Pakko vähän avautua..
Halusin vähän purkaa ajatuksiani ja kuulla jonkun ulkopuolisen mielipiteen tilanteeseeni..koska tuntuu etten itse saa tolkkua tästä.
eli olen 24-vuotias yhden lapsen äiti ja odotan toista. olen ollut mieheni kanssa yhdessä viisi vuotta. ja meillä on ollut ylä- ja alamäkiä niinkuin varmasti pitkässä parisuhteessa kuuluu ollakkin. mutta olemmen kuitenkin päättäneet pysyä yhdessä ja mennä myös joskus naimisiin.mieheni on töissä ja olen itse ollut kotiäitina pari vuotta.meillä on omistusasunto ja muutenkin kaikki asiat ihan ok.
no asiaan.. kerroin siis äidilleni että odotan toista lasta..mitä hän teki..hakkui minut pystyyn ja mieheni myös.arvosteli lapsemme kasvatusta ja raha sekä työtilannettamme. ja lopuksi vielä ääneen toivoi etten olisi raskaana..(olen myös kokenut 4 keskenmenoa)..
en ymmärrä hänen käytöstään..hän ei ole hoitanut lastani muutoin kun on itse halunnut eikä ole tarvinnut meille rahaakaan antaa..joten millä oikeudella puhuu omalle tyttärelleen noin..millä oikeidella pilaa toisen onnellisen odotuksen.??
en ole sen jälkeen ollut hänen kanssaan tekemisissä...siitä on nyt noin kk aikaa. hän on kerran yrittänyt soittaa en vastannu...mitä minun pitäisi tehdä? tuntuu etten halua enää edes puhua hänelle..harmittaa lapseni puolesta..
Kommentit (4)
Mun äiti on myös tuontyyppinen.
Aina vaan, vaikka olen jo 40 v. Tai oikeastaan se on pahentunut sen myötä, kun sain omia lapsia.
Äitini on sitä mieltä, etten osaa lapsiani hoitaa ja että heillä on huono perhe. Välillä puhuu (muillekin) ottavansa yhteyttä johonkin sosiaaliviranomaiseen - jostain ihmeen syystä, mitä ikinä keksiikin.
En halua tavata äitiä enää ollenkaan. Se on yksi syy äidin kiukutteluun. Hän saa ihan vapaasti kuitenkin tavata lapsenlapsiaan, mutta uhkailee meitä sosiaaliviranomaisilla yms., koska estämme häntä tapaamasta lapsiamme.
Meillä on asiat muuten ihan hyvin... Äiti kyllä aiheuttaa ongelmia ja se, ettei lapsille ole kunnon isoäitiä. Mutta näillä mennään, kestettävä on. Itse kuitenkin katson parhaaksi välttää äitiä kun voin, niin masentava ja hankala hän on. Lapset saavat tavata häntä, jos haluavat. Tai niin kauan kuin haluavat, luulen. Heidän kanssaan äiti on kuulemma ihan mukava, vaikka puheleekin vähän kummia.
Suosittelen aloittajaa pitämään etäisyyttä. Toivottavasti teillä on muita sukulaisia ja muuta tukiverkostoa. Varaisovanhempiakin voisi ajatella, jos pulaa on. Ystävät, naapurit ja ammattilaiset voivat olla paljon parempi "suku" kuin se oikeampi, tiedän kokemuksesta!
Minulla on kanssa äiti, joka kokee, että hänellä on oikeus edelleen nalkuttaa minulle raha-asioistani ja ties mistä.. En osaa sinua neuvoa muuten, kuin että anna puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Lastesi kannalta ehkä pitäisin yhteyttä silti, onhan kyseessä lasten isoäiti. Tuo kyllä kuulostaa uskomattoman tunteettomalta sanoa, että toivoo ettet olisi raskaana. Kaikenlaisia ihmisiä sitä on.