Olen niin hajalla, ettei ole tosikaan.

Kaikki alkoi viime syksynä kun menin sitten viiden promillen humalassa möläyttämään melko pahasti yhdelle puolitutulle. Pyysin tietenkin jälkeenpäin anteeksi, en todellakaan ollut tarkoittanut sanoa mitään sellaista ja totesin olevani pahoillani mielipahasta, jonka aiheutin.

Siitä alkoi helvetti. Aina kun törmään tuohon naiseen (eli aika usein koska asumme pienessä "kylässä") alkaa armoton haukkuminen. Minut on haukuttu niin alas, etten koskaan kuvitellut, että joku voisi sanoa noin päin naamaa. Joka asiaa minussa on arvosteltu (äitiyttäni, vaatteitani, ulkonäköäni, minua ihmisenä noin muutoinkin).Jopa vanhinta lastani on haukuttu. Minä olen kuulemma se sossuloinen, jonka vanhimman lapsen on käytännössä kasvattanut siskoni (joka muuten asuu melkein naapurissa ja poika tietenkin käy siellä lähes päivittäin ja on paljon öitäkin, ihan siskoni omasta halusta). Jopa se, että olen aina käynyt paljon kalassa esikoisen kanssa, on käännetty niin, että yritän vain esittää hyvää äitiä. Kalastus on minulle ja lapselle tosi tärkeä yhteinen harrastus, mistään todistamisesta ei oikeasti ole kyse.

Minua haukutaan selän takana, puhutaan niin kuin en olisi paikalla vaikka kuulen kaiken (niinhän se on tarkoitettukin). Jos satumme  kauppaan samaan aikaan, nainen toitottaa, kuinka taas ollaan ostelemassa kaikenlaista hänen rahallaan (olen kotihoidontuella, viimeisiä kuukausia viedään ja syksyllä olen menossa koulun penkille). Kerran esikoinen oli mukana kun tämä rouva päätti avautua kaupassa. Eräänä kertana tuo nainen kävi myös fyysisesti käsiksi (eikä kukaa tullut väliin...).Mitään pahempia jälki ei jäänyt (naarmuja kasvoissa ja pieni mustelma poskipäässä). Pahemmalta tuntui se nöyryytys.

Nyt viime viikonloppuna avauduttiin myös aviomiehelleni vaikka mies totesi, ettei voisi vähempää kiinnostaa, pidä suusi kiinni. Juttu senkun jatkui ja minut haukuttiin niin alas, ettei ole tosikaan.

Olen yrittänyt suhtautua neutraalisti tähän asiaan. En sano mitään, kohautan korkeintaan olkiani. Olen kuin en välittäisi ja illalla sitten itken sitä, kuinka kukaan ei koskaan tule väliin vaan ovat kuin heitä ei edes kiinnostaisi se, kuinka minua nöyryytetään kaikkien kuullen.Kyllä ne kaikki sanomiset satuttavat tosi pahasti. Eipä silti, että saisin edes sanottua mitään, koska kaikki sanani käännetään minua vastaan, sanoin mitä vain.

Nyt kuulin, että hän on saanut puolelleen muitakin, sellaisiakin henkilöitä, joiden luulin olevan kavereitani. Esim. ulkonäköäni on ruodittu hyvinkin tarkkaan sekä lastenkasvatustaitojani.

Se vei maton jalkojen alta mutta myös itsetuntoni. Tunnen olevani armoton luuseri, josta ei ikinä tule mitään. Vaikka kuinka yritän ajatella, että tuo nainen ei edes tiedä minusta mitään, puhuu vain koska on ilmeisesti hauska mollata ja nöyryyttää minua, en pysty suhtautumaan asiaan kuin se olisi vain hyttysen ininä korvissa.

Olen aina ollut aika ujo ja varautunut mutta nyt olen käytännössä erakoitunut kotiin. En halua liikkua missään, koska tuntuu, että kaikki tuijottavat ja jäävät kuiskuttelemaan selkäni takana. En voi olla yhtään varma, kuka noista tutuista on osallistunut siihen paskan puhumiseen, kuka oikeasti on kaverini.

Minusta tuntuu niin hiton pahalta ja itken nytkin, kun tätä kirjoitan. Tiedän, ettei möläytykseni ollut mikään kiltti mutta en mielestäni ansaitse tätä siltikään.