Olen pitkästä aikaa tavannut kiinnostavan miehen, jota nyt tapailen.
Mutta mietin, että olisiko hyvä kertoa vai jättää kertomatta, että siitä on kolme vuotta kun viimeksi harrastin seksiä miehen kanssa.
Tiedän, ettei ole mikään iso juttu, mutta kyllä itseäni jännittää seksin harrastaminen näin pitkän ajan jälkeen. Oikeasti ihan tosi paljon.
Asiassa on muutenkin ollut mulle tosi paljon positiiviisia puolia. Ei ole tarvinnut pelätä raskautta tai tauteja. Olo on puhtaampi kun ei harrasta seksiä avioliiton ulkopuolella.
Tutustuin jokin aika sitten uuteen ystävään ja kerroin tästä seksittömyydestä. Ja oli aika negatiivinen suhtautuminen hänellä. Hän sanoi, että valehtelenko, tuon näköinen nainen ja muka ilman.
Ei ehkä heti käsittänyt, että toimin näin omasta tahdostani. Pitäiskö vaan pitää omana tietona?
Pidä omana tietonasi, jos suhde syventyy, niin voithan joskus myöhemmin avautua aiheesta. Ja eiköhän se seksi aina vähän jännitä uuden kumppanin kanssa.