Lue keskustelun säännöt.
Pienten lasten opettamisesta: mikä liikaa, mikä liian vähän?
18.04.2013 |
Minulla ja ystävälläni on samanikäiset pojat. Jo alusta asti ollaan oltu hyvin erilaisia äitejä ja kasvattajia mutta ehkä ne peruslinjat ovat olleet samat, kun ollaan hyvin viihdytty keskenämme. Olemme lisäksi kummatkin ikään kuin samalla alalla eli myös ammatiksemme eräänlaisia kasvattajia.
Ystäväni on hyvin aktiivinen lapsensa oppimisen suhteen. Kävelyä, puhetta yms. on treenattu, ihan harjoittelemalla harjoiteltu. Minä taas en ole ottanut tuosta stressiä ja lapsi onkin ollut vähän jälkijunassa esim. kävelemisen suhteen. En suorita äitiyttä, enkä siis edes huvikseni treenaa lastani missään asiassa. Yhdessä luetaan, lauletaan, soitetaan, juostaan, leikitään jne. mutta mitään ei tehdä ns. kasvattavassa tarkoituksessa. Toki ammattilaisia olen kuunnellut ja lapseni on esim. käynyt puheterapiassa.
Ystäväni taas kokee neuvolan neuvot ja päiväkodin huomiot moitteina. Hän ei halua laittaa lastaan terapeutille edes arvioon vaan opettaa itse lapselleen tarvittavat taidot. Sinällään ihan ok, ajattelin aluksi, että onpas hän jaksava.
Nyt vain on alkanut mietityttää, kun lapsi on aloittanut harrastuksia, joissa hän on muista jopa kaksi vuotta nuorempi (jalkapallo 3-vuotiaana 5-vuotiaitten ryhmässä, nyt yrittää saada eskarilaista 8-vuotiaiden golf-ryhmään jne). Ei siinä mitään, jos poika pärjäisi, mutta jalkapallonkin lopetti alkuunsa, kun pelotti toiset, isot lapset. Minua vähän arveluttaa se, että kaverini ikään kuin tietoisesti laittaa lapsensa tilanteisiin, joissa hän ei voi pärjätä ja kokee epäonnistumisia. En käsitä miksi.
Nyt on kysymys koulun aloituksesta. Kaverini on yrittänyt opettaa kaupassa käyntiä, yksinoloa yms. jo muutaman vuoden ja aluksi sujui hyvin, mutta nyt lapsi on alkanut pelätä yksinään toimimista. Kaverini on harmissaan ja marmattaa asiasta ihan lapsen kuullen ja on todella tyrmistynyt, kun en ole vastaavia taitoja opettanut omalle lapselleni. Olen hänestä todella laiska. En vain halua pakottaa lastani taitoihin, joihin hän ei ole vielä valmis. Hän on kahdesti ollut yksin kotona, kun olemme olleet syystä tai toisesta poissa hetken ja vaikka molemmat kerrat ovat olleet lapsen omasta tahdosta, niin toisella kerralla oli pelottanut.
Turha kai mainitakaan, että kaverin lapsi on oppinut ahkeran treenauksen jälkeen lukemaan, ja nyt on vuorossa englannin opiskelu, jota lapsi osaa jo ihan kivasti.
Minua kaverin toiminta ahdistaa. En vain osaa ajatella, että lapsia pitäisi koko ajan treenata, riittää, kun tarjoaa mahdollisuuksia ja tukee lasta valintatilanteissa.
Olenko siis laiska vai kaveri hikipinko? Mitä teidän 6-7-vuotiaanne harjoittelevat?
Kommentit (17)
No kyllähän se tuntuu oudolta jos lasta patistetaan olemaan isompi kuin onkaan. Meillä kaksi lasta ohittanut eskari-iän ja toinen luki, kirjoitti, laski jne. jo ennen eskaria. Tokalla aloitti kolmannen matematiikan ja englannin opiskelun jne. Oppiminen on hänelle helppoa ja hän janoaa tietoa ja taitoja. Sosiaaliset suhteet sitten vaikeampia ja ei vieläkään niitä oikein hallitse. Ei siis kiusaa tms. vaan vetäytyy syrjään eikä oikein osaa jutella toisten lasten kanssa. Aikuisten kanssa kyllä osaa jutella monimutkaisistaki asioista. Eli me ollaan kannustettu kaverisuhteiden luomiseen ja vähän patisteltukin.
Toinen lapsi taas tunnisti kirjaimia eskarin alussa, samoin numeroita. Eskarin keväällä oppi lukemaan ja kirjoittamaan sekä laskemaan yksinkertaisia laskuja. Ollaan luettu, laulettu, leikitty, liikuttu ja askarreltu monipuolisesti, mutta ei olla sen kummemmin treenattu mitään. Nyt esim. kun rahajutut on kovasti kiinnostaneet niin ollaan leikitty kauppaa/pankkia/kioskia/kahvilaa jne. ja jokainen on vuorollaan saanut ollan asiakkaana ja myyjänä. Siinä on pieniä laskutoimituksia tullut harjoiteltua sen kummemmin numeroa tekemättä.
Eskarilainen ei ole vielä ollut yksin kotona. Yksi lapsista uskalsi olla vasta toisella luokalla yksin. Toinen sisarus kun tuli eskari-ikään niin olivat joskus esim. puolen tunnin-tunnin kauppareissun ajan kahdestaan niin että naapurissa oli tieto että ovat yksin ja jos tulee hätä niin joko soittavat meille vanhemmille tai menevät naapuriin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin on ap:n kuvailema kaveri. Hän höösää lapsiensa ympärillä jatkuvasti, ja minusta se on tosi ahdistavaa. Kotipäivinä lapsilla on aamusta iltaan piirtämistä, maalaamista, liikuntaa, musiikkia jne. Harrastuksia on valtavasti, ja lapsen pitää olla niissä kaikissa hyvä. Fb on täynnä raportteja milloin minkäkin taidon edistymisestä.
Aluksi pidin kaveriani aivan erinomaisena äitinä, ja koin että minunkin pitäisi pyrkiä samaan. Nyt alan olla vähän eri mieltä. Ei lapsi ole mikään äitinsä meriitti, jonka tehtävä on aamusta iltaan tehdä temppuja ja kerätä ällistyttäviä saavutuksia ikätasoonsa nähden, jotta äiti voi puhua tuntikausia hänen ihanuudestaan.
Minä voin aivan hyvin myöntää, että tämä kaverini on monessa asiassa taitavampi kasvattaja kuin minä, ja hänen lapsensa on edistyneempi oikeastaan kaikessa. Oma lapseni kun viettää kaiken vapaa-aikansa rymyten naapurin lasten kanssa, eikä siinä akateemiset taidot pääse juuri kehittymään.;) Mutta jotenkin se hänen touhunsa menee yli, ja alan tuntea pientä ahdistusta lapsen puolesta. Lapsenkin kuuluisi saada edes hetken hengähtää, eikä olla joka sekunti niin armottoman kasvatuksen ja treenaamisen kohde. Varsinkin kun ottaa huomioon, että lapsi täyttää nyt vasta viisi.
Kaverisi kuulostaa olevan vähän ääripäätä. Ei tietenkään ole hyvä, jos lasta treenataan verenmaku suussa ja ollaan hirveän pettyneitä, jos lapsi ei suoriudukaan. Mutta minusta kohtalaisessa "treenaamisessa" ei ole mitään pahaa. Kunhan sitä tehdään siinä laajuudessa, että lapsi jaksaa eikä se ole pakkopullaa. Olen opettanut lastani 2-vuotiaana tunnistamaan kirjaimia, 3-vuotiaasta eteenpäin on treenattu lukemista ja kirjoittamista. Numeroiden tunnistamisesta on edetty laskemiseen (yhteen- ja vähennyslasku) sormilla, helmitaululla ja magneettinumeroilla, lapsi on nyt 4v. Lisäksi olen opettanut hänelle hieman englannin- ja ruotsinkielisiä sanoja ja fraaseja :) En näe toiminnassani mitään pahaa. Lapset ovat leikki-ikäisinä valtavan kiinnostuneita lähes kaikesta ja kun asioita opettaa siihen tahtiin, kun lapsi niihin osoittaa kiinnostusta, ei varmaan voi mennä metsään. Ihmisen ja eläin&kasvikunnan biologiaa on käyty paljon läpi, myös tähtitiedettä, maantiedettä jne, kaikki lapsen aloitteesta ja lapsen tahtiin. Aamuisin, kun heräämme, lapsi kömpii kainalooni ja kyselee vaikka, että miten maailma on syntynyt tai mitä pierut ovat. Niistä sitten hetken juttelemme ennen sängystä nousua, mukavaa ja leppoisaa.
En tietenkään osaa sanoa, millä tavalla kaverini lastaan treenaa. Voi olla, että he höpöttävät sängyssä tai toistelevat englannin sanoja saunassa, voi olla, että lapsi on harvinaisen kiinnostunut esim. lukemisesta tai muista älyllisistä asioista. Tiedän, että kaverini mielestä hän vain opastaa ja vastaa lapsen omaan tiedonjanoon. Samaa mieltä olin itsekin vielä pari vuotta sitten.
Minua on alkanut huolestuttaa se, että kaverini järjestää lapsen tilanteisiin, joissa lapsi saa sellaisia haasteita, ettei hän vain voi niistä selviytyä. Kaverilleni ei siis riitä, että lapsi on etevämpi kaikessa omaa poikaani vaan hänen on jotenkin esiteltävä sitä etevyyttä, yritettävä saada lasta koko ajan isompien pariin ja koko homma kaatuukin niskaan.
Minusta ei ole mitään väärää lapsen kiinnostuksenkohteiden harjoituttamisessa, mutta sellainen treenaus näyttämisen halusta tai päivien täyttäminen kehittävillä tehtävillä on vastenmielinen ajatus. Päiväkodeissakin korostetaan sitä vapaata leikkiä mielikuvituksen kehittämiseen. Myös nro 5:n englannin- ja ruotsinkielen sanojen ja fraasien opettaminen noin pienelle on jotenkin tarkoituksetonta. Tietysti jos teillä on sukua tai tuttuja, joiden parissa noita on osattava, mutta muuten tulee mieleen se hieno nukke, jonka on oltava koreampi kuin muiden... Apina, joka osaa temppuja, jotta äiti voi ylpeillä...
Eräs sukulaisperhe esittelee lapsensa matemaattisia taitoja, jotka ovat kyllä huomattavat, mutta ajatuksena tuollainen kehuskelu on vastenmielinen. Ei lapsen arvo riipu siitä, osaako hän enemmän taitoja kuin toinen lapsi. En vain anna arvoa lapsen tietoiselle kouluttamiselle pienestä pitäen. Toki korostan, että on ihan ok opettaa lapselle kiitos ja anteeksi, jos sillä pärjää sukulaislasten kanssa tai vakiomatkakohteessa. Arjen asioissa voi ohimennen opettaa laskemista (montako viinirypälettä sait tai tuo äidille kaksi tomaattia jne) mutta asiasta tulee heti vastenmielisempi ja ongelmallisempi, jos sitä viinirypäleiden laskemista pitää esitellä kaikille joka käänteessä. Lapsi saa helposti käsityksen, että hänen arvonsa riippuu näistä taidoista.
Nro 5:lle totean, että hienoa, jos teillä se todella jää tuohon, mutta aika usein vanhemmilla on tarve esitellä lapsen taitoja ja jopa verrata esim. isompiin. Lapsi alkaa hiljalleen käsittää, mitä hänen oletetaan osaavan ja tietävän, jotta saa positiivista huomiota muilta. Sirkustemppuja kehuja vastaan. Miksi olisi kamalaa antaa sen lapsen olla hetken ihan tavallinen? Miksi on tärkeää treenata, opettaa ohi ikätason (takuulla voit myöntää, että 2-4-vuotias ei todellakaan hallitse tähtitiedettä tai biologiaa tai maantiedettä edes alkeiden verran ja kaikki oppiminen on todellakin rankan treenauksen tulosta, kun ajallinen ja paikallinen tietoisuus on tuon ikäisellä todella rajallista)? On aivan toista selittää ohimennen, että asumme tällaisessa paikassa ja tuossa virtaa sen ja sen niminen joki kuin paukuttaa lapselle Euroopan pääkaupunkeja ja tähtikuvioiden nimiä. Jo se, että 2-vuotiaalle opetetaan kirjaimia ja numeroilla opetetaan yhteenlaskua, että on tarve opettaa kahta eri kieltä, biologiaa, maantiedettä yms. kertoo paljon äidin tarpeista, ei sen lapsen.
No mun miehen lapset on toinen ääripää: Niille ei ole opetettu mitään. Vanhempi on jo 5v, nuorempi kohta 4v. Perusasiatkin on ihan hukassa, kirjaimia ei kumpikaan tunnista. Vanhempi tunnistaa muutamia numeroita, kun on itse niitä usein kysellyt. Nuorempi ei kyselekään mitään "älyllistä". On aika rasittavaa, kun lapset ei oikeasti tiedä yhtään mitään kun vanhemmat eivät selitä mitään. Mieskin kuittaa monet kysymykset "en tiedä" -vastauksella, kun ei jaksa selittää niin että lapsi ymmärtäisi. Raah...
Miksi olisi muuten tarpeetonta opettaa 4v:lle erikielisiä fraaseja? Hauskaahan se vain on varmasti lapsestakin. Luo myös vähitellen pohjaa vieraiden kielten opiskelulle. Mitä nuorempana aloittaa, sen helpompaa se on. Ap:n kaverin toiminta kuulostaa epäilyttävältä, mutta niin kuulostaa ap itsekin aika laiskalta. Vanhempien tehtävä on opastaa ja opettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No oletpas ap opetusvastainen! Kirjoutan nyt ipadilla, joten en laita pitkää viestiä, mutta pakko vähän kommentoida. Kuten sanoin, kaverisi systeemi ei kuulosta hyvältä, mutta on turha tuomita kaikki alle kouluikäisten opettaminen. En minä opeta lasta ylpeilläkseni muille hänen taidoillaan. Tietysti lapsen opettaminen kertoo paljon myös minusta, toisenlainen äiti ei lasta opettaisi ja ihan hyvin lapsi pärjäisi silti. Minua itseäni opetettiin pienenä ja muistan, miten kivaa se oli! Opetan lastani, koska se on hauskaa, nähdäkseni meistä molemmista. Lapsi on kotona pikkusisarensa kanssa ja hänen päiviinsä mahtuu myös paljon vapaata leikkiä.
Eikä nelivuotiaan oppiminen ole mitään "rankan treenauksen tulosta". En väitäkään, että lapsi osaisi mitään biologian alkeita, kerroinvain
(jatkuu) mitä aiheita olemme käsitelleet. En tankkaa lapsen kanssa tähtikuvioiden nimiä, mutta olemme jutelleet aurinkokunnasta, eri planeetoista, marsmönkijöistä, rakettimatkasta Kuuhun, mustista aukoista, painovoimasta ja sellaisesta. Emmekä paukutamitään pääkaupunkiluetteloja, vaan on puhuttu esim. mistä maanjäristykset johtuvat (kun täällä maa järisi vähän aikaa sitten) tai mikä tulivuori on.
5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vitoselle!
Tuollaisen arkeen liittyvän opetuksen ymmärrän hyvin ja sitä tietyllä tavalla harrastan minäkin eli kun jokin aihe lasta kiinnostaa ja hän siitä kyselee, niin tietenkin asiaa selvitän. Olen kertonut myös kaupungeista ja maista, joissa olemme matkustaneet, sienistä, joita kasvaa pihallamme jne. Kun lapsi kiinnostui omasta nimestään, opeteltiin kirjoittamaan se, mutta en ole laajentanut aihetta niin, että kertoisinkin kaikista Euroopan maista ja kirjaimetkin jätettiin tosiaan eskarin huoleksi. Ymmärrän senkin, että osa lapsista on paljon tiedonhaluisempia (ja ehkä kaverini lapsi on) kuin omani, jota kiinnostaa vain yksi asia kerrallaan ja sekin hetken.
En ole opetusvastainen mutta vastustan lapsen opetusta siksi, että sillä voi kehuskella. Ehkä olen taustani takia turhankin varovainen, ammattini ja harrastusteni takia oletetaan jatkuvasti, että olen opettanut lapselleni vaikka mitä ja veistellään näitä "suutarin lapsilla ei ole kenkiä"-vitsejä. Kaverini taas menee tähän paineeseen mukaan ja opettaa lapselleen kaiken mahdollisen. En oikein tiedä, mikä tässä olisi järkevintä. Siitä olen kuitenkin varma, että lasten pitäisi pysyä lapsina mahdollisimman pitkään eikä - niin kuin muualla - aloittaa koulua ja opiskelua koko ajan aiemmin. Meillä suomalaisilla olisi petrattavaa nimenomaan sosiaalisissa taidoissa ja tiedolliset taidot jättäisin nykyiselleen.
Sen sijaan eskarin kaltaista toimintaa toivoisin ehkä jo 5-vuotiaillekin, jotta luonteva toimiminen ryhmässä ja toisten edessä saataisiin iskostettua myös meidänkin pieniin. Oli jännä nähdä tuttavaperheen 5-vuotiasta, joka piti meille esitelmän lemmikistään. Saman esitelmän hän oli pitänyt myös koulussaan toisessa maassa. Tuntemani 5-vuotiaat eivät yleensä ole kovin lahjakkaita puhujia eikä esiintyjiä.
Tuttu juttu. 4-vuotias kyselee jatkuvasti tuollasista asioista. Minä vaan vastaan, päivät pitkät. Itse lapsi haluaa lukea ja laskea - ja osaa. Koko ajan kaikki kiinnostaa. Käydään hiihtämässä, elokuvissa, teatterissa taidenäyttelyissä, pyöräretkellä, metsässä, kasvitieteellisessä puutarhassa jne. jne. ja kaikki kivet, kasvit, elimet ja ihmiset kiinnostavat lasta valtavasti. Ihanaa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hah, elimet. Kyllä nekin, mutta eläimet ennemmin :)
11
Lapsen ehdoilla meillä mennään. Opetellaan asioita yhdessä, jos lapsi haluaa. Esim. eskarissa oleva kuopukseni harmitteli, ettei osaa lukea kun niin moni kaveri jo osaa. Otettiin sitten tavaksi lueskella aamiaispöydässä lehdestä, maitotölkistä tms lyhyitä sanoja. Lapsen toiveesta ja ehdoilla. Ystäväsi tapa prepata lasta tuntuu kyllä oudolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 20:21"]
No mun miehen lapset on toinen ääripää: Niille ei ole opetettu mitään. Vanhempi on jo 5v, nuorempi kohta 4v. Perusasiatkin on ihan hukassa, kirjaimia ei kumpikaan tunnista. Vanhempi tunnistaa muutamia numeroita, kun on itse niitä usein kysellyt. Nuorempi ei kyselekään mitään "älyllistä". On aika rasittavaa, kun lapset ei oikeasti tiedä yhtään mitään kun vanhemmat eivät selitä mitään. Mieskin kuittaa monet kysymykset "en tiedä" -vastauksella, kun ei jaksa selittää niin että lapsi ymmärtäisi. Raah...
Miksi olisi muuten tarpeetonta opettaa 4v:lle erikielisiä fraaseja? Hauskaahan se vain on varmasti lapsestakin. Luo myös vähitellen pohjaa vieraiden kielten opiskelulle. Mitä nuorempana aloittaa, sen helpompaa se on. Ap:n kaverin toiminta kuulostaa epäilyttävältä, mutta niin kuulostaa ap itsekin aika laiskalta. Vanhempien tehtävä on opastaa ja opettaa.
[/quote]
No ei nelivuotiaan tosiaan tarvitsekaan osata yhtään kirjainta. Jos lasta kiinnostaa niin toki voi kertoa, mutta niitä ei t-a-r-v-i-t-s-e osata. On paljon muitakin taitoja, kuin äidinkieleen liittyvät. Ehkä lapset ovat taitavia motorisesti tai vaikkapa musiikissa? En pidä itse lapsilleni mitään opetustuokioita, toki vastaan, jos ovat kiinnostuneita. Vapaa leikki on paljon paljon tärkeämpää ja sen avulla lapset pärjäävät pitkälle.
Erityislastentarhanopettaja ja 4:n äiti
Vanhempien tehtävä on opastaa ja opettaa.
Vanhempien tehtävä on kasvattaa ja rakastaa. Opettajan tehtävä on opettaa. Vaikutat suorittajalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 21:28"]
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 20:21"]
No mun miehen lapset on toinen ääripää: Niille ei ole opetettu mitään. Vanhempi on jo 5v, nuorempi kohta 4v. Perusasiatkin on ihan hukassa, kirjaimia ei kumpikaan tunnista. Vanhempi tunnistaa muutamia numeroita, kun on itse niitä usein kysellyt. Nuorempi ei kyselekään mitään "älyllistä". On aika rasittavaa, kun lapset ei oikeasti tiedä yhtään mitään kun vanhemmat eivät selitä mitään. Mieskin kuittaa monet kysymykset "en tiedä" -vastauksella, kun ei jaksa selittää niin että lapsi ymmärtäisi. Raah...
Miksi olisi muuten tarpeetonta opettaa 4v:lle erikielisiä fraaseja? Hauskaahan se vain on varmasti lapsestakin. Luo myös vähitellen pohjaa vieraiden kielten opiskelulle. Mitä nuorempana aloittaa, sen helpompaa se on. Ap:n kaverin toiminta kuulostaa epäilyttävältä, mutta niin kuulostaa ap itsekin aika laiskalta. Vanhempien tehtävä on opastaa ja opettaa.
[/quote]
No ei nelivuotiaan tosiaan tarvitsekaan osata yhtään kirjainta. Jos lasta kiinnostaa niin toki voi kertoa, mutta niitä ei t-a-r-v-i-t-s-e osata. On paljon muitakin taitoja, kuin äidinkieleen liittyvät. Ehkä lapset ovat taitavia motorisesti tai vaikkapa musiikissa? En pidä itse lapsilleni mitään opetustuokioita, toki vastaan, jos ovat kiinnostuneita. Vapaa leikki on paljon paljon tärkeämpää ja sen avulla lapset pärjäävät pitkälle.
Erityislastentarhanopettaja ja 4:n äiti
[/quote]
Pointtini olikin, että on myös lapsia, joille ei oikeasti opeteta yhtään mitään. Itse kannatan ennemmin sitä, että opetetaan tuollaisia perustaitoja mitä joku jo yllä luetteli. Lapsipuolteni arki kun on lähinnä sitä, että juostaan ympyrää kotona, katsotaan telkkaria ja joskus käydään leikkipuistossa. Vanhempi lapsi kyselee kovasti kaikkea, mutta kumpikaan vanhemmista ei vaivaudu kertomaan mitään.
Tässä on taas kerran kaksi äärilaitaa. Ap toki varmaan tiesi jo, mitä mieltä muut tulevat olemaan, kun asiansa noin esitti. Kaveri on tiukkapipo-preppaaja ja ap itse rento mutsi. Mutta hei, kyllä kultainen keskitie on se paras. Ei tietenkään tarvi lasta opettaa leukimisen ja oman statuksen nostamisen vuoksi (eikä esim. kävelemistä voi opettaa mielestäni, sen oppii, kun on siihen kypsä). Mutta kyllä minusta vanhamman tehtävä on jotain opettaa ja tietysti ihan lapsen mielenkiinnon mukaisesti.
Meillä esikoinen oli tiedonjanoin heti siitä lähtien, kun oppi puhumaan. 2-vuotiaana tunsi kirjaimet, osasi viikonpäivät ja kuukaudet, lauloi ulkoa kymmeniä lauluja ja pyöräili jo aika taitavasti. Olin nämä asiat hänelle opettanut, koska oli niin kiinnostunut ja koko ajan kyseli aiheisiin liittyen. 3-vuotiaana hän oppi lukemaan ja aloitti soittotunnit. Nämäkin ihan omasta VALTAVASTA tiedonjanostaan. Yhtään facebook-päivitystä en muuten ole aiheeseen liittyen tehnyt. Kuopus sen sijaan on aina leikkinyt mielummin kuin janonnut tietoa. Menee syksyllä kouluun, muttei osaa vielä lukea. Kirjaimet kutakuinkin tunnistaa. Muskarissa on käynyt ja tykkää kyllä, muttei himoitse musiikkia esikoisen tapaan. Silti uskon, että hän on ihan yhtä älykäs ja tulevaisuudessa menestyy kuten esikoinen. Lapset vaan on niin erilaisia. Minusta vanhemman tehtävä on kuunnella lastaan ja opettaa ja ohjata lapsen mielenkiinnon mukaan. Sitten kun koulu alkaa, aletaan todenteolla opiskella ja silloin ei enää mennä pelkästään lapsen halujen ja toiveiden perässä opettamisen suhteen.
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 21:35"]
Vanhempien tehtävä on opastaa ja opettaa.
Vanhempien tehtävä on kasvattaa ja rakastaa. Opettajan tehtävä on opettaa. Vaikutat suorittajalta. [/quote]
Voihan vanhempi opastaa, opettaa, kasvattaa ja rakastaa. Minä ainakin pystyn moneen. Ja kun opetan lapselleni vaikkapa hyvät pöytätavat samalla rakastan häntä, koska haluan, että hän nauttii ruokailusta ja hyvästä ruokaseurasta.
Itse olisin enemmän huolissani kaverisin lapsen kehityksestä. Haasteiden tulee olla ikä- ja kehitystasoisia, jotta tulee onnistumisenkokemuksia ja hyvä itsetunto. Tuolla tavalla lapsi kokee, ettei koskaan riitä itselleen eikä äidilleen. Voi lapsi parkaa.
Etkä sinä ole laiska kun kerroit laulavasi, leikkiväsi ja lukevasi yms. Ja otat avun vastaan sellaisilta, jotka voivat syvätasoisemmin lasta auttaa, mm. puheterapia. Ja laulaminen ja lukeminen, vuorovaikutus jota sinulla tuntuu olevan, on kaiken a ja o äidinkielen oppimiselle.