Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Nuori Nainen - Vanhempi Mies
29.04.2013 |
Miksi ihmiset ympärilläni eivät salli minun olla onnellinen?
Olen 20 -vuotias, mieheni on 46. Tapasimme 2 vuotta sitten, kun autoni hajosi tienvarteen sateeseen ja ainoa ihminen, joka pysähtyi, oli tuleva mieheni. Hän otti minut kyytiin, vei kotiin ja hoiti vielä auton hinauksenkin.
Mieheni on Hämeenlinnasta, itse Tampereelta. Kuin sarttuman johdattamana törmäsimme toisiimme tavaratalossa pari viikkoa myöhemmin. Siitä viikon päästä McDonaldsissa ja spari viikkoa myöhemmin ABC:n polttoaineautomaatilla.
Minä ehdotin kahvittelua ABC:lla ja niin sitten istuimme kahvikupposen ääressä melkein kolme tuntia. Vaihdoimme puhelinnumerot ja pian huomasin, että tekstaamme toisillemme useita kertoja päivässä. Kävimme elokuvissa, syömässä, laivalla, tanssimassa, konserteissa, taidenäyttelyissä ja huomasin, että viihdyimme keskenämme.
Kun olimme tapailleet kolmisen kuukautta olin ensimmäistä kertaa yötä hänen luonaan. joimme hyvää viiniä, saunoimme, katsoimme leffaa ja nukuimme. Aamulla sain aamupalan sänkyyn.
Aloimme yöpyä toistemme luona yhä useammin. Kerroin parhaalle ystävälleni, että tapailen itseäni paljon vanhempaa miestä. Hänen kommenttinsa oli hyi helvetti ja se loukkasi minua todella pahasti. Ja kun sana tapailustani levisi, ystävä toisensa jälkeen käänsi selkänsä. Se sai minut ajattelemaan jopa tapailun lopettamista. Sitten kerroin asiasta siskolleni, tämä veljelleni ja siitä viesti meni vanhemmilleni. Ensin isäni haukkui minut ja laittoi välit poikki. Sitten saman teki äiti.
En ollut tervetullut vahempieni luokse, ennenkuin olisin lopettanut suhteemme. Ainoa joka ei koskaan moittinut eikä kyseenalaistanut seurusteluani oli isovanhempani. Pappa (melkein 90) sanoi jotain siihen suuntaan, ettei hän riemusta hypi, mutta asia oli kuitenkin omani, eikä tunteilleen aina voi mitään ja että on ylpeä siitä, että minä olen rohkea. Samaan suuntaan asian esitti mummoni.
Niistä noin 30 ystävästä, jotka käänsivät selkänsä, kymmenkunta on tullut anteeksipyyntöjen kera takaisin, 20 ei. Tottakai kaipaan entisiä ystäviäni, mutta selkään puukottamisen sijaan olisin tarvinnut ystäviä.
Ensiksi suhteet palasivat äitiini. Viime syksynä kun vietimme häitämme, isä talutti minut kirkon käytävää ja ennen bvikitoimitusta vikhipakki sanoi että sakaristossa olisi joku, jolla oli minulle asiaa. Isähän se oli ja hän pyysi omaa käytöstään ja omia ennakkoluulojaan anteeksi.
Seksiä hararstimme kun olimme tapailleet puolisen vuotta, joten siitäkään ei ollut kysymys. Paitsi rakkautta, tunnen miestäni kohtaan sielunkumppanuutta. Ei tapaamisemme ensimmäisten viikojen aikana mitään suurta rakkautta tai romanssia ollut, ei. Me vaan viihdyimme yhdessä ja siitä sitten pikkuhiljaa suhde syveni.
Nyt odotan vauvaa, olen viidennellä kuulla. Vieläkin ystävät ja tuttavat naljailevat suhteellamme keskenään ja se jos mikä loukkaa. Samaten kun jossain kaupassa myyjät (varsinkin vanhemmat naismyyjät) puhuvat vain mielelleni ja olen kuin ilmaa vaikka olisimme tekemässä ostoksia minulle.
Kun menimme autokauppaan myyjän kommentti oli, että sitä on tyttö saanut kortin ja isi ostaa ensimmäisen auton.
Näihin tokaisuihin olen jo tottunut suhtautumaan huumorilla, mutta läheisten ystävien menettäminen satuttaa yhä, Jotkut ovat jopa lyöneet vetoa koska eroamme.
Kahden vuoden aikana emme ole riidelleet ensimmäistäkään kertaa. Mieheni on ihana, huomaavainen, kohtelias, hyvä keskustelija, hyvä sängyssä, huomio minut ja tarpeeni, tekee minulle ruokaa, kärsivällisesti kulkee kanssani vaateostoksilla jne.
Myös mieheni 22 -vuotias tytär on hyväksynyt suhteemme (hän itse asiassa oli ensimmäsiä, joka asian hyväksyi) samaten kuin mieheni pienemmät lapset (8 ja 6) tulevat kanssani mainiosti toimeen.
Tilanne on monelta osin paljon parempi kuin 2 vuotta sitten, mutta raskasta on monasti ollut. Myös mieheni on asiasta kärsinyt ja hänelle on osaltaan käynyt niin, mutta ei siinä määrin kuin minulle. Mieheni kaverit ovat nyt kaikki sitä mieltä, ettei suhteessamme ole mitään niin kovin ihmeellistä.
Kommentit (31)
[quote author="Vierailija" time="30.04.2013 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="30.04.2013 klo 14:06"]
No en osaa ottaa kantaa tuon psykologin puolesta, joka asiasta kirjoitti, mutta itse lääkärinä (erikoistumisalani psykiatria), en vetäisi mitään johtopäätöksiä tasapainottomuuteen tai turvattomuuteen.
[/quote]
Eikö sun mielestä ihan oikeasti voi vetää _mitään_ johtopäätöksiä siitä, että kuultuaan sisaruksilta ap:n seurustelevan, tämän molemmat vanhemmat laittoi (haukkumisPUHELUN päätteeksi) heti välit poikki? En nyt väitä että ap:n miesvalinnalla olisi satavarmalla mitään tekemistä tämän kanssa, mutta en myöskään ihmettelisi jos olisi. Mulla oli itsellä turvattomat vahemmat ja yritin itse aikanaan tehdä anopista uutta äitiä itselleni :). Nyt lähinnä nolottaa se elämänvaihe että mitä mä oikein aattelin.
[/quote]
Tähän on pakko sanoa lisäyksenä että tajusin nyt vasta miten loukkaavalta toi mun kommentti kuulostaa, jos ap ei ole provoilija. Siis vaikka ap olisikin etsimässä isähahmoa joka ei hauku ja pane pienimmästäkin välejä poikki (mikä ei edes ole mitenkään sanottu), niin mitä siitä, jos homma toimii, niinkuin se näkyy toimivan. Jos ap saa korjaavan kokemuksen, niin hyvä. Omassa tapauksessani koko juttu oli alusta alkaen tuhoon tuomittu ja särjin siinä sydämeni suurin piirtein yhtä pahasti kuin omien vanhempien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö sun mielestä ihan oikeasti voi vetää _mitään_ johtopäätöksiä siitä, että kuultuaan sisaruksilta ap:n seurustelevan, tämän molemmat vanhemmat laittoi (haukkumisPUHELUN päätteeksi) heti välit poikki? En nyt väitä että ap:n miesvalinnalla olisi satavarmalla mitään tekemistä tämän kanssa, mutta en myöskään ihmettelisi jos olisi. Mulla oli itsellä turvattomat vahemmat ja yritin itse aikanaan tehdä anopista uutta äitiä itselleni :). Nyt lähinnä nolottaa se elämänvaihe että mitä mä oikein aattelin.
Taas ihmiset oikovat asioita, En löytänyt ap:n kirjoituksesta sanaakaan haukkumisPUHELUSTA. Eli pinissäkin asioissa oletellaan...
[/quote]
Mä menin itteäni vanhemman miehen kanssa tosi nuorena ja se oli mun elämäni pahin moka.Onneksi huomasin ajoissa kuolaavani nuorten perään ja erosin.Olisin nyt varmaan vaipanvaihtaja,jos olisin uhrautunut.En uhrautunut ja olen ihanan pikkutytön äiti ja komean nuoren miehen vaimo.
Nuorena asiat näkee kummallisissa puitteissa.Onneksi kirkastui ees hetkeksi.
Jollakin saattaa olla toisin,ite en halua muistaa koko kokemusta
Itse olen 25 ja seurustelen kolmatta vuotta -46 syntyneen miehen kanssa. hän häntä ja tunnen sielunkumppanuutta. Ei ongelmaa!
Olen itsekin aina miettinyt miten toisten suhde voi olla joillekin ongelma, vaikka suhteen osapuolet olisivat onnellisia keskenään. Ja erittäin kummastuttavaa, että ystäväsi laittavat ystävyytenne poikki suhteesi ikäeron takia! On kyllä pokkaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se hyvä kun nuoretkin vanhenee ja voi tulla samat ongelmat eteen..suomalaisilla on aatamin aikuiset käsitykset parisuhteista,homous menee läpi mutta jos kyse on vanhemmasta miehestä ja nuoresta naisesta niin heti hevostellaan..arvot vinksallaan..
Ihmiset pelkää asioita mitkä on niille vieraita ja mitä ne ei _halua_ ymmärtää, siksi ne tuomitsee, se on valitettava tosiasia. Itse olen ehjästä perheestä, vahemmat on molemmat kasvatusalalla töissä ja hyvin minut hoitaneet, "silti" olen aina pitänyt keski-ikäisistä miehistä. Eli minun mieltymykseni eivät johdu siitä, että isäsuhteeni olisi kariutunut tms. Ärsyttävää että tuotakin isäsuhde teoriaa tungetaan joka paikkaan ja kokoajan.
Tsemppiä sinulle aloittaja, ja kaikille niille jotka ovat tässä samassa tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se ikäero välttämättä tunnu tuossa vaiheessa pahalta. Mä olen nyt 37-vuotias ja olis hirveä ajatus, että mun mies olisi päälle 60. No, me ihmiset ollaan erilaisia ja kukin tekee omat valintansa.
Täällä kans ison ikäeron parisuhteessa omaava mies. Itse olen 44v ja avovaimoni on 26v. Vuosi ollaan oltu yhdessä ja asutaan jo yhdessä. Ensi kesänä mennään naimisiin ja en voisi olla onnellisempi. Toki itsekin alussa ensin sitä ikäeroa mietein, mutta kuten täällä se yksi lääkäri mainitsi, niin sen asian kun on käynyt itse läpi ja huomannut, että niitä hyviä asioita on PALJON enemmän ja rakkaus on se kantavin voima niin asia ei ole enään mietityttänyt.
Meillä kävi niin, että ensin anoppi oli hyvillään suhteestamme, mutta sitten jossain vaiheessa se kääntyikin vastaan tätä suhdettamme ja yrittää nykyään aina kaikin mahdollisin keinoin saada tyttärensä jättämään minut. Hän ei suostu enään edes tapaamaan minua ja toki se itseä harmittaa ettei hän osaa olla oikeasti onnellinen tyttärensä puolesta. Mun omat vanhemmat on taas ottaneet meidän suhteen mainiosti. Ilmoittaessamme, että menemme naimisiin ensi kesänä, niin ensin äitini töksäytti jotain hänelle tyypilliseen tapaan. Mutta keskusteltuamme hänen kanssaan asiasta hän pahoitteli töksäytyksiään kun tajusi niiden loukanneen.
Toki toivoisin, että anoppini suhtautuminen muuttuisi jo ihan avovaimoni vuoksi, mutta en enään sen varaan laske mitään ja uskon meidän pystyvän elämään asian kanssa jos hän ei halua elämäämme kuulua. Se on mielestäni kuitenkin hänen tappionsa. Toki meillä on omat riitamme, mutta ne ei ole koskaan liittyneet ikäeroon vaan ihan muihin asioihin kuten muissakin parisuhteissa. Rakastan naistani ja haluan loppuelämäni elää hänen kanssaan. Ja jos se meidän ikäero on jollekin ongelma, niin sepä ei minua kiinnosta. Eikö loppupeleissä kaikkein tärkeintä ole rakkaus.. On joku jota aidosti rakastaa ja joka rakastaa sinua yhtä aidosti takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanon mielipiteeni 20-vuotiaana naisena. Jotkut vanhemmat miehet ovat toki hyvännäköisiä ja karismaattisia, mutta minua häiritsisi vanhemmassa miehessä ajatus siitä että minut on valittu pitkälti ulkoisista syistä. Luonnollisesti kun keski-ikäisellä miehellä olisi enemmän yhteistä suunnilleen ikäisensä kuin minun kanssani.
Kieltämättä säälin myös hieman keski-ikäistyviå naisia joiden miehet katselevat nuorten perään, sillä voin varmasti samaistua heihin tulevaisuudessa. :D kaikki sympatia siis heille.
Alue: Aihe vapaa
voi voi, minä kyllä tietäisin, mitä tekisin :D
t. 50-v mies