Miten parantaa vauvan unta?
Vauva on 6,5 kk ja heräilee öisin pahimmillaan tunnin välein. Kuusi kuukautta tätä nyt menty tosiaan ja nyt alkaa veto loppumaan. Onko mitään muita keinoja kuin tassuttelu-unikoulu, kun tuo tassuttelu saa vauvan lähinnä raivostumaan. On yritetty nukuttaa vieressä ja omassa sängyssä samassa huoneessa ja vaunuissa eri huoneessa. Mitä vielä voi kokeilla? Syö kiinteitäkin jo, ei pitäisi nälkä olla.
Kommentit (20)
Hei! Mullakin 6,5kk vauva, joka heräilee öisin. Ei noin paljon kuin teillä, mutta nukkuu yöunet n. klo 19-07 ja herää siinä välissä välillä kymmenenkin kertaa. Mä en ole keksinyt mitään kikkoja. Iltapalaa syötän niin paljon kuin napa vetää, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Vauva herää kuitenkin jo ennen puoltayötä 2-3 kertaa, ja rauhoittuu yleensä silloin tutille eli nälkä ei ole. Ensimmäisen kerran imetän siinä puolen yön paikkeilla ja sitten myöhemmin yöllä vielä pari kertaa. Välillä annan suosiolla aina rintaa, jos olen väsynyt enkä jaksa odotella tutille rauhoittumista :( Tähän asti vauva on nukkunut mun vieressä, nyt n. viikko sitten siirsin omaan sänkyyn, ei mitään vaikutusta.
Alkaa näyttää pahasti siltä, että ennen pitkää joudumme pitämään unikoulua. Eli tutti ja rinta pois. En vain tiedä, koska raaskin niin tehdä, koska mielestäni vauvalla on oikeasti yöllä nälkä silloin kun hän ei rauhoitu tutin avulla...
Onhan vaippa kuiva? Huone viileähkö, ohkaset mukavat vaatteet.
[quote author="Vierailija" time="28.04.2013 klo 19:13"]
Onhan vaippa kuiva? Huone viileähkö, ohkaset mukavat vaatteet.
[/quote]
Nämä kunnossa.
Tunnistatteko lapsenne eri itkut? Herääkö vauva yöllä itkemään ja onko itku nälkäitkua, kipuitkua vai lohtuitkua? Niissä voi olla nimittäin eroja oikeasti.
[quote author="Vierailija" time="28.04.2013 klo 19:19"]
Tunnistatteko lapsenne eri itkut? Herääkö vauva yöllä itkemään ja onko itku nälkäitkua, kipuitkua vai lohtuitkua? Niissä voi olla nimittäin eroja oikeasti.
[/quote]
Meillä itku on yleensä ihan vain väsyitkua. Just sellaista, että uni on katkennut kesken ja itkettää herätä. Vauva ei välttämättä edes havahdu kunnolla, mutta on jossain puolivalvetilassa... Samanlaista vokinaa pitää ennen nukahtamista, kun hakee sitä unta.
- 3
Sekin varmaan on tuttua, että heti ensimmäisiin inahduksiin ei kannata reagoida vauvaa syliin nostamalla, silittelemällä tai muutoinkaan, koska vauva voi nukahtaa itse uudelleen. ?
Tunnistan eri itkut. Itkee sitä heräämistään ja sitä ettei nosteta ylös valvomaan sängystä ja on niin levoton että ei myöskään helposti nukahda uudelleen. On yritetty olla menemättä heti, ei nukahda itse, ja on menty nopeasti, ei auta nukahtamaan helpommin. Tuntuu että on kokeiltu jo kaikkea. Meillä on vanhempikin lapsi, jonka takia en pysty nukkumaan päiväunia. Mies on myös aivan puhki. On nukkunut rattiin pari kertaa. Vauva on päivisin aivan ihana, päiväunien kanssa ei ongelmaa ja muutenkin on todella iloisen oloinen päivällä, yöt vaan rassaa.
Mietin vaan, että eikö tosiaan ole mitään muita tuollaisia tunnettuja tekniikoita kuin tuo tassuttelu-unikoulu. Huudattamisunikouluun en usko pystyväni, kun tiedän että siitä on monet asiantuntijat sitä mieltä että se vahingoittaa lasta.
Sitä olen miettinyt, että pitäisikö yösyötöt lopettaa jo kokonaan. Montakohan yötä siinä menee, että vauva tajuaa, ettei sapuskaa ole tulossa vaikka kuinka kiljuu? En oikein usko, että on ihan oikeasti nälkäinen yöllä, kun syö illalla kunnon satsin sosetta ja maitoa päälle, silti vaatii sitä maitoa yölläkin. Nukuttaisiko se loppujen lopuksi muutaman yön päästä paremmin, jos hoksaisi, että on turha kukkua maidon toivossa?
Ap
Kannattaa kokeilla syöttöjen lopettamista :) Meillä aloitettiin jo muutamia kuukausi aijemmin ja yllättävän helpolla meni, mutta toki se on yksilöllistäkin. Me ei kylläkään kerta rykäisyllä lopetettu. Aloitin niin että itkuun annoin tutin, jos ei tuttiin rauhoittunut niin sitten sai maitoa vasta. Oikeastaan heti yösyötöt jäi yhteen kertaan aamuyöstä ja yöt alkoivat rauhoittumaan muutenkin. Meni muutama viikko niin jäi sekin aamuyön syöttö pois kun alkoikin rauhoittumaan pelkällä tutilla. Meillä siis meni aika helpolla ja omalla painollaan kun lopetin turhan maidon antamisen.
Meillä on tällä hetkellä taas pitkästä aikaa ollut levottomia öitä (vauva melkein 8kk), heräilee yössä taas 4-6kertaa että tutti on tippunut eikä osaa itse rauhoittua. Jotenkin hassua kun ollaan jo monta kuukautta nukuttu jopa ilman yhtään herätystä tai jos on itkahtanut niin on itse nukahtanut. Max kerran joutunut käymään luona. Alkaa puuduttamaan jo mutta yritän luottaa siihen että tämä on jokin vaihe taas :)
Meillä auttoi ruokavalio. Lapsi olikin maidolle ja monelle muulle käytössä olleelle ruoka-aineelle allerginen ja ainoat näkyvät oireet allergiasta oli yöheräilyt + pyllyn reiän ympäryksen raju punoitus.
[quote author="Vierailija" time="28.04.2013 klo 19:53"]
Tunnistan eri itkut. Itkee sitä heräämistään ja sitä ettei nosteta ylös valvomaan sängystä ja on niin levoton että ei myöskään helposti nukahda uudelleen. On yritetty olla menemättä heti, ei nukahda itse, ja on menty nopeasti, ei auta nukahtamaan helpommin. Tuntuu että on kokeiltu jo kaikkea. Meillä on vanhempikin lapsi, jonka takia en pysty nukkumaan päiväunia. Mies on myös aivan puhki. On nukkunut rattiin pari kertaa. Vauva on päivisin aivan ihana, päiväunien kanssa ei ongelmaa ja muutenkin on todella iloisen oloinen päivällä, yöt vaan rassaa.
Mietin vaan, että eikö tosiaan ole mitään muita tuollaisia tunnettuja tekniikoita kuin tuo tassuttelu-unikoulu. Huudattamisunikouluun en usko pystyväni, kun tiedän että siitä on monet asiantuntijat sitä mieltä että se vahingoittaa lasta.
[/quote]
Miksi te molemmat valvotte? Eikö lapsi voi nukkua eri huoneessa ja äiti tai isä valvoo vuoroöin? Saisitte lepoa.
En usko että yösyötön lopettaminen auttaa. Mun lapsi nyt 1v 10 kk ja edelleen heräilee enkä todellakaan ole syöttänyt enää aikoihin öisin :D. Yöt alkoi helpottaa noin 1 veen täyttämisen jälkeen. Sitä ennen oli juuri tuollaista kuin teillä. Imetyksen lopetti 1v 2 kk kun ei enää herännytkään rinnalle. Meillä siis yösyöttö oli vika imetystapa kun päivällä enää puri rintaa. Välillä on öitä että herää kerran välillä monta kertaa. Nyt on jo muutaman yön nukkunut heräämättä kertaakaan itkemään. Eka lapsi oli ihan samanlainen joten en tiedä paremmasta enkä varmaan siksi jaksa stressata. Eka lopetti yöheräämiset 2 vee jälkeen joten eiköhän tämäkin. Kannattaa edetä päivä kerrallaan.
Onhan teillä pimennysverho? Alkaa olla jo sen verran valoisaa, että se voi valvottaa.
Onko hampaita tulossa? Jos on, niin särkylääkettä kipuun. Entä onko korvat tarkastettu, ettei ole korvatulehdus?
Syökö jo illalla kunnon annoksen puuroa tms? Kiinteät ruoat voisivat pitää nälän pidemmän aikaa poissa.
Jos olette kaikkea jo koittaneet, niin sitten ei auta muu kuin jaksaa. Tuo on todennäköisesti joku ohimenevä vaihe. Itse en noin pientä vielä yövierottaisi. Muutaman kuukauden päästä vierotuksen voisikin toteuttaa. Siinä kannattaa sitten muistaa olla johdonmukainen, lempeä ja rauhallinen. Ei saa antaa itkuihin tissiä vaikka mikä olisi. muuten vauva vain menee hämilleen, kun ensin itketetään, mutta sitten kuitenkin saa lopulta ruokaa.
Tsemppiä!
3 vielä täällä kommentoi... Meilläkin on pimennysverhot, kunnon satsit puuroa illalla, on kokeiltu enemmän vaatetta päällä ja vähemmän vaatetta päällä, nukkuu vieressä tai nukkuu pinniksessä, saa joka kerta rintaa tai saa tuttia ja sitten vasta rintaa jos ei rauhoitu, on selkeät iltarutiinit ollut jo monta kuukautta, hampaita ei ole vielä ja silti yöt on olleet levottomia oikeastaan aina. Kipuja ei tunnu olevan.
Nyt kun muistelen, niin jossain siinä 2-3kk iässä meillä nukuttiin ihan hyvin. Jossain vaiheessa yöt meni jopa vain kahdella herätyksellä. Sitä iloa kesti muutaman viikon. Tänäänkin vauva nukahti klo 19 ja on sen jälkeen herännyt kerran, tavallisesti olisi herännyt jo pari kertaa.
Ai niin. Päikkäreitä vauva nukkuu 1-2h päivässä, eli niiden puolesta pitäisi kyllä yöllä väsyttää. Mä en keksi mitään, mikä auttaisi paitsi toi unikoulu, ja siihen en vielä halua ryhtyä. Ei kai auta kuin jaksaa...
Siihen tuleeko yöllä nälkä ei vaikuta pelkästään illan syömiset vaan koko päivän.
[quote author="Vierailija" time="28.04.2013 klo 21:42"]
Siihen tuleeko yöllä nälkä ei vaikuta pelkästään illan syömiset vaan koko päivän.
[/quote]
Miten voi olla nälkä, jos mahassa on ruokaa? Ja kun ei se maidonhimo tule vasta muutaman tunnin päästä syömisestä, vaan yleensä ensimmäisen kerran kahden tunnin päästä.
Kumpikin valvoo, koska olemme molemmat aika herkkä unisia ja asunto on sellainen ettei itkua pääse karkuun.
Pimennysverhot on, ja syö kyllä puuroa tai sosetta maidon lisäksi ennen nukkumaan menoa. Korvatulehduksia on ollut kaksi, jotka olen kyllä tunnistanut erilaisesta itkusta. Välillä on annettu varmuuden vuoksi särkylääkettä, jos olisi hampaita tulossa, mutta ei tunnu vaikuttavan mitenkään.
Allergiasta ei ainakaan mitään muita oireita ole. Iho on hyvä. Vanhemmalla lapsella on ilmeisesti joku allergia, kun on tuota pyllyn punoitusta, vaikka ei enää käytä vaippoja, joten kiinnostaisi tietää saako ruoka-aineallergiaa selvitettyä mitenkään muuten kuin kokeilemalla läpi kaikki mahdolliset ruoka-aineet? Tuntuu ihan mahdottomalta alkaa summassa karsimaan ruoka-aineita.
Meidän 1v1kk kuopus nukkuu nyt ensimmäistä kertaa täysiä öitä, kun hänellä vihdoin diagnosoitiin ruoka-aineallergia. Ainoa oire oli jatkuva yöheräily, joka ei siis ollut edes mitään itkua ja kipuilua vaan pelkkää toistuvaa ja tiheää heräilyä. Heti kun jätettiin kotimaiset viljat ja kala pois ruokavaliosta, lapsi alkoi vedellä heräilemättä 12h yöunia ja on kuin ihan eri ihminen.
[quote author="Vierailija" time="28.04.2013 klo 21:57"]
Meidän 1v1kk kuopus nukkuu nyt ensimmäistä kertaa täysiä öitä, kun hänellä vihdoin diagnosoitiin ruoka-aineallergia. Ainoa oire oli jatkuva yöheräily, joka ei siis ollut edes mitään itkua ja kipuilua vaan pelkkää toistuvaa ja tiheää heräilyä. Heti kun jätettiin kotimaiset viljat ja kala pois ruokavaliosta, lapsi alkoi vedellä heräilemättä 12h yöunia ja on kuin ihan eri ihminen.
[/quote]
Mistä tiesit että pitää jättää pois just ne kotimaiset viljat ja kalat? En mä tosiaan tiedä mistä tuossa edes aloittais esikoisen kohdalla nuo kokeilut. Sehän voi olla mikä vaan mikä sitä allergiaa aiheuttaa. Vauvan kohdalla ongelmia tuottaa vielä se, että ei suostu syömään kuin yhden merkkistä korviketta.
[quote author="Vierailija" time="28.04.2013 klo 22:03"]
Mistä tiesit että pitää jättää pois just ne kotimaiset viljat ja kalat? En mä tosiaan tiedä mistä tuossa edes aloittais esikoisen kohdalla nuo kokeilut. Sehän voi olla mikä vaan mikä sitä allergiaa aiheuttaa. Vauvan kohdalla ongelmia tuottaa vielä se, että ei suostu syömään kuin yhden merkkistä korviketta.
[/quote]
Käytiin yksityisellä lastenlääkärillä, ja se toi esille allergia-ajatuksen ja ehdotti viljojen poisjättämistä. Eihän me oltu itse edes älytty ajatella koko asiaa. Muutos tapahtui heti, joten se oli selkeästi oikea veto. Kala huomattiin sillä tavalla, että kalan syömisen jälkeen lapsella turposi vatsa ja oli taas aivan järkyttävän huono yö. Nyt kun ollaan menty viljattomalla (tai siis riisiä, maissia yms. käyttäen) ja ilman kalaa, niin ei ole ollut ongelmia.
Keneltä voi edes kysyä neuvoa, kun neuvolassa ei osata auttaa?