Lue keskustelun säännöt.
En ymmärrä ihmisiä jotka valittavat raskaudesta
05.07.2020 |
Miksi niin moni valittaa, miten raskaus on niin hirveää ja kamalaa? Itse olette kuitenkin suurin osa tarkoituksella raskaaksi hankkiutuneet. Mikä siinä on niin kauheaa? Eikö vatsassa kasvava oma lapsi ole ihana asia? Olen itse raskaana ja välillä on kovia kipuja ja vaivoja, mutta ajatus kasvavasta lapsesta saa kyllä nopeasti unohtamaan säryt ja vaivat. Ollaanko me nykyään niin pullamössöjä, ettei raskauskaan saisi olla mitään muuta kuin hehkumista, muuten kaikki on ihan p*skaa? Kuulostaa kamalalta kun odottava äiti paasaa, miten on kamalaa ja pahimmassa tapauksessa vielä "haukkuu" lapsensa kun tämä tekee hänelle niin tukalan olon.
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän naiset on pärjänneet raskauksiensa kanssa kautta aikojen, miljoonia vuosia, ihan pikkasen alkeellisimmissa oloissa kuin nyt? Ovatko ottaneet "saikkua", eli jääneet vaan valittamaan ja laakereilleen lepäilemään 9 kuukaudeksi ja antaneet muiden hoitaa kaiken? Olemme tottuneet liian hyvälle.
Eivät ole saaneet saikkua, vaan merkittävä osa äideistä ja vauvoista on kuollut raskaus- ja synnytyskomplikaatioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän naiset on pärjänneet raskauksiensa kanssa kautta aikojen, miljoonia vuosia, ihan pikkasen alkeellisimmissa oloissa kuin nyt? Ovatko ottaneet "saikkua", eli jääneet vaan valittamaan ja laakereilleen lepäilemään 9 kuukaudeksi ja antaneet muiden hoitaa kaiken? Olemme tottuneet liian hyvälle.
Nykyään onneksi pyritään mm. täysiaikaisiin raskauksiin ja siihen ettei sikiö altistu äidin stressihormoneille. Nimenomaan sairaslomien avulla. Jos ajatellaan maalaisyhteisöä, niin yleensä perhe on saanut apua muilta jos raskaus on ollut todella hankala. Ja esim supistuksia lääkittiin aiemmin konjakilla...
Voi myös olla myötätuntoinen niitä kohtaan joilla on hankala raskaus...
Eka raskaus oli helppo kuin mikä. Ei minkäänlaisia oireita, maha vaan kasvoi. Toka raskaudessa kärsin ensin lievästä pahoinvoinnista, jonka jälkeen 4-9kk jatkuva raju migreeni. Kaikkia muitakin mahdollisia vaivoja. Lihoin 30 kg, kun en pystynyt kunnolla liikkumaan. Juu, ei tullut kolmatta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No hohhoijaa sullekin. Siis ikinähän ei voi mistään valittaa, koska kyllähän Afrikassakin lapset kuolee nälkään ja muutenkin on olemassa aina jokin kurjempi ihmiskohtalo. Ja aina tuo tyypillinen eli "itsepähän hankkiudut raskaaksi". Kärsi ja kärsi hiljaa, niin kirkkaimman kruunun saat. Niin kuin keltä?
Enhän millään lailla viitannut mihinkään Afrikka-korttiin tässä. Ihan itse sen tähän keksit.
Mietin vain, mitä se ainainen valitus ja vonkuminen auttaa. Todistetusti ajatuksilla ja asenteella ja on suuri voima ihmisen hyvinvointiin, joten eikö kannattaisi sen mankumisen sijaan koettaa ajatella, miten ihana on, että lapsi kasvaa ja keho muokkautuu sitä varten.
Varmasti on huono olla 24/7, jos ajattelee vain, miten kurjaa on. Eikä se ole vauvan vika.
Mitä tämä valitus ja vonkuminen toisten valituksesta ja vonkumisesta auttaa? Valitusta molemmat, mutta palstakitinä on huomattavasti turhempaa. eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naiset nyt muutenkin valittavat joka asiasta.
Siksi itsekin suhtaudun skeptisesti kaikkiin hoitajamitoituksiin ja muihin. Ennen kuin on varmaa, ettei vaan nyt taas johdu siitä, että naiset nyt vaan tykkää valittaa.
Ymmärrän ap:tä siinä mielessä että on naisia jotka valittaa valittamisen ilosta. Kaikkia haetaan vaikka ei tarve. Mutta raskaudet on erilaisia, toisilla hankalampia kuin toisilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No sanotaanko että kun ei pystynyt syömään mitään, tuli oksennettua toistakymmentä kertaa päivässä, lopulta kärsin nestehukasta ja jouduin tiputukseen, ja pathaimmillaankin elämä oli sitä että makasi silmät kiinni sohvalla ja yritti olla liikkumatta ettei oksenna, niin kyllä se suoraan sanottuna oli kamalaa. Ei lohduttanut ajatus että 8kk päästä lapsi syntyy.
Ap sädekehäsi suorastaan häikäisee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en pystynyt raskaana kävelemään sataa metriä enempää. Aamuisin itkin, kun iskias sattui.
Synnyttämiskivut eivät olleet enää mitään.
Vierailija kirjoitti:
Itsellänikin oli todella voimakas, aamusta iltaan vaivaava raskauspahoinvointi ensimmäiset kolme kuukautta, mutta mitä olisi hyödyttänyt ylenmääräinen kitinä? Luuletteko olevanne niin ainutlaatuisia, että huono olonne olisi jotenkin erityistä? Kärsikää se, se kuuluu asiaan. Ei ole varmasti yhtään raskautta, joka olisi vain ruusuilla tanssimista koko 9 kuukautta.
Erityisesti ihmettelen siis näitä odottavia äitejä joilla on kaikki _koko ajan_ niin huonosti ja raskaus on vain "yhtä kärsimystä". Hohhoijaa. Ja lisäksi saa sitten muka vielä oikeutetusti kiukutella miehelle sen minkä ehtii.
-Ap
Olin lähes liikuntakyvytön puolet raskausajasta. Synnytys epäonnistui. Toipuminen oli pitkä.
Samaan aikaan katsoin kuinka muut touhusivat koko raskausajan, synnyttivät normaalisti ja kotiutuivat parissa päivässä ja kävivät vaunulenkillä viikko synnytyksestä. Siinä vaiheessa makasin yhä sairaalassa miettien miksi minulla oli näin huono tuuri niin raskauden kuin synnytyksen suhteen.
Niin, ehkä sinunkin asenteesi olisi eri mikäli et olisi kuulunut onnekkaiden joukkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluaisitko AP ryhtyä meille sijaissynnyttäjäksi? Haluaisin lapsen, mutta raskaana olo ei kiinnosta. Olisi ihanaa kun voisi keskittyä täysillä työntekoon lapsen syntymään asti ja sitten nauttia vauvasta hyväkuntoisena eikä väsyneenä ja ryytyneenä vastasynnyttäneenä.
Just joo. Minulla meni tänään tunti nousta sängystä, koska säryt olivat niin kovat, lopulta aamupahoinvointi vei kuitenkin voiton ja särkevistä polvista sekä lantiosta huolimatta oli pakko nousta ylös.
Nyt kun olen saanut amupahoinvoinnin kuriin, olen koko aamupäivän kärsinyt kovista vihlovista kivuista alavatsassa.
Koiran kanssa kävelin korttelin ympäri silmät vettä vuotaen, lantion alueen kivut pahenevat merkittävästi kävellessä.
Ja tämä raskaus on helppo ensimmäiseen verrattuna. Joten kyllä, minä valitan, sillä VIHAAN raskaana olemista. Se nyt kuitenkin on uhraus, joka on pakko tehdä, sillä lapset ovat erittäin toivottuja ja rakastettuja. Mutta jos voisin realistisesti skipata raskausajan, sen todellakin tekisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellänikin oli todella voimakas, aamusta iltaan vaivaava raskauspahoinvointi ensimmäiset kolme kuukautta, mutta mitä olisi hyödyttänyt ylenmääräinen kitinä? Luuletteko olevanne niin ainutlaatuisia, että huono olonne olisi jotenkin erityistä? Kärsikää se, se kuuluu asiaan. Ei ole varmasti yhtään raskautta, joka olisi vain ruusuilla tanssimista koko 9 kuukautta.
Erityisesti ihmettelen siis näitä odottavia äitejä joilla on kaikki _koko ajan_ niin huonosti ja raskaus on vain "yhtä kärsimystä". Hohhoijaa. Ja lisäksi saa sitten muka vielä oikeutetusti kiukutella miehelle sen minkä ehtii.
-Ap
Olin lähes liikuntakyvytön puolet raskausajasta. Synnytys epäonnistui. Toipuminen oli pitkä.
Samaan aikaan katsoin kuinka muut touhusivat koko raskausajan, synnyttivät normaalisti ja kotiutuivat parissa päivässä ja kävivät vaunulenkillä viikko synnytyksestä. Siinä vaiheessa makasin yhä sairaalassa miettien miksi minulla oli näin huono tuuri niin raskauden kuin synnytyksen suhteen.
Niin, ehkä sinunkin asenteesi olisi eri mikäli et olisi kuulunut onnekkaiden joukkoon.
Lisään vielä, että en valittanut kodin ulkopuolella. Itkin kyllä kivusta autossa ja työpaikan vessassa lähes päivittäin, mutta valittaa en uskaltanut, koska pelkäsin kohtukuolemaa yli kaiken. Silti raskaus oli kokemuksena sellainen asia, että lapsilukumme jäikin yhteen.
Raskaan oleminen on täyttä paskaa, tuleva vauva herättää ainostaan inhoa ja suunnatonta katumusta tulevaisuuden pilaamisesta. Adoptioon lähtee hän suoraan laitokselta. Vihaan jokaista potkuansa.
Ihmettelen aina ihmisiä, jotka eivät pysty ymmärtämään mitään, mitä heille ei itse henkilökohtaisesti ole tapahtunut. Siis miten yksinkertainen voi ihminen olla? Että jos oma raskaus on helppo ja mukava, niin ihan ihmetellään että mitä ne jotkut valittaa? Ihan kuin tämä ihminen luulisi jotenkin olevansa samanlainen kuin jokainen muu ja kaikki ihmiset toimivat ja tuntevat täysin samoin. Miten niin edes voi olla päätynyt luulemaan, maailmassa jossa me kaikki olemme niin erilaisia?
Itsekin raskaana ja tämä on mukavaa aikaa. Parin päivän ajan kärsin pahoinvoinnista ja joitakin kipuja ollut, jotka loppuneet lyhyeen. Mutta en todellakaan kyseenalaista niitä, jotka oksentaa päivittäin useita kuukausia tai selkä kipeytyy tai mitä tahansa vaivoja nyt voikaan tulla.
Myös ihan vaan mieliala voi monilla hormonien takia heitellä niin, että olo on huono suurimman osan ajasta.
Ei se tee heistä yhtään sen vähemmän hyviä tai rakastavia äitejä.
Hah. Miten paljon Suomessa on miehiä, jotka valittavat, miten paha darra on päällä? Sitten sitä pitää lääkitä loiventavilla, tilata pizzaa ja vongata vaimolta seksiä helpottamaan oloa. Täysin itse aiheutettu ja täysi turha olotila.
Ei kukaan ajattele olevansa erityinen, kun joskus lausuu valituksen sanan siitä, että elämä on yhtä vessassa oksentamista. Voimakkaasta pahoinvoinnista kärsiviä on monia. Ja eikä siinä nyt ole muuta vaihtoehtoa kuin kärsiä se. Miksi siitä tilanteesta ei saa valittaa? Tekeekö se susta paremman naisen tai äidin, kun et yhtään valita? Valitus voi olla keino purkaa sitä huonoa oloa tilanteesta. Hakea myötätuntoa muilta. Joillakin voi oikeasti olla koko raskaus pelkkää kärsimystä. Mistä sä tiedät, ettei ole? Raskaus voi olla pelkkä välttämätön paha, että saa sen lapsen.