänkin kyse siitä, että on vaan tottunut menemään - "ryntäämään" - tuosta vaan lapsen huoneeseen. Ja sitten ei ihan tajua, että hei, se lapsukainen on jo teini.
Mun äiti ryntäili myös mun huoneeseeen ja tutki kaapit ja luki päiväkirjat ja kirjeet, kun olin poissa. Itse haluan luottaa teiniini. Koputan hänen oveen, mutta en odota lupaa. En ole ajatellutkaan, että pitäisi odottaa. En kuitenkaan ryntää sinne vauhdilla ja valmiina saamaan häntä kiinni pahanteosta.
Mun mielestä teiniin pitää luottaa ja myös vanhempien pitää ansaita luottamus. Ei odottaa koko aikaa, että toinen tekee jotain pahaa tai tutkia tietokonetta ja kaikkia papereita mitä teinin huoneesta löytyy.
Mä olen ehkä mennyt ääripäähän. Mun teinillä on oma kone ja puhelin, joita en ole ikinä ratsannut. Jos siivoan teinini huoneen (1-2 kertaa vuodessa), niin vaikka vilkaisen kaikki tavarat ja paperit, nin en lue niitä. Pystyn katsomaan onko paperi koulujuttu vai henk.koht. lukematta sitä. Yritän ehkä liikaakin olla luottamuksen arvoinen, mutta mua raivostuttaa vieläkin mun yksityisyyden puute, joten teen täysin päinvastoin kuin äitini.
Ei kukaan rynninyt mun huoneeseen, enkä itsekään niin tee, odotan koputukseeni vastauksen. En myöskään käy teinieni huoneissa sen vuoksi, että epäilisin heidän tekevän jotain typerää, kiellettyä tms vaan siksi, että mulla on jotain asiaa tai vain muutenvaan menen juttelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti kans harrasti tuota. En oikein tiedä miksi, mutta nyt kun oma poika on murkkuiässä, alan ihan vähän ymmärtää häntä. Nimittäin:
Tuntuu tosi vaikealta, kun se pikkuinen poika, joka ennen avoimesti vietti aikaa meidän kanssa ja nautti meidän huomiosta ja läsnäolosta, onkin yhtäkkiä iso ja haluaa viettää aikaa yksin suljetun oven takana. Mua jotenkin vähän ahdistaakin se, että lapsi on yksin siellä omassa huoneessaan, kun haluaisin, että hän on jotenkin meidän kanssa. Vähän vaikea selittää. Se on vähän semmoista tietynlaista surua siitä, että lapsen lapsuusaika on tavallaan ohi nyt.
En silti itse ryntäile teinini huoneeseen (paitsi jos ollut jotain sanaharkkaa ja poika vaikka paiskaa ovensa kiinni niin silloin kyllä menen), annan hänelle yksityisyyttä ja rauhaa ja yritän muistella, millaista se oli silloin, kun itse olin teini. Mutta tavallaan ajattelen, että ehkä omakin äitini olisi toivonut, että vietän enemmän aikaa heidän kanssaan ja vaikka olisinkin yksin huoneessani, olisi avoin ovi merkkinä siitä, että olen jollain tavalla "läsnä" ja "saatavilla" tai edes hennosti kontaktissa muun perheen kanssa.
Ot, lähes aina mun teini on huoneessaan niin, että ovi on kyllä auki, ei tarvii rynniä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kanssa äiti puolusteli sitä loputtomalla rakkaudella. Minuakin on syytetty anoreksiasta ja epäilty narkkariksi, kun äiti ei nähnyt minun syövän ja silleen.
Hän ei vaan ymmärrä rajojaan eikä sitä, että olen hänestä täysin erillinen olento ja että tarpeet ovat muuttuneet vuosien saatossa. Ei ymmärrä vieläkään ja vaikka minä yritän olla olematta hänen kanssaan missään tekemisissä, en valitettavasti onnistu siinä.
[quote author="Vierailija" time="06.05.2013 klo 09:57"]
En itse ryntää teinini huoneeseen, ja odotan koputtamisen jälkeen lupaa mennä sisään. Sitä paitsi pystyisihän teinini tekemään "pahojaan" silloinkin kun en ole kotona, jos haluaisi.
Uskon, että tässä on enemmänkin kyse siitä, että on vaan tottunut menemään - "ryntäämään" - tuosta vaan lapsen huoneeseen. Ja sitten ei ihan tajua, että hei, se lapsukainen on jo teini.
[/quote]
Samaa mieltä olen, suurin osa ryntäilyistä johtuu varmasti ihan tuosta siirtymävaiheen hankaluudesta, ei tahallisesta tunkeilusta tai kyttäämisestä. Omassa tapauksessa vain äiti sattui olemaan vähän psyko :)
-2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minunkin äitini tunki välillä huoneeseeni koputtamatta ja se oli hirveän ärsyttävää!!!!!!! Itse koputan käytännössä aina mutta jos on kyseessä joku sellainen asia mihin haluan selvennyksen en sitä tee. Inhoan ovien läpi huutamista koska asiat pitää käsitellä kasvotusten. Käytän myös puhelinta kotonakin koska ei huvita välttämättä nousta aina sanomaan tai yrittää huutaa jotta kuulisivat.
Luotin itse aiemmin tyttöihini mutten ole pitkään aikaan enää tehnyt niin. Aavistan kun jotain on tekeillä aika hyvin heidän eleistään ja käytöksestään. Niiden ymmärtämiseen on mennyt aikansa enkä olisi kaikkea tajunnutkaan ellei tytöt itse olisi polttaneet myös toisiaan. Nuorin on ollut melkoinen kielikello ja nyt kun on saavuttanut murrosiän niin etenkin hänestä vanhempi siskonsa tuntuu olevan hyvin perillä pikkusiskonsa touhuista.
Joo, jossain mielessä alan myös ymmärtää näitä ryntäilijöitä, kun oma lapsi alkaa olla teini-iässä ja sulkeutuu huoneeseensa ja nettimaailman saloihin...
Ennen meillä oli tietokone kaikkien nähtävällä paikalla, mutta nykyisin teini voi tehdä netissä "mitä haluaa", eikä todellakaan istu läksyjen ääressä, kuten on luvannut :)
Myönnän, että olen joskus suutuspäissäni rynnännyt huoneeseen ja jopa mellastanutkin...
Minunkin äiti harrasti tuota ryntäilyä. Takavarikoi myös mielestään sopimattomia kirjoja (17-vuotiaalta, kamoon!) ja syytti minua aiheetta bulimikoksi ja narkomaaniksi.
Itse oli/on alkoholisti ja mielenterveysongelmainen, joten siinä taisi olla syy vainoharhaisuuteensa. Yrittää raukka nykyään rakentaa luottamuksellista äiti-tytärsuhdetta välillemme, mutta kunnioitukseni häntä kohtaan on ikuisesti mennyttä.
Jos haluaa kytätä lapsiaan, se kannattaa tehdä johdonmukaisesti ja rehellisesti. Mielivaltainen kurinpito ja sekopäiset ryntäilyt syövät vanhemman uskottavuutta.