Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsi ja negatiivisuus
20.04.2013 |
Onko jollain kokemuksia tai hyviä ajatuksia siitä, mitä pitäisi tehdä, kun lapsen jatkuva negatiivinen asenne pilaa kivoja juttuja. Asia ei ole iso, mutta hyvin usein alkaa valittamaan kaikista pienistä asioista ja sitten kivoistakin jutuista tulee kurjia. Esimerkkinä nyt vaikka eilinen, jolloin hain lapset hoidosta ja hyvällä mielin ajattelin, että voitaisiin mennä kaupan kautta ostamaan jätskit, kun aurinko paistaa ja ulkona tuoksui keväälle. Siinä sitten ehdin aloittaa, että "Aattelin, että voitais käydä kaupassa ja..." Tässä kohden alkaa lapsi itkua vääntäen huutaa, että "Eeeei, ei mennä kauppaan, mä en halua mennä kauppaan, se on ihan tylsää!" Ja kyse ei ole siitä, että kävisimme usein kaupassa ja lapsi joutuisi aina odottamaan siellä vanhempien shoppaillessa. Tai tälle päivälle ollaan sovittu että mennään käymään yhden mun ystävän luona, mutta lapsi alkoi jo neljä tuntia etukäteen ulvoa ettei halua mennä sinne koska siellä on tylsää. Missään minun kavereillakaan ei käydä kovin useasti "tylsistymässä". Voiko tässä olla kyse siitä, että lapsi on liikaa tottunut siihen, että tehdään vain hänen mielestään kivoja asioita? Oikein kovasti ei lapsi kotioloissa osaa odottaa esimerkiksi omaa vuoroaan jos aikuiset vaikka puhuvat keskenään. Haluaisi siis olla koko ajan huomion keskipisteenä ja ehkä me vanhemmat luovutetaan liian usein kotioloissa, mutta kaupassa ja kylässä sitten jämäkämmin vaaditaan odottamista ja muiden huomioimista. Vaikka ei meillä kotonakaan kyllä mitään rajatonta meininkiä ole ja välillä mulla on sellainen olo, että olen monissa asioissa tiukempikin kuin monissa muissa perheissä.
Ja siis ongelma tuon lapsen negatiivisuuden kanssa on se, että olen viettänyt lapsuuteni kaikkeen negatiivisesti suhtautuvan äidin kanssa ja siksi lapsen valitus hiertää ehkä enemmänkin kuin sen pitäisi. Rakentavia neuvoja/ajatuksia?
Ja lisättäköön nyt vielä, että lapsi on ihana ja fiksu ja huumorintajuinen myös. Eli ihan huikean paljon on hyvää hänessä ja tykkäämme toisistamme ja halailemme paljon. Mutta itsestä tuntuu, että nuo tilanteet silti tekevät kivoista jutuista harmillisia vaikka en tietenkään ajattele, että lapsen pitäisi pitää kaikista asioista, jotka ovat minun mielestäni kivoja. Jotenkin se tapa vain miten nopeasti alkaa itkeä ja valittaa tylsää, tekee oman mielen harmistuneeksi.
Kommentit (12)
Minulla on sama ongelma ja samasta syystä kuin kakkonen ehdottaa. Joten hyviä neuvoja odotellessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luonnekysymys! On lapsia jotka valittaa aina. Voisit seuraavan kerran sanoa että mennäänkö ostamaan jätskit, kun on hieno ilmakin. Aloita lause sillä kivalla asialla.
4 jatkaa.. Myös päiväkodissa on raskasta olla niin toiset lapset sitten haluaa olla kotona sen kaiken liikenevän vapaa-ajan. Menot ei kiinnosta.
Huoh, itseä kun on niin kovin vaikea arvioida. Perusvireeltäni olen kyllä äitiäni huomattavasti positiivisempi, mutta voihan se olla, että sitä negatiivisuutta kuljetan minäkin mukanani. Ihan varma olen ainakin siitä, että reagoin siihen lapsen valitukseen äitini takia herkemmin, mikä ei tietenkään ole lapsellekaan kovin kivaa.
Ja ehkä osa ongelmaa on se, että kun itsellä on vähän sellainen olo, että niitä omia kivoja juttuja on kovin vähän suhteessa lasten kivoihin juttuihin (siis ihan arkijuttuihin), niin jotenkin se tuntuu vähän kohtuuttomalta, että niistä muutamista jutuista saa heti kuulla valitusta. Vaikka eihän lapselta tietenkään voi odottaa sitä, että hän osaisi itsekseen ajatella, että nyt äiti saa kivan jutun kun mullakin on ollut kivoja juttuja. Oon kyllä sitäkin koittanut selittää, että musta tuntuu samalta kuin hänestä tuntuisi, jos olisi iloinen jostain ja sitten me vanhemmat alettaisiin heti valittaa. Että jos vaikka kaveri olisi tulossa käymään ja me ulvottaisiin, että onpa tylsää eikä me ainakaan haluta, että kaveri tulee. En kyllä tiedä sitäkään, että onko tuo nyt niin hyvä tapa selittää asiaa...?
Onglma ehkä nimenomaan sekin, että kun lapsi ennättää niin kerkeästi alkaa valittaa, että en ehdi edes välttämättä kertoa, että nyt olisi tulossa lapsenkin mielestä kiva juttu ja sitten se kiva juttu jo menee "pilalle" ennen kuin on ehtinyt ollakaan kivaa. Lasta sitten harmittaa, että "mä en tiennyt, että sä aiot sanoa että me mennään jätskille..." ja siihen kyllä aika väkisin tulee tiuskaistua, että olisit edes kuunnellut loppuun mitä olen sanomassa.
ap
Kuulostaa hyvin tutulta! Meilläkin lapsi ilmaisee pettymisensä jo ennen kuin ehdin sanoa asiaa loppuun! Tarkkailen kyllä omaa käytöstäni ja huomaan samanlaisia piirteitä. Neuvoja en kyllä osaa antaa. Minusta tuo lapsen kanssa keskustelu kuulostaa kyllä hyvältä, kyllä sitä kannattaa jatkaa.
2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.04.2013 klo 10:46"]
Luonnekysymys! On lapsia jotka valittaa aina. Voisit seuraavan kerran sanoa että mennäänkö ostamaan jätskit, kun on hieno ilmakin. Aloita lause sillä kivalla asialla.
[/quote]
No tätä mietin, että pitäisikö sitten aloittaa noin, mutta toisaalta taas mietin sitä, että kun ei kai kaiken tarvitsisi olla sitä kivaa ja jätskiä, jotta lapselta voisi odottaa hyvää mieltä tai edes käytöstapoja. Kun mun mielestä elämässä pitäisi pystyä sietämään niitä vähän tylsempiäkin juttuja ilman että koko ajan on valitus päällä. Ja kyseessä siis kuitenkin jo ensi vuonna kouluun menevä lapsi, jonka luulisi vähän osaavan jo säädelläkin niitä omia tunnereaktioitaan. Vaikka sekin on totta, että kun lapsi siellä päiväkodissa ollessaan käyttäytyy pääosin erittäin hyvin, niin ehkä ei sitten enää kotona yhtään jaksa. Mutta tässä tulee taas ongelmaksi se minun tapani reagoida liian herkästi ja tunteella siihen lapsen reaktioon. Ja toisaalta se, että tavallaan kai kuitenkin ajattelen (ehkä virheellisesti) että tuon ikäiseltä voi jo kuitenkin vähän odottaa niitä käytöstapoja kotonakin. Vaikka toisaalta tuossa tietysti on kyse myös tunteiden näyttämisestä, mikä on hyvä ja tärkeä juttu. Monimutkaista.
Ap
Ei se lapsi elä sinun elämääsi, eli ne jutut jotka sinusta tuntuisivat kivoilta, eivät ihan oikeasti ole välttämättä lapselle sitä hauskuutta. Esim. tuossa jätskijutussa kuulostaa TÄYSIN normaalilta, että lapsi sanoo ettei halua kauppaan ja sitten vetää herneet nenään, kun kieltäytymisen jälkeen kuulee missanneensa jäätelötkin. Tuplapahamieli kaikilla, ihan turhaan. Jos se jätski oli sinulle hauska juttu, niin olisit voinut heti aloittaa sillä, tyyliin: "tiiätkö mitä, nyt mennään hakemaan jäätelöt!" ja sitten ihan ohimennen keräilet kaupassa ruuat koriin, tyyliin "katotaas täältä nää paprikat, tuutko punnitsemaan, joko tiiät millaisen jäätelön haluaisit, mää tykkäisin suklaasta, laitas paprikat koriin, just noin, kiitos". Lapset ovat erilaisia ja jotkut innostuvat kaikesta, toiset lämpiävät hitaammin.
Jos sinulla itselläsi on vain vähän omaa aikaa ja arjen harmaus painaa, älä kaada sitä lapsen syyksi tai odota, että lapsi nyt ottaisi ja toisi sinulle sitä iloa aina kun keksit pyytää. Jos lapsi sanoo jotain mitä koet negatiiviseksi, koita ottaa tilanne iloisemmin haltuun ja opettele käyttämään huumoria. Esim. jätskijutussa olisit voinut heittäytyä ihan hulluksi, esim. läiskäistä kädet korville ja sanoa "surrururururr, täällä ajatustenlukija, minä arvaan että sinä haluat suklaatuutin", jolloin lapsi huomaisi, että hänen kommenttinsa ei saa sinun naamaasi norsun*itulle ja hän ehtisi mukaan innostumaan jätskikeikasta. Tai sitten voi sanoa, että "oho, tulipas sulle paha mieli, mitäs me keksittäis että tulis parempi olo" tai ihan mitä muuta tahansa. Jos aina närkästyt ja tavallaan suutut lapselle, kun lapsi ei toimikaan kuten sinä OLETIT (kysehän ei siis ollut siitä, että olisit esitellyt lapselle kauppa- ja jätskireissun ja keskustellut lapsen kanssa, vaan sinä teit jotain ja oletit, että lapsi heti ymmärtää mistä on kyse ja tekee just niin kuin sinä toivoisit lapsen nyt tekevän), ei se lapsikaan viitsi innostua mistään mitä sanot, kun aina tulee kuraa niskaan.
Jotkut lapset vain ovat synnynnäisiä valittajia ja reagoivat herkästi kaikkeen tapahtuvaan. Meillä on kaksi lasta, joista toinen vastaa kysymyksiin ja ehdotuksiin piiiiitkällä viiveellä, pohtii minuuttitolkulla ja sitten esittää oman kantansa. Toinen huutaa JOO tai EI ennen kuin on itse saanut edes lausetta loppuun ja sitten on kriisin paikka, kun pitääkin ehtiä huutamaan vielä toisen kerran ja sitä päinvastaista sorttia. Eli toinen lämpiää hitaasti, pohtii, arvioi ja miettii omia asioitaan, toinen menee tuhatta ja sataa, eikä tunnu ollenkaan edes miettivän mitä milloinkin sanoo, tahtoo, haluaa, ei halua ja kaikkia yhtä aikaa. :D Ihan normaaleja lapsia, molemmat. Pitää vain miettiä, millainen itse on vanhempana, millaisissa tilanteissa pärjää, millä tavalla viestii ja millainen on juuri tämä lapsi, jonka kanssa juuri nyt olen ja juuri tässä tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
9 jatkaa, että lapset kyllä huomaavat herkästi, jos aikuinen toimii eri lailla eri tilanteissa. Eli jos kotona lapsi saa roikkua lahkeessa, keskeyttää vanhempia, häiritä puheluita ja muutenkin pöllöillä ja sitten vieraisilla käydessä pitäisikin yhtäkkiä toimia toisella tavalla ja vanhempia vielä ahdistaa, niin soppahan siitä syntyy. Miettikää oikeasti, että saako lapsi teiltä riittävästi oikeanlaista huomiota, siis sitä pientä lapsen kohtaamista pitkin päivää, myös aikuisen aloitteesta tapahtuvaa. Lapsi ei välttämättä tarvitse isoja juttuja, vaan tärkeämpää voi olla esim. se, että lapsi ja vanhempi piirtelevät yhdessä ja aikuinen on lapselle läsnä (ei katso telkkaria toisella silmällä, ei notku koneella, ei räplää puhelinta) ja kiinnostunut siitä, mitä lapsi juuri nyt tekee. Ei sitä tarvitse koko päivää tehdä, mutta arjen tohinoissa lapsi helposti pyörii mukana jaloissa ja hakee sitten tarvitsemansa huomion keskeyttämällä vanhempia ja vaatimalla sitä sun tätä. Vanhempikin voi ja saa ottaa ohjat ja kertoa, että nyt puuhataan tällaista yhdessä tai että nyt minä keskityn tähän asiaan yksin.
Sen takia aloitat sillä kivalla lauseella koska lapsesi ei jaksa kuunnella sun pitkiä jorinoita loppuun asti. Se odottaminen kyllä paranee, kun ikää tulee lisää. Mulla jo koululaisia niin pidän sun lastasi pienenä ja vielä kehittymättömänä. 4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
9/10: Kirjoitat paljon tosi hyvää asiaa. Ja varmasti se lapsen kanssa oleminen ja oikeanlainen keskittyminen on vähän hukassa kun tuntuu siltä, että "koskaan" ei saa olla rauhassa. Mulla on kyllä sikäli parempi tilanne, että jos sanon ihan nätisti lapsille, että nyt on mun oma hetki, niin saan sen hetken paremmin. Mies luovuttaa helpommin eikä sitten oikein saa kotona "omaa rauhaa" ollenkaan. Mutta sitten taas toisaalta me ollaan tosi paljon lasten kanssa ja leikitään ja hassutellaan ja luetaan ja touhutaan. Mut ehkä se on sitten kuitenkin vääränlaista olemista jotenkin. Tai tulee juuri siitä, että lapset ehtivät sitä vaatia ennen kuin me sitä tarjotaan. Tosi mielenkiintoista tämä pohtiminen ja edelleen tosi kiva, että kommentit on asiallisella linjalla! :)
Ap
Suosittelen lueskelemaan MLL:n Vanhempainnettiä, siellä on paljon tosi hyviä kirjoituksia. http://www.mll.fi/vanhempainnetti/
Sisältöä on paljon, joten pääsee klikkailemaan vähän sieltä sun täältä. Vasemmalla on pystyssä yläotsikoita yleisistä aiheista. Ylhäällä on sinisessä palkissa rivissä linkkejä eri ikäkausiin liittyviin asioihin: http://www.mll.fi/vanhempainnetti/ika/3-6/
Sivuilla on myös paljon kaikenlaisia työkirjoja ja muuta materiaalia, esim. hauskasti nimetty Epätäydellisten vanhempien lapset -työkirja, jonka avulla voi pohtia omaa lapsuuttaan ja nykyistä vanhemmuuttaan: http://www.mll.fi/vanhempainnetti/kattapidempaa/tyokirjat/
Oman vanhemmuuden pohtiminen on tosi hyvä juttu! :)
Alue: Aihe vapaa
Mulla tuli heti mieleen ,olisko se negatiivisuus voinu tulla sulta itseltä? Siis kun sanoit, että äitisi on sellainen, nii olisitko huomaamattasi itsekin? Enkä tarkoita syytellä :) Minä itse olen negatiivinen ja lapsi on selvästi oppinut saman asenteen multa. Kovasti teen asian muuttamiseksi nyt töitä omassa ja lapsen käyttäytymisessä. Hankalaa on !