Lapseton lohduttaa toista

Ensinnäkin. Lakkaat olemasta itsekäs ja ajattelemasta niin että lapsi ei tee heitä onnelliseksi.. Mistä sä sen voit tietää, jos biologinen kello tikittää ja haluaa sen oman nyytin syliin ja viettää perheellistä elämää niin se ei ole sulta mitään pois. JOkaisella on oikeus muuttaa mieltään lapsien suhteen, myös sulla. Ja sun täytyy vaan olla arvostelematta hänen päätöstään ja hyväksyä se.

Kuuntele ystävääsi vaikka et osaisikaan asettua hänen asemaansa, jos se että on pelkkänä korvana auttaa. Sulla on elämässäsi kaikki hyvin etkä kaipaa mitään joten ystävääsi joka kaipaa jotain pitäisi olla helppo kuunnella.

Sanot vaan: "en pysty  ymmärtämään miltä susta tuntuu, mutta olen pahoillani sun puolesta". Se riittää. Ei tarvi mitään analysoida hänen motivejaan tms. t: hoidoilla 5 vuoden jälkeen lapsen saanut

Minä olin pitkään, 37-vuotiaaksi asti vapaaehtoisesti lapseton eikä minusta tuntunut mitenkään erityisen vaikealta tuntea empatiaa sellaisia ihmisiä kohtaan jotka kovin halusivat lasta mutta eivät saaneet. Ei minulla kaikista muistakaan läheisteni huolen aiheista ole omakohtaista kokemusta mutta voin silti ottaa osaa ja myötäelää jos minulle niistä asioista kerrotaan. 

Sen vielä sanon että monelle käy niin kuin ystävällesi. Minäkin tosiaan olin vielä kolmevitosena varma, että minä en todellakaan kaipaa lasta enkä edes parisuhdetta. Pidin itseäni luontaisena erakkona ja olin mielestäni onnellinen yksinäisessä elämässäni. Kunnes sitten yhtäkkiä 37-vuotiaana iski ihan mieletön vauvakuume. Alkoi ihan itkettää kun näki vaikka marketissa raskaana olevia naisia tai pieniä vauvoja, ja tuli kauhea pelko että en ehkä enää saa lasta itse. Koko elämä tuntui merkityksettömältä ilman lasta, ja alkoi yksinäisyyskin piinata- minua, joka olin aina viihtynyt erinomaisesti yksin. Nyt olen 39 ja minulla on vuoden vahva tytär :) Ja kyllä minut ainakin lapsi on tehnyt onnelliseksi, täyttänyt jonkun puuttuvan aukon elämästäni. Toisenkin vielä haluaisin :)

Kiitos kommenteista. Tämä on minulle aika hämmentävä tilanne. En tosiaan olisi uskonut ystäväni muuttavan mieltään tässä asiassa, enkä ole vieläkään sataprosenttisen varma hänen ajattelustaan. (Hän on alle kaksi vuotta vanhassa suhteessa mielestäni aika dominoivan ulkomaalaisen miehen kanssa. Toivottavasti olen vain vainoharhainen, eikä asia sinänsä minulle kuulu.) Toivon tietysti, että ystäväni on onnellinen, kävi miten kävi. Tuo pointti ymmärtämisestä oli hyvä: en voi ymmärtää, mutta voin yrittää olla tukena. Pelkään kuitenkin koko ajan, etten osaa olla riittävän hyvä ystävä. t:ap

Pettymyksen ja petetyksi tulemisen tunteet? Mitä helvettiä, nainen? Kyseessä on sun ystäväsi! Pidät nyt hyvin tarkkaan mölyt mahassasi etkä sano puolta sanaa sun loukatuista tunteistasi.

[quote author="Vierailija" time="30.04.2013 klo 10:42"]

Pettymyksen ja petetyksi tulemisen tunteet? Mitä helvettiä, nainen? Kyseessä on sun ystäväsi! Pidät nyt hyvin tarkkaan mölyt mahassasi etkä sano puolta sanaa sun loukatuista tunteistasi.

[/quote]Sen takiahan minä tänne kirjoitan, ettei tarvitse näitä tuntita ystävän niskaan kaataa. Syytönhän hän minun tunteisiini on. t:ap

Et taida olla ihan sinut lapsettomuuden kanssa, jos ystäväsi vauvahaaveet saavat sinut tuntemaan itsesi petetyksi. Miksi ihmeessä? Onko ystäväsi mahdollinen vauva sinulta pois? Vai aiheuttaako mahdollinen vauva sinussa epäilyksiä, että olet itse valinnut väärin?

Minäkin olin vela 34-vuotiaaksi ja kovaääninen sellainen, en ollenkaan epäröinyt kertoa kaikille ihmisille esim. töissä että meillehän ei sitten lasta koskaan tule. Noh, tuli sitten kuitenkin, mutta en mä missään vaiheessa ajatellut että lapsen tehtävä olisi tehdä minut onnelliseksi. Edelleenkään en ajattele niin, se on ihan oma tehtäväni ja riippumaton siitä mitä elämässä tapahtuu. Onnellisuus ei mielestäni riipu ulkoisista olosuhteista vaan sisäisistä. Noh, joka tapauksessa lapsi on rakkainta mitä mulla on koskaan ollut ja tulee koskaan olemaankaan.

9 vielä lisää että onhan lapsen kanssa puolet ajasta hemmetin rasittavaa. Luin Anna-Leena Härkösen kolumneja ja siellä oli hyvä kohta sen pojasta, joka käyttäytyy niinkuin syömään käskeminen olisi henkilökohtainen loukkaus. Juustiinsa niin!  Ja tämä viisi kertaa päivässä, oikeesti hermo menee. Mutta silti se on niin, niin rakas.

Typerä provo. Tarkoitus saada taas sota aikaiseksi lapsettomien ja äitien välillä.

Joko täällä on aloitettu viinaketjut. Ne ottaa paremmin aina tulta alleen.

"en juo kuin pari viinipulloa ja muutaman sidukan, mutta en ole ikinä humalassa, koska syön koko ajan"

[quote author="Vierailija" time="30.04.2013 klo 11:50"]Et taida olla ihan sinut lapsettomuuden kanssa, jos ystäväsi vauvahaaveet saavat sinut tuntemaan itsesi petetyksi. 

[/quote]Kivaa kyökkipsykologisointia, mutta olen olen kyllä tiennyt jo pitkään, etten halua omaa lasta, ja steri on tehty muutava vuosi sitten. Petetyksi tulemisen tunteet kumpuavat varmaankin siitä, että tämän puolentoista vuoden aikana ystäväni ei ole maininnut mielensä muuttumisesta mitään vaan on mm. vitsaillut lasten hankinnan huonoista puolista ihan entiseen malliin. Olisin varmasti jättänyt itsekin muutaman kommentin sanomatta, jos olisin tiennyt ystäväni "vaihtaneen puolta". Toivon todellakin, että ystäväni olisi ollut mielenmuutoksestaan minulle rehellinen heti alusta saakka eikä vasta sitten, kun lasten hankinta paljastuikin odotettua hankalammaksi.

Tunteet ovat tunteita. Ne tulevat kuin faksit Jäätteenmäelle, pyytämättä ja yllätyksenä. t:ap

No kyllä sä ap olet tässä oikeassa ja ystäväsi on toiminut tyhmästi. Olisin minäkin loukkaantunut. Ja aika mahdoton tilanne kaikenkaikkiaan. Veikkaan että ystävyys menee jossain määrin katkole tai jotain.