Lue keskustelun säännöt.
Muita parisuhteessa olevia, jotka salaa haaveilevat että voisi olla taas sinkku?
03.07.2020 |
Löysin vuosi sit itselleni "täydellisen" , sellaisen mitä on noin yksi tuhannesta, mutta tuntuu että ei ole mitään elämää suurempia tunteita ja suhde vaan jumittaa paikallaan ja kun luen täältä miten joillain on jumittanut 8 vuotta suhde niin en halua herätä 8 vuoden päästä samassa tilanteessa.
Aika on varmasti kullannut muistot koska silloin kun olin vapailla markkinoilla, muistan miten se ärsytti kun piti seuloa läpi kaikenlaisia hulluja deittisivuilla yms. Juttelin varmaan tuhannen eri miehen kanssa ja siihen meni kaikki vapaa-aika, kunnes lopulta löysin "Ihan OK:n" ja nyt sen kanssa tuntuu tylsältä ja tekee mieli lähteä taas siihen hullunmyllyyn juttelemaan kaikkien sekojen kanssa.
Tällä hetkellä tuntuu jotenkin yksinäiseltä, vaikka olen suhteessa. Kuuluuko suhteessa tuntua yksinäiseltä? Siis tuntuu yhtä yksinäiseltä kuin jos olisin sinkku.
Kommentit (8)
onko se nyt "täydellinen" vai "ihan OK" ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paperilla täydellinen minulle, eli sosioekonomisesti hyvin samantasoinen ja ulkonäöllisestikin passeli, muttei liian komea. Oikeassa elämässä sit tuntuu, että vaan ihan OK.
Kieltämättä joskus tekisi mieli panna menemään tai mennä panemaan, mutta se ei olisi sen arvoista että rikkoisin pitkän, hyvän ja syvästi tyydyttävän liiton hetken mieliteon vuoksi.
Miltä se tuntuu olla "syvästi tyydyttävässä" suhteessa? Hyvä sängyssä vai mitä meinaat. Omani ei ole fyysisesti eikä henkisesti tyydyttävä... korkeintaan ihan OK..
Minä mietin sinkkuna olemista todella usein. Olen niin yksinäinen tässä avioliitossa. Ja miestähän eivät minun tunteeni kiinnosta. Jos kerron ysinäisyydestäni, hän heti kuittaa, että minä se aina aiheutan ongelmia.
Nyt en enää jaksa puhua hänelle oikein mistään. Jo olisi varaa asua yksin vuokralla, muuttaisin varmaan heti. Mutta juuri nyt tulot ovat niin pienet, että jo sen takia on pakko asua miehen kanssa. Sehän onkin vain tuollainen kämppis, ei sen kummempaa.
Tuntuu vain, että kannattaisi varmaan erota nyt, koska vanhempana seuran löytäminen on varmasti hankalampaa. Nytkin olen jo 40-vuotias. Onnellisimmillani olen, kun saan viettää aikaa ystävieni kanssa. Heillä vain on sellaiset aviomiehet, joiden kanssa he viettävät aikaa, joten useimpina viikonloppuina olen yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on myös sama, etten jaksa enää puhua miehelle enää mistään, koska ei sitä kiinnosta ja kaikki on mun omaa syytä tai johtuu siitä, että olen vaan liian negatiivinen. Mies on sellanen, ettei se ikinä sano ääneen mitään jos joku on pielessä eikä muutenkaan puhu yhtään mistään muusta paitsi jostain ihan kevyistä small talk aiheista, esim "Kato miten hauska kissavideo" tyyppisiä juttuja. Ei sen kanssa voi puhua mistään syvemmästä, sen takia koen olevani ihan yksin tässä suhteessa. Ei se halua nähdä mitään vaivaa meidän eteen, ja se aiheuttaa sen etten minäkään halua edes huomioida koko ukkoa enää. Luojan kiitos ei olla menty naimisiin tai tehty lapsia.
ap
Avioliiton oltua jo pitkään kurjaa, haaveilin kyllä. Lopulta erottiin ja ihan jees tämä on. Kaipaan kyllä seuraa ja parisuhdetta, mutta en välttävää tai huonoa sellaista joten sinkkuna on ihan kelvollista olla.
Yksinäisyys suhteessa oli kamalinta. Yksinäisyys eronneena ei sillä lailla haittaa, se tuntuu ainakin ymmärettävältä ja onhan se myös oma valinta.