Lue keskustelun säännöt.
Muita joilla välit poikki toiseen/molempiin vanhempiin?
26.04.2013 |
Mun tilanne on sellainen, etten ole väleissä toisen vanhempani kanssa ollenkaan. Isäni ei ole rakastava isä ollut koskaan, ei oikeastaan edes "isä" sanan missään merkityksessä. Täysin päinvastoin. Hän on juuri sellainen kauhutarinoiden narsistinen vanhempi, kulissien takainen hirviö joka kiusaa ja alistaa omaa lastaan ja pitää sitä elämänsä tärkeimpänä tehtävänä. Lapsi on hänelle syntipukki kaikkeen pahaan ja oikeastaan syntynytkin hänen omaisuudekseen: sellaiseksi, jolle voi halutessaan tehdä tai olla tekemättä mitä vain ja milloin vain. Tällaisen vanhemman lapsi ei saa olla lapsi missään elämänsä vaiheessa, perheen ainoa lapsi ja täydellisen huomion ensisijainen kohde on aina tuo vanhempi itse.
Jos joku ihminen olisi pitänyt kastroida heti syntymänsä jälkeen epäkelpona aineksena, hän olisi ollut juurikin sellainen. Vuosi vuodelta paheneva alkoholismi yhdistettynä aggressiiviseen ja v*ttumaiseen luonteeseen, jatkuvaan pahan puhumiseen, muiden vähättelyyn ja haukkumiseen, ja ihan selvään kiusaamiseen ja tarkoitukselliseen loukkaamiseen on saaneet miniut ja perheeni katkaisemaan välit häneen kokonaan.
Se mikä tässä yhtälössä on vaikeinta, on äitini.
Äiti, alistuva reppana, on päättänyt pysytellä hirviömiehensä kanssa elämänsä loppuun saakka, hammasta purren ja alistuen. Itkien hän soittaa minulle kertoen niistä kauheuksista, joita tämä hirviö on taas tehnyt/sanonut. Juuri kun olen saanut vedettyä itseni pinnan yläpuolelle ja pystyn hengittämään ilman jatkuvaa ahdistusta lapsuudestani, kertoo äiti uusimmat uutiset ja vetää minut pinnan alle taas. Säälin häntä. Säälin sitä, miten heikko ja huono itsetuntoinen hänen on pakko olla että voi saamaansa kohtelua sietää.
Äitiä (elämäni ainoaa todellista vanhempaa) tapaamme silti aina kun se on mahdollista, ja silloin joudumme olosuhteiden pakosta näkemään myös tätä toista ihmistä, jonka kanssa emme halua olla tekemisissä. Vaikka välttelen kontaktia parhaimpani mukaan ja yritän suhtautua häneen välinpitämättömästi, onnistuu hän jo tuossa olemattomassa ajassa loukkaamaan ja tuottamaan pahaa mieltä. Harmittaa (ja joskus myös huvittaa) miten hän osaakin aina valita ne kaikista loukkaavimmat sanat ja teot.
Tämä järjestely tuntuu ihan sairaalta ja erityisen vaikealta: olla tekemisissä vain toisen vanhemman kanssa ja samassa tilanteessa joutuu olosuhteiden vuoksi sietämään myös tätä toista. Onko edes olemassa muita, jotka ovat samassa tilanteessa? Lähipiiristä en ainakaan ole sellaista vielä löytänyt. Raskastahan tämä on. Vaikeuttaa omaa elämää.
Kommentit (8)
Minulle ehkä yksi kynnyskysymyksistä on tullut siinä, kun olen miettinyt sitä, kun menen naimisiin, en oikeasti haluaisi isääni pilaamaan juhliani: murjottamaan, synkistelemään ja juomaan liikaa. Hänessä on kaksi puolta, joko hän esiintyy huomion keskipisteenä tai sitten tuo ääripää: jurottaa yksinään ja valittaa kaikesta. Varmastikaan en osaisi järjestää häitäkään oikein, eikä hän ole ikinä hyväksynyt miestäni, joka on ihan puolueettomasti sanottuna lähes oppikirjamainen unelmavävy: komea, urheilullinen, akateeminen, hyvässä työpaikassa, fiksu ja hyväkäytöksinen kuin mikä, ja käyttää alkoholia hyvin vähän ja harvoin - siis lähes kaikkea, mitä hän itse ei ole.
Kaikki, mitä olen saavuttanut elämässäni, on tietenkin hänen ansiotaan (voin kertoa, ettei ole!) ja jos esimerkiksi olen saavuttanut jotain itselleni merkittävää (opiskelupaikka yliopistolla aineessa, johon on todella vaikea päästä opiskelemaan, hyvä työpaikka, bonuksia töissä), ohitetaan se olankohautuksella, sillä sehän nyt on oletusarvo, että tuollaisia saa. Matkoistani en hänelle enää viitsi kertoa, sillä hän on kuitenkin käynyt aina hienommissa paikoissa ja saanut niin paljon hienompia kokemuksia. Hänen arkensakin on yhtä tapahtumaa ja actionia, kaikkine merkittävine ystävineen!
Ja aina, joka ikinen kerta hänen kanssa puhuessaan, kaivellaan aina samat aiheet esille, mitkä ovat heikkoja kohtiani ja stressin aiheitani. Niitä kauhistellaan ja naureskellaan, miten en saa mitään aikaiseksi, miten laiska ja huono ihminen olen ja niin epäonnistunut kaikessa. En vain jaksa enää, kerroin juuri äidilleni, että jos isäni häneen ottaa yhteyttä, ja ihmettelee, miksi en vastaa puhelimeen, voi tälle kertoa, että nyt en vain jaksa sitä lyttäystä.
-2-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minäkään en ole tekemisissä isäni kanssa. Meillä on se ero, että isäni katkaisi välit minuun. Kun aloin menestymään elämässä ja odotin ensimmäistä lastani, hän katkaisi välit. tästä on nyt 15 vuotta. vanhempani ovat eronneet jo varhaislapsuudessani, mutta olin yli parikymppiseksi paljon tekemisissä isäni kanssa. Hän auttoi minua ja meillä oli ihan hyvät välit. Kaikki tapahtui kuitenkin isäni ehdoilla. Isäni on alkoholisti ja vaimonhakkaaja. pienenä todistin useinkin, kun hän juovuksissa pahoinpiteli naisystäväänsä.
En kaipaa yhtään isääni ja hänen seuraansa, enkä haluaisi häntä enää takaisin elämääni mistään hinnasta. Veljeni on satunnaisesti tekemisissä isämme kanssa, mutta ei isämme ole hänenkään lapsiaan nähnyt. Tämä kyllä aika-ajoin ihmetyttää, ettei viisi lastenlasta kiinnosta. Mutta hyvä näin.
Toivottavasti saataisiin ap:kin takaisin linjoille!
-2-
Luulin alussa, että kuvailet minun isääni, mutta koska olen ainoa lapsi, se tuskin olisi mahdollista :) Mutta oikeasti, todella tutulta kuulostaa lukuunottamatta sitä seikkaa, että vanhempani ovat eronneet. En ole vielä täysin katkaissut välejä isääni, mutta luultavimmin olen tekemässä sen. Viimeinen pisara tuli siinä kohtaa, kun isäni, jonka oma työura ei todellakaan ole ollut mikään menestystarina, on suoraan halveksinut ja tylyttänyt minun uravalintojani, vaikka ei todellakaan tiedä yhtään, mistä asioista puhuu.
Olen vain niin väsynyt siihen, että hänen mielestään kaikki, mitä teen, on väärin, hänenkin tekemänsä mokat ovat minun syytäni, minä en saa mitään aikaiseksi, enkä edes jaksa urheilla tarpeeksi ja siksi olen aina lihonnut viime kerrasta (olen saman kokoinen ja painoinen kuin esim. 18-vuotiaana ja käytän 34-36-kokoisia vaatteita). Olen vasta viime vuosina ymmärtänyt, miten väsynyt olen tähän, isäni on varsinainen energiasyöppö, jonka tapaaminen (n. kerran vuodessa) ja jopa hänen kanssaan puhelimessa puhuminen vievät minulta kaikki voimat, itsetunnon ja elämänilon.
Olen yrittänyt ajatella, että hän on kuitenkin isäni, tarkoittaa sisimmässään hyvää, ja olen ainoa, ketä hänellä on, mutta eikai tuokaan voi pakottaa minua siihen, että pilaan elämäni tämän takia. Eniten surettaa, mitä nyt jo edesmennyt mummuni ajattelisi tästä, hän siis oli isäni äiti, ja kovin läheinen minulle. Olisi oikeasti ihanaa kuulla samassa tilanteessa olevien ajatuksia aiheesta. Mieheni on ensimmäinen, jolle olen tästä saanut puhuttua, ja hänestä onkin ollut suuri apu, mutta hän ei kuitenkaan täysin pysty ymmärtämään ja samaistumaan tilanteeseen.
Vanhempani hakkuivat puolisoni pataluhaksi 8-vuotta sitten, ei ole sen jälkeen oltu tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei onneksi ole hirviöisää minulla, mutta silti ei ole välejä isäni kanssa, hän on näitä miehiä, että kun löytyy toinen nainen, sen matkaan on helppo lähteä ja jättää oma lapsi elämästään ihan kokonaan... Thanks dad!
voi, minun isäni asuu niiiiin kaukana, että ei tarvitse sitä nähdä, edes vahingossa, mutta teinä en pitäisi yhteyttä ollenkaan, miksi pitäisi, kun elämässä on niin paljon kaikkea muutakin... ap et ole vastuussa äidistäsi, voisitteko vain puhelimessa keskustella, eikö hän voi tulla kahvilaan?? Miksi otat itsellesi niin ison taakan, äitisi on tehnyt päätöksen jo, ei se sun vikasi ole, vaan hän on itse valinnut!!!
Kaksi ensimmäistä kirjoittajaa: herranjumala miten voittekin kuvailla omankin isäni!
Minä pysyttelen vielä toistaiseksi kaukaisissa väleissä tämän kanssa, mutta olen luisumassa siihen päätökseen, että suljen hänet pois elämästäni. Olen tulossa ensimmäistä kertaa äidiksi ja koen isäni uhkaksi lapselleni sekä lapsen itsensä takia, että minun mielenterveyteni vuoksi lapsen ensisijaisena hoitajana (=meijerinä).
Äitini on ollut uppoamassa samaan suohon isäni kanssa, mutta lähestyvä mummius tuntuu muuttaneen häntä hieman, enkä halua häneltä isovanhemmuutta riistää. Asumme satojen kilometrien päässä heistä (miksiköhän?) joten tapaamiset tulevat muodostumaan ongelmallisiksi.