Suruun syöminen vai ei?

Kuulutko niihin ihmisiin jotka syövät suruunsa vai vievätkö vastoinkäymiset sinulta ruokahalun?

Minä olen aina kuulunut jälkimmäisiin. Jos on huolia tai murheita, menee ruokahalut totaalisesti. Ei tee mieli mitään, ei jaksa liikuttaa leukojaan niin paljon että voisi pureskella. Tulee ihan paha olo kun haistaa ruokaa ja pitää pakottaa itsensä syömään.

Meillä tuli asumusero miehen kanssa maaliskuun alussa, ja olen laihtunut siitä kuusi kiloa, enkä ollut edes ylipainoinen. Nyt alkaa hiljalleen ruokahalu palautua niin että voi sentään syödä vaikkei erityisesti mieli teekään.