Nuoren itsetuhoiset ajatukset
Olen 17-vuotiaan, ilmeisesti masentuneen nuoren äiti. Tytär on aina ollut todella herkkä ja dramaattinen, pienestä asti seurannut tiiviisti uutisia ja ajankohtaisia asioita.
Tieto lisää tuskaa ja nyt tytär on todella ahdistunut viime kuukausien uutisista, vaikka on aiemminkin ollut aivan poissa tolaltaan.
Hänen mukaansa toivoa ei enää ole näkyvissä missään ja kuoleman odottaminen on ainoa asia, joka häntä motivoi. Että jokainen päivä on pian ohi. Eikö tämä ole erittäin huolestuttavaa noin nuorelta, nuorena pitäisi tuntea itsensä kuolemattomaksi.
Tyttö käy mielenterveyshoitajalla mutta ei koe saavansa apua sieltäkään, hänen mielestään terapeutit ovat vain puusilmäisiä tolloja jotka eivät näe, kuinka maailma murenee ympäriltämme.
Miten tuota enää osaa auttaa, kun mikään ei tunnu miltään? Kohta lapsi varmasti tappaa itsensä tai sortuu huumeisiin.
Kommentit (24)
Ota puhelin ja netti pois siltä. Miksi olette antaneet lapsen seurata uutisia. Mielestäni vastuutonta.
Ikävää, että olette antaneet median aivopestä nuoren tuolla tavalla. Mediahan ruokkii katastrofiajatuksia koko ajan, vaikka mitään syytä siihen ei olisi. Vanhempien olisi pitänyt opettaa mediakriittisyyttä jo aiemmin.
Mutta provohan tämä taitaa olla.
Lapsi tarvitsee nyt muutakin apua kuin hoitajan. Voisitko viedä yksityiselle nuortenpsykiatrille?
Tämän takia yhteiskuntaoppia pitäisi opettaa vasta lukiossa, eikä yläasteella. Nuorilla ei ole kykyä käsitellä vaikeita asioita.
Nuori on kyllä todella kriittinen, mutta näkee paljaalla silmälläkin ilman medioita, miten monet asiat täällä ovat pielessä.
Hän on ikäisekseen kypsä ja älykäs, mutta ahdistuu erittäin herkästi ja on taipuvainen myös päihderiippuvuuteen ja pakkomielteiseen käytökseen.
Asumme maaseudulla ja lähin yksityinen psykiatri on reilun 100km päässä eikä meillä ole varaa sellaiseen nyt, joten miekkarin palvelut saavat riittää.
Ap
Ei kuulosta kovin kypsältä jos nuo ovat suoria lainauksia mitä kirjoitit.
Yli 16 -vuotias voi saada Kelan tukemaa psykoterapiaa. Tietysti pitää kyetä sitoutumaan hoitoon ja olla hoitomyönteisyyttä, että siitä hyötyy.
Ilmeisesti masentunut? Eikö sinulla ole mitään kontaktia hoitavaan tahoon?
Jutteletko teinin kanssa uutisista ja maailman tapahtumista? Tuot omia näkemyksiä esille ja olet kiinnostunut teinin näkemyksistä?
Onko teinillä kavereita?
Psykoterapiaa saa myös etänä, kannattaa ainakin koittaa. Vie lääkäriin ja pyydä arvioimaan lääkityksen tarve. Meillä lääkitys & terapia auttoi nuoren traumaperäiseen masennukseen.
Jos epätoivo aiheutuu uutisista, niin asioista kannattaa käydä syvällisiä keskusteluita kotona. Nuoret ovat mustavalkoisia eivätkä vielä kykene näkemään kaikkia näkökulmia. Voit kertoa, kuinka sinun nuoruudessasi ennustettiin mm. kaiken tuhoavaa ydinsotaa ja väitettiin koko pallon käristyvän otsoniaukon vuoksi ja metsien pilaantuvan happosateiden takia. Kaikki em. katastrofit on pystytty välttämään. Lainatkaa kirjastosta Hans Roslingin Faktojen maailma.
Asioita kannattaa pyrkiä suhteuttamaan.
Pandemioita on aina ollut ja tulee olemaan, ne ovat osa ihmiselämää ja luontoa.
Koronatilanne realisoi nopeammin talouskehityksen, jota kohti olimme menossa, kenties tästä otamme jatkossa opiksi mikäli samankaltainen tilanne toistuu.
Kriisejä on aina ollut ja niitä tulee myös olemaan jatkossa, niistäkin on selvitty.
Asiat ovat verrattain erittäin hyvin maailmalla nykyisin verrattuna siihen, mitä ne olivat vaikkapa sata vuotta sitten.
Jos nuori vielä puhuu tuollaisia, vie päivystykseen. Ole hänen tukenaan, 17-vuotias tarvitsee vielä vanhempien tukea ja keskustelua järkevän aikuisen kanssa.
T. Samanikäinen tyttö kuin omasi
Vierailija kirjoitti:
Nuori on kyllä todella kriittinen, mutta näkee paljaalla silmälläkin ilman medioita, miten monet asiat täällä ovat pielessä.
Hän on ikäisekseen kypsä ja älykäs, mutta ahdistuu erittäin herkästi ja on taipuvainen myös päihderiippuvuuteen ja pakkomielteiseen käytökseen.
Asumme maaseudulla ja lähin yksityinen psykiatri on reilun 100km päässä eikä meillä ole varaa sellaiseen nyt, joten miekkarin palvelut saavat riittää.
Ap
Oletko kertonut mitkä asiat ovat hyvin? Vai oletko itsekin jumittunut negatiiviseen kierteeseen ja valitat miten kaikki on huonosti?
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulosta kovin kypsältä jos nuo ovat suoria lainauksia mitä kirjoitit.
No ei, eikä edes älykkäältä.
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulosta kovin kypsältä jos nuo ovat suoria lainauksia mitä kirjoitit.
Kummallisen paljon yläpeukkuja täällä saa aina aikuisten ihmisten viestit, joissa puhutaan maailman tuhoutumisesta ja yhteiskunnallisesta toivottomuudesta. Onko se realismia vai pessimismiä ja kypsymättömyyttä, että ei usko omiinkaan mahdollisuuksiinsa tässä elämässä, kun ympäröivän maailman tila on mikä on?
Itse olen aika optimistinen sen suhteen, että asiat voivat muuttua, jos ihmiset vaan havahtuisivat siihen. Ap:n tyttären kannattaisi perehtyä enemmän myös niihin hyviin asioihin elämässä, ja että itselläkin voisi olla mahdollisuus vaikuttaa. Mutta tuollainen angsti toisaalta kuuluu teini-ikään - joskin vakavampi oireilu tulee tietenkin hoitaa mt-puolella.
Kunnassa varmaan on ainakin nuorisotyötä, jos siellä voisi käydä juttelemassa?
Kuulostaa masennukselta, vakavalta sellaiselta. Vie tyttö lääkäriin tai pyydä miekkarilta lähete kovempaan terapiaan.
Karanteeni on voinut pehmittää pään ja jos ei ole kavereita joiden kanssa purkaa pahaa oloa ja ajatuksia, voi tulla todella synkkiä hetkiä.
Kannustaisin tyttöä myös jonkun vaikuttamiseen liittyvän harrastuksen pariin, se on erittäin terapeuttista ja helpottaa oloa huonoina hetkinä. Tutustukaa järjestötoimintaan, poliittiseen nuorisotoimintaan ja vapaaehtoistyöhön yhdessä.
Itsetuhoinen nuori kuulostaa siltä, joka pitäisi viedä hoitoon. Outoa, ettei ehdotukset kelpaa. Vähintään pitäisi soittaa päivystykseen ja kysyä neuvoa.
Vierailija kirjoitti:
17-vuotias on itse jo vastuussa itsestään, kehostaan, päätöksistään ja hengestään.
Et voi mitään.
Juridisesti kylläkin. Tuon ikäinen ei ole vielä (välttämättä) täysin kehittynyt henkisesti.
Kuinka monta itsaria tässäkin maassa tuonikäiset ovat tehneet jonkin "vanhemman" ihmisen mielessä täysin mitättömän/lapsellisen asian vuoksi? Esim. seurustelukumppani jättää
Angsti ja maailmantuska, ehkä hieman myöhässä teidän lapsella. Monesti tuo vaihe on ala-asteella. Lapsesi ei vaikuta kovinkaan kypsältä.
Tyttö on käynyt kyllä terapiassa jo vuosia ja myös psykiatrilla, mutta ei suostu ottamaan apua vastaan, sillä hänen mielestään terapeutit ja psykologit ovat idiootteja.
Ei siis juuri saa mitään niistä.
Lääkkeitä ei halua.
Ap
17-vuotias on itse jo vastuussa itsestään, kehostaan, päätöksistään ja hengestään.
Et voi mitään.