Poikani kuoli suoliston toimintahäiriöön
Poikani oli kuollessaan 1v 2kk 2p vanha.
Koskaan hänellä ei ollut mitään vakavampaa sairautta.
Hän leikki, touhusi, pelleili aivan ikäistensä tapaan ilman mitään oireita. Käytyämme kauppakeskuksessa hän söi jäätelön ja kotimatkalla nukahti autoon. Sitten illalla tuli vaippaan pieni kakka ja vähän verta. Tottakai avasin internetin ja etsin kaikki mahdolliset sairaudet, jolloin verta tulee kakan mukana ulos. Sairaudet mitä löysin olivat sellaisia, että niistä selvitään lääkkeillä ja hoidolla sairaalassa viimeisenä keinona. Poikani oli illan ajan laiska ja kääntyili puolelta toiselle. Ei itkenyt, ei valittanut torkahteli vain. Sairaalassa epäiltiin bakteeritartuntaa suolistossa ja pojalle tiputuksessa paljon antibiootteja ym. lääkkeitä. Hänestä otettiin röntgenkuvat ja sen jälkeen poikani sydän pysähtyi. Sydän saatiin käynnistettyä uudelleen. Pian tulivat kirurgi ja lääkäri kertomaan, että pojan suolistossa on ongelma. Poika pitää viedä leikkaukseen heti kun mahdollista. Sanoin viekää heti. Ei voi, koska poika ei ollut vakaassa tilassa. Sydän pysähtyi pian toisen kerran ja ei enää käynnistynyt. Poikani kuoli. Ruumiinavauksessa löytyi se syy miksi kaikki tapahtui alle vuorokaudessa. Poikani suoli oli jostain syystä alkanut menemään sisäkkäin. Päällä oleva suolen osa koitti työntää "kakkaa" ulos suolesta, mutta todellisesti imi itseänsä lisää sisäänsä. Lopulta poikani suolisto oli kaksinkertainen ja paikoin kolminkertainen. Patologin mukaan hänellä ei olisi ollut paljoa mahdollisuuksia selvitä, vaikka leikkaus olisi tehty heti kun veimme pojan sairaalaan. Yli puolet suolesta oli itsensä sisällä ja vahinkoa oli tullut suolistoon paljon. Leikkauksessa olisi pitänyt poistaa melkein koko suoli ja leikkauksia olisi ollut useita. Pidämme ihmeellisenä asiana sitä, että lääkäreiden mukaan lapsi käpertyy sikiöasentoon, kun vatsa on kipeä. Tämä on kuulemma aiheuttanut paljon kipua hänelle. Miksi poikamme ei koskaan valittanut, miksi hän toimi normaalisti, miksi hän söi hyvin ja kaikkea mitä eteen annettiin. Hän oli päivänsäteemme. Patologin mukaan tälläisen voi havaita aikaisessa vaiheessa ultraäänitutkimuksessa ja leikkaus olisi silloin mahdollinen. Mutta, koska hän ei ollut kipeä eikä valittanut, ei kukaan koskaan ajatellut edes tutkia vatsaa ultraäänellä. Nyt poikani on ollut kuolleena kolme viikkoa. Ottakaa opiksi, jos ulosteen mukana on verta. Heti sairaalaan. Heti ultraääni tutkimus ja röntgen. Ultraääni tutkimusta voi pyytää neuvolassa normaalin seurannan yhteydessä. Seuratkaa kakan väriä, musta kakka kertoo rautapitoisuudesta tai verestä kakassa. Nyt sen tiedän ja nyt on liian myöhäistä tietää.
Kommentit (45)
Surullinen tarina :'( Osanotot ja voimia teille surussa suurimmassa.
Miten kakan mukana voi tulla verta, jos ongelma on ohutsuolen puolella? Veri (=punainen, ja siksi helposti vereksi tunnistettava) kakan mukana tulee peräsuolesta, kauempaa tuleva veri tekee kakan tummaksi.
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 12:14"]
Ihan järkyttävän hirveää. Mun nuorimmalla pojalla on aika usein mustaa kakkaa ja jossain vaiheessa jo hieman huolestuin että mitäs tämä on.
Muuten ihan normaali lapsi.
Saan taas alkaa stressaamaan kun piti tietysti lukea tämä aloitus :(
Olen todella pahoillani teidän perheen puolesta. Voimia.
[/quote]
Voit kysyä terveyskeskuksesta jos ottaisivat ulostenäytteet, joista selviää onko se musta väri verta. Kannattaa tutkituttaa niin ei jää asia vaivaamaan.
olen niin pahoillani puolestasi, hyvä että kerroit mihin asioihin pitää kiinnittää huomiota, näin joku lapsi voi pelastua kertomasi ansiosta. otan osaa suruusi ja toivon sinulle jaksamista näin suuren menetyksen jälkeen. <3
Tää elämä itsessään tuntuu olevan aikamoista venäläistä rulettia :(
Tuo Laran tarina esim. mun vanhemmalla pojalla oli tismalleen samat oireet kuin Laralla lukuunottamatta niitä "mustikkaläikkiä" ja vielä samoihin aikoihin.
Itsekin soittelin jo ties minne ja sain ohjeet flunssan hoitoon. Sitähän se sitten olikin mutta erittäin arhäkkä tauti,2pv. kuume 39 vaikka lääkitsin oikein,pahimmillaan kävi 41,7..
Pelottavaa jotenkin kun koskaan ei tiedä ja myöhemmin ei auta jossitella.
Lupaan nyt itselleni että jos kerrankin tuolla pienemmällä tulee sitä mustaa kakkaa niin painelen terveysasemalla tutkimuksiin hänen kanssaan!
t:nro 12
Todella surullista. Otan osaa. Minunkin pojallani oli vauvana verta ulosteessa ja mahakipuja. Vein hänet lääkäriin, mutta mitään syytä oireille ei löytynyt ja ne menivät itsekseen ohi. Toisaalta toinen poikani sitten kuoli vauvana infektioon, joka monille aiheuttaa pelkkää korvatulehdusta tai sellaista lievää, hänet se tappoi. Pari vuotta sitten. Olimme sairaalassa liian myöhään, mutta voi olla, että olisi silti käynyt samalla tavalla, vaikka olisin heti ensi merkeistä mennyt ensiapuun. Ei näitä kuolemia vain pysty kaikkia estämään, kaikkea ei voi arvata ennalta eikä voi parantaa.
Voi pientä enkeliä nyt! Mulla on samanikäinen poika ja olen onnellinen jokaisesta päivästä hänen kanssaan. Kumpa meillä niitä tulisi niin paljon yhdessä, että itse ehdin ensin pois. Osanottoni!
Osanottoni. Teitte parhaanne, kukaan ei olisi pystynyt enempään. Luulen, ettei poika valittanut kipuja, koska oli oppinut elämään kivun kanssa. Kerroit hänen olleen iloinen ja aurinkoinen lapsi, joten vaikka kivut saattoivat olla kovia, hän ei niistä kärsinyt. Voimia.
Voi miten surullista! Enpä ole koskaan ennen moisesta kuullutkaan.
Voimia teille!
Siis onko teille kaikille lähäreille tosiaan selvää, että jos kakan mukana on "vähän verta" niin se on muka ohutsuolesta?
Kyllä. Kakka oli normaalia ja hän ei oireillut mitenkään. Vasta jälkeenpäin ajattelimme, että pojan kakka oli mustaa aika usein viimeisinä viikkoina, mutta emme kiinnittäneet siihen mitään suurempaa huomiota.
Otan osaa, mielettömästi voimia teille! <3
Tyttövauvalle voi kehittyä suurikokoinen munasarjakysta/kystia, joka voi aiheuttaa munasarjakiertymän ja ohutsuolen kiertymän ja sekä suolen että munasarjan kuolion. Tämä tila voi ilmetä verisenä ulosteena kipuitkun lisäksi. Näin kävi meille. Tila on hengenvaarallinen ja vaatii leikkaushoitoa mahdollisimman nopeasti. Suoliston alueen tilanteet etenevät hengenvaaralliseksi todella nopeasti. Meillä vauva pääsi leikkaukseen viime tipassa ja pelastui. Nämä ovat onneksi äärimmäisen harvinaisa tapauksia.
Olen niin pahoillani, voimia teille!
Mun vauvallani tuli kanssa parikuukautisena verta ulosteen mukana. Lähdin heti sairaalassa käymään, vaikka en uskonutkaan että kyseessä oli suoli tuppeuma, ajattelinpa silti käydä varmistamassa. Pientä tulehdusta ja haavaumaa veikkasi lääkäri, ja se korjaantui itsekseen saman päivän aikana. Mutta milloinkaan ei voi olla liian varovainen.
Vaaramerkkejä ovat kuulemma erityisesti musta uloste (vanhaa verta), tai mustaherukkahyytelömäinen uloste, kovat kivut, tai syömättömyys, liika uneliaisuus ja reagoimattomuus. Niistä pitäisi mennä heti käymään sairaalassa.
Kiitos poikasi varoittavan tarinan jakamisesta. Toimikoon se pelastavana esimerkkinä muille.. Kamala tapaus..otan osaa. :(
Tuli vain mieleen, että voisikohan tällainen sama suoliston toiminta olla aiheuttajana kätkytkuolemissa? Niihin kun ei tunnuta mitään syytä löydettävän useimmiten.
Kiitos poikasi varoittavan tarinan jakamisesta. Toimikoon se pelastavana esimerkkinä muille.. Kamala tapaus..otan osaa. :(
Tuli vain mieleen, että voisikohan tällainen sama suoliston toiminta olla aiheuttajana kätkytkuolemissa? Niihin kun ei tunnuta mitään syytä löydettävän useimmiten.
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 01:36"]
Kiitos poikasi varoittavan tarinan jakamisesta. Toimikoon se pelastavana esimerkkinä muille.. Kamala tapaus..otan osaa. :(
Tuli vain mieleen, että voisikohan tällainen sama suoliston toiminta olla aiheuttajana kätkytkuolemissa? Niihin kun ei tunnuta mitään syytä löydettävän useimmiten.
[/quote]
Tuskin, kai kätkytkuoleman kuolleillekin ruumiinavaus tehdään jossa tämä suolistojuttu näkyisi? EIkö kätkytkuolema ole juuri sitä että mitään selitystä kuolemalle ei löydetä...
[quote author="Vierailija" time="19.04.2013 klo 14:37"]
rotarokote aiheuttaa tuota. Toivottavasti ei ollut siitä kyse.
[/quote]
Ei aiheuta, mutta hyvä yritys läpensä pahalta ihmiseltä syyllistää lapsensa menettänyt äiti.
Saatana varmasti peukuttaa.
Ihan järkyttävän hirveää. Mun nuorimmalla pojalla on aika usein mustaa kakkaa ja jossain vaiheessa jo hieman huolestuin että mitäs tämä on.
Muuten ihan normaali lapsi.
Saan taas alkaa stressaamaan kun piti tietysti lukea tämä aloitus :(
Olen todella pahoillani teidän perheen puolesta. Voimia.