" Ulkopuolisuuden" tunne omassa elämässä

Oonkohan jotenkin ihan seko, vai onko muilla joskus tällaisia tunteita? Siis:



Tapasin ihanan miehen, ostettiin asunto ja pian aloin odottamaan vauvaa. Esikoinen paljastuikin olevansa multiploitunut eli siis kaksoset. Pojat syntyivät kiireesti tähän maailmaan, sairaalassa vietettiin pitkä aika. Itsensä siinä unohti kokonaan, vaikka olin sektiosta tosi kipeä. Ei kukaan kyllä kysynytkään mitä mulle kuului. Pojat tuntuivat tosi vierailta, näinkin heidät vasta seuraavana päivänä synnytyksestä, syliin sai ottaa vasta parin viikon ikäisinä. Aikanaan vauvat kotiutuivat ja alettiin elämä, jota en kyllä toivoisi pahimmalle vihamiehellekään. Miehenkin kanssa oli ongelmia. Eikä kukaan taaskaan kysynyt mitä mulle kuuluu.



Elämä muuttui aikanaan seesteisemmäksi, ja puolivahingossa aloin odottaa nuorimmaista, pikkuprinsessaa. Aloin iloita raskaudesta oikeastaan vasta äitiyslomalle jäädessäni, ei paljon ehtinyt nauttia sitä ennen kun töissä oli käytävä ja pojat ja koti hoidettava. En oikein tahtonut hyväksyäkään alkuun koko asiaa. Tyttö syntyi, tällä kertaa sain nyytin heti syliin. Tunneside muodostui ensi sekunneista aivan eri lailla kuin poikien kanssa aikanaan. Kuitenkin erinäisistä tapahtumista johtuen masennuin ja jouduin lääkitykselle. Kävin psykologillakin mutta siellä ei puhuttu " oikeista asioista" . Masentunut olin jälkikäteen ajateltuna myös poikien vauva-aikana mutta eihän siihen kukaan kiinnittänyt huomiota, vähiten minä itse.



Nyt kun elämä on alkanut rullaamaan mukavasti taas, olen huomannut välillä katsovani kaikkea tätä ihan kuin ulkopuolelta. Oikein ihmettelen, ketä nämä lapset ovat, ja tuo mies. Jotenkin niin vieraalta tuntuu kaikki, vaikka kyseessä on tasan oma elämä. Nämä on ihan välähdyksiä, mutta ihmetyttäviä. Jotenkin lapsetkin tuntuu joskus niin etäisiltä, varsinkin kaksoset. En ole koskaan oikein pystynyt luomaan kumpaankaan sellaista sidettä, kuin voisin kuvitella yhden lapsen vanhemmalle olevan mahdollista. Pojat on aina olleet yhdessä mun kanssa, ja varsinkin pikkuvauva-aikana elämä oli pelkkää työtä lähes 24/7.



En tiedä mistä tällainen johtuu, mutta kiva olis kuulla kokemuksia. Toivon nimittäin koko sydämestäni etten ole ainut näine ajatuksineni...