Haluaisin kuolla

Meillä on jo hyvä kidutusohjelma varallesi. Nähdään pian!

Ei tarvitse. Menet lääkärille tai psykiatrille. Siellä katsovat mitä voivat tehdä, yleensä kyllä apua saa. On myös päivystäviä kriisi-, keskustelu- ja neuvontapuhelimia joihin voi soittaa. Tai jos sinulla on luotettuja läheisiä, voit yrittää kertoa murheistasi ja ongelmistasi heille, puhuminenkin usein jo helpottaa ainakin jonkin verran.

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse. Menet lääkärille tai psykiatrille. Siellä katsovat mitä voivat tehdä, yleensä kyllä apua saa. On myös päivystäviä kriisi-, keskustelu- ja neuvontapuhelimia joihin voi soittaa. Tai jos sinulla on luotettuja läheisiä, voit yrittää kertoa murheistasi ja ongelmistasi heille, puhuminenkin usein jo helpottaa ainakin jonkin verran.

En ole saanut heiltä apua. Olen vuosikymmeniä ollut yhteiskunnan elättinä ja kyllästynyt siihen.

Koitat lisätä liikunnallisuutta ja sosiaalisuutta, se on usein hyödyllistä. Etsit vertaistukea.

Tarkastele myös, onko ruokavaliossasi parantamisen varaa. Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio on tärkeää ihmisen jaksamiselle.

Vierailija kirjoitti:

Koitat lisätä liikunnallisuutta ja sosiaalisuutta, se on usein hyödyllistä. Etsit vertaistukea.

Olen etsinyt ja löytänytkin. En vain jaksa turhaa elämää vuosikymmenestä toiseen.

Junnaisikin. Kun on joutunut vihan kohteeksi ei voi tuollaista ylellisyyttä toivoakaan, että saisi olla rauhassa ja lapset myös.

Sinun pitää määritellä uudelleen mikä on turhaa. Usein juuri sosiaalinen tuki auttaa tässä. Jonkinlaiseen masennukseenhan tuo viittaa, jos tuollaisia ajatuksia kovin sitkeästi on. Ei kaikkien kuitenkaan tarvitse olla mitään sankareita ja leveästi eläviä, elämää suurempia hahmoja. Täytyy yrittää nauttia elämän pienistä asioista, löytää ne uudelleen. Kaikki on suhteellista ja toki murheen ja valituksenkin kierteeseen voi jäädä pitkäksi aikaa, olen kokenut tämän saman, mutta kyse on lopulta kuitenkin näkökulma ja ajattelutapakysymyksestä jossa tosiaan vertaistuki ja läheisten tuki usein auttaa. Täytyy yrittää hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, olla armollinen itselleen ja elää omien kykyjensä, rajoitteidensa ja mahdollisuuksiensa mukaan, ottaa ne huomioon eikä vaatia itseltään liikoja eikä mahdottomia.

Onpas taas paljon näitä jotka tahtoo kuolla...

Olisit iloinen et sulla sosiaalisuutta, luultavasti sulla vielä on lapsia ja mieskin... Ärsyttää tuollaiset huomionhakuiset, itsellä ei oo kavereita, ei miestä, ei lapsia, yksin vuodesta toiseen,, et jos jonkun pitäisi kuolla niin minun,, kukaan ei edes välitä tai huomaisi jos kuolisin

Minullekin alkaa jo riittää. Lavastetaanko yhdessä onnettomuus?

"Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä niin minä tahdon auttaa sinua"  Psalmit 50:15

Oletko ap kokeillut koskaan rukoilemista? Jeesukselta on moni toivoton saanut avun

Kyllä se asia hoituu ennemmin tai myöhemmin. Sitä odotellessa yritä tehdä elämäsi niin mukavaksi kuin suinkin.

Vierailija kirjoitti:

Junnaisikin. Kun on joutunut vihan kohteeksi ei voi tuollaista ylellisyyttä toivoakaan, että saisi olla rauhassa ja lapset myös.

Mulla ei tosiaan ole vuosikymmeniin tapahtunut mitään. Olen ollut yhteiskunnan elätti koko ikäni. Samaa päivästä toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Sinun pitää määritellä uudelleen mikä on turhaa. Usein juuri sosiaalinen tuki auttaa tässä. Jonkinlaiseen masennukseenhan tuo viittaa, jos tuollaisia ajatuksia kovin sitkeästi on. Ei kaikkien kuitenkaan tarvitse olla mitään sankareita ja leveästi eläviä, elämää suurempia hahmoja. Täytyy yrittää nauttia elämän pienistä asioista, löytää ne uudelleen. Kaikki on suhteellista ja toki murheen ja valituksenkin kierteeseen voi jäädä pitkäksi aikaa, olen kokenut tämän saman, mutta kyse on lopulta kuitenkin näkökulma ja ajattelutapakysymyksestä jossa tosiaan vertaistuki ja läheisten tuki usein auttaa. Täytyy yrittää hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, olla armollinen itselleen ja elää omien kykyjensä, rajoitteidensa ja mahdollisuuksiensa mukaan, ottaa ne huomioon eikä vaatia itseltään liikoja eikä mahdottomia.

Entäs jos muut ja yhteiskunta ei hyväksy minua tällaisenaan ja vaativat liikaa ja mahdottomia? Yksittäiset ihmiset jotka eivät pidä minusta on helppo sulkea pois mutta yhteiskuntaa ei pysty joka vihaa työttömiä ja mielenterveysongelmaisia ja haluaa tehdä heidän elämästään mahdollisimman kurjaa T: Toinen masentunut

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos muut ja yhteiskunta ei hyväksy minua tällaisenaan ja vaativat liikaa ja mahdottomia? Yksittäiset ihmiset jotka eivät pidä minusta on helppo sulkea pois mutta yhteiskuntaa ei pysty joka vihaa työttömiä ja mielenterveysongelmaisia ja haluaa tehdä heidän elämästään mahdollisimman kurjaa T: Toinen masentunut

Aina on niitä jotka hyväksyvät. Heille on tärkeämpää millainen olet ihmisenä kuin se mitä saat elämässäsi aikaan. Näiden ihmiset löytäminen voi toki olla haastavaa. Ei yhteiskunta vihaa työttömiä tai mt-ongelmaisia, vaikka jotkut ihmiset viljelevät tällaisia ajatuksia. Itse olen ollut molempia, työtön ja mt-ongelmainen. Kyllähän se oleminen silloin oli toisinaan täysin hanurista, mutta sain yhteiskunnalta (eli KELA:lta) tuen pitkään terapiaan ja työpaikankin lopulta löysin. Kaikenlaista paskaa toki joutuu sietämään, sillä osa ihmisiä kyllä osoittaa vihaa tai halveksuntaa. Eikä mitään takuuta tietenkään ole, eli voit vain sinnitellä eteenpäin niin kauan kuin pystyt, yrittää hakea tukea ja apua, ja toivoa että jotain hyvääkin tapahtuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun pitää määritellä uudelleen mikä on turhaa. Usein juuri sosiaalinen tuki auttaa tässä. Jonkinlaiseen masennukseenhan tuo viittaa, jos tuollaisia ajatuksia kovin sitkeästi on. Ei kaikkien kuitenkaan tarvitse olla mitään sankareita ja leveästi eläviä, elämää suurempia hahmoja. Täytyy yrittää nauttia elämän pienistä asioista, löytää ne uudelleen. Kaikki on suhteellista ja toki murheen ja valituksenkin kierteeseen voi jäädä pitkäksi aikaa, olen kokenut tämän saman, mutta kyse on lopulta kuitenkin näkökulma ja ajattelutapakysymyksestä jossa tosiaan vertaistuki ja läheisten tuki usein auttaa. Täytyy yrittää hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, olla armollinen itselleen ja elää omien kykyjensä, rajoitteidensa ja mahdollisuuksiensa mukaan, ottaa ne huomioon eikä vaatia itseltään liikoja eikä mahdottomia.

Entäs jos muut ja yhteiskunta ei hyväksy minua tällaisenaan ja vaativat liikaa ja mahdottomia? Yksittäiset ihmiset jotka eivät pidä minusta on helppo sulkea pois mutta yhteiskuntaa ei pysty joka vihaa työttömiä ja mielenterveysongelmaisia ja haluaa tehdä heidän elämästään mahdollisimman kurjaa T: Toinen masentunut

Onhan se valitettavasti näinkin että kaikki eivät hyväksy, ainahan sellaisia tyyppejä tulee olemaan. Eikä kukaan voi kaikkien hyväksyntää odottaakaan, aina jokaisella on niitä jotka eivät tykkää eivätkä hyväksy, joillain toki paljon enemmän mikä on valitettavaa, ymmärrän tuskasi. Mutta jos jokaisen eläminen ja itsenä oleminen vaatisi aina kaikkien muiden hyväksynnän, eihän kukaan täällä pystyisi olemaan eikä tekemään mitään. Täytyy yrittää ympäröidä itsensä sellaisilla aktiviteeteillä, ja ihmisillä jotka sopivat itselle ja ovat huomioonottavia ja ymmärtäväisiä, siinä määrin kuin se on mahdollista, tai sitten esim. kunnallisen psykiatrian kautta päästä johonkin vertaistukiryhmään. Mutta ei keneltäkään pidä vaatia liikoja eikä mahdottomia asiat ja tilanteet huomioiden, ei sen paremmin tuttaviltaan, sukulaisiltaan kuin kavereiltaan, ihmisiä tässä kuitenkin kaikki ollaan omine vikoinemme, ongelminemme ja mielen oikkuinemme. Pitää yrittää olla realistinen ja sopeutuvainen. Hoidossakin kun sellaista saa kuten toivottavasti saa jos kärsii esim. masennuksesta, täytyy yrittää edetä maltillisesti askel ja päivä, viikko ja kuukausi kerrallaan, luottaa ja panostaa siihen prosessiin tosissaan eli olla itsekin mukana ja yrittää sillä eihän se muuten toimi, eikä siis myöskään odottaa että kaikki paranisi ihan hetkessä ja silmänräpäyksessä koska niin ei useinkaan käy vaan se vaatii aikaa.