Lue keskustelun säännöt.
Voinko enää kasvaa normaaliksi holhoavan äitini jälkeen?
02.07.2020 |
En ole se palstalla pyörinyt äitihullu. Mutta äitini kasvatus oli ihan kauheaa. Ei antanut minun koskaan tehdä itsenäisiä päätöksiä. Eikä meinaa muistaa vieläkään ettei voi määräillä, mutta aikuista ihmistä ei tietysti pysty enää hallitsemaan. Onneksi itse tajusin irtautua hänestä, siis henkisesti jo hyvän aikaa ennen kotoa pois muuttoa. Se vaan meinasi olla vaikeaa hänen kontrolloivan otteen alla, ja sillä historialla että olin lapsuuden ja teini-iän elänyt aika paljon niin kuin hän sanoi. Vasta lukiossa tajusin, että identiteettini on jotain ihan muuta kuin millaiseksi äitini minut muovasi. Käytösmallini ja tapani olivat ihan erilaisia kun vertaa lukion alku- ja loppupuolta. En tiedä vieläkään kunnolla, millainen minun pitäisi olla. Sen takia vielä vähemmän tietää kukaan muu. Kukaan ei tunne minua, ja siksi minua pidetään outona ja epäilyttävänä, koska käytökseni on vaihdellut niin paljon. Aina on joku joka tuntee jonkun, ja kaikki uudetkin tuttavuudet kuulevat että minuun kannattaa suhtautua varauksella.
Äitini on myös porannut minuun syvälle maailmankuvan, että en ole mitään, jos minulla ei ole korkeaa koulutusta, tai ainakin isoja tuloja. Enkä ole tarpeeksi fiksu saavuttaakseni kumpaakaan. Eikä varsinaisesti ole koskaan ollut kiinnostusta koulutusmaailmaan, enkä siksi tunne itseäni mitenkään alemmaksi kuin joku tylsä yliopistopamppu. Mutta on jäänyt sellainen ajatus syvälle, että olisin jotenkin erikoinen ja keskimääräistä fiksumpi, muiden yläpuolella. Todennäköisesti en ole, se on vaan äitini haavekuva. Se ehti tarttua minuun niin, että ajattelen itsekin niin, ja siksi suunnittelen kaikenlaista hullua, mihin minulla ei ole edellytyksiä. Miten osaan tyytyä normaaliin työhön (mikä on jo paljon jos nykyään sellaisen saa), tavallisiin tuloihin? Olenko loppuelämäksi tuomittu siihen, miten minut on kasvatettu?
Kommentit (12)
Toivottavasti nyt on kasvamassa vihdoin sukupolvi jonka elämässä on sisältöä ilman lisääntymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on suunnannut jo katseen kohti seuraavaa sukupolvea ja odottaa kuola valuen että saa lisää tekemistä.
Jos olet palstan äitihullu, niin normaaliksi kasvu on mahdotonta.
Sinä itse ylläpidät ongelmaasi, sillä se on elämäsi ainoa sisältö.
Eniten tällä palstalla valitetaan naispuolisista henkilöistä, vaikka on naisvaltainen palsta. Ongelma selvästi korjaantuisi sillä että tänne tulisi yhden lapsen politiikka ja alkaisi syntyä vain poikia. Toisaalta moni kokisi sen ongelmallisena koska sitten ei olisi liikakansoitusta.
https://en.wikipedia.org/wiki/Forrest_Gump_(character)
https://en.wikipedia.org/wiki/Norman_Bates
Luulen että todennäköisimmin päädyt johonkin noiden väliin,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eniten tällä palstalla valitetaan naispuolisista henkilöistä, vaikka on naisvaltainen palsta. Ongelma selvästi korjaantuisi sillä että tänne tulisi yhden lapsen politiikka ja alkaisi syntyä vain poikia. Toisaalta moni kokisi sen ongelmallisena koska sitten ei olisi liikakansoitusta.
Minä ainakin halusin tytön ettei sen tarvitsisi maksaa niin paljon veroja ja voisi itse päättää lapsilukunsa.
Vierailija kirjoitti:
Todella yleistä että nainen koko sen hetkisen elämänsä on odottanut lisääntymistä ennen kuin se tapahtuu.
Sitten kun lapsi aikuistuu niin elämältä putoaa pohja.
Joo ja sitten tulee näitä hirviönoppeja kun ei voida enää itse lisääntyä, mutta onneksi aina joku jälkeläisistä jatkaa kierrettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli myös erittäin kontrolloitu lapsuus ja nuoruus molempien vanhempien taholta. Kasvatustyyliin kuului uhkailu, pessimismi, vähättely jne. Mitään kannustusta en kotona koskaan saanut. Olin about 35v ennenkuin uskalsin alkaa olla sellainen kuin todella olen. Tässä välissä erehdyin menemään yhteen vahingollisen ja vähättelevän miehen kanssa, unohtamaan kunnon koulutukset uskoen, ettei minusta oikeasti koskaan voi tulla mitään. Ajauduin siis parisuhteeseen sellaisen miehen kanssa, joka ei myöskään arvostanut minua yhtään.
Elämäni alkoi oikeastaan omilla ehdoillani ja aloin kehittyä vasta 35+ -iässä. Nyt on hyvä olla ja kaikki on hyvin, mutta paljon vahinkoa ehti tapahtua ja vuosia meni hukkaan älyttömästi sen takia, ettei kotona tuettu, kannustettu, opetettu tai pyyteettömästi rakastettu. Surullistahan se. Omille lapsillenikin ehti tuon vahingollisen parisuhteen takia kehkeytyä joitakin ongelmia, mutta onneksi nyt kun he ovat aikuisia, ymmärtävät ja keskustelemme avoimesti kaikesta rakkaudella:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulta, ikävä kyllä.
Nyt kolmekymppisenä olen löytänyt hyvän suhteen, ja uskallan tehdä asioita joista pidän.
Äidin arvostelu on jatkuva sisäinen ääni, mutta en anna sen hallita.
Olen lukenut paljon aiheesta, ja siten opetellut laittamaan rajoja.
Mulla on muuten myös vaikea hahmottaa tai tietää kuka ja millainen oikeasti olen.
Miten kehtaat..
Sinut on äitisi hyysättäväksi hankittu.
Todella yleistä että nainen koko sen hetkisen elämänsä on odottanut lisääntymistä ennen kuin se tapahtuu.
Sitten kun lapsi aikuistuu niin elämältä putoaa pohja.