Harmittaa, että olen lukenut täältä noita ns. erityislapsi-ketjuja =(

Sinä olet tärkein. Tuet kaikesta huolimatta lastasi ja hänen itsetuntoaan.

Täällä nyt ennakkoluulot lentävät ja maailma näyttäytyy mustavalkoiselta, kehittymättömältlä.

Sellaista se on ennenkuin osuu omaan nilkkaan. Harmi vaan että siinä vaiheessa se kyseinen ihminen ei todellakaan muista että olisi ajatellut päinvastoin kuin nyt. Sinä saat muiden luokkalaisten vanhemmista ihania ystäviä, he ajattelevat samanlailla kuin sinä. Ja jokainen lapsi on arvokas, tunne todela paljon lapsia jotka ovat olleet erityisluokalla erilaisten syiden takia ja heistä kukaan ei ole syrjäytynyt. Vanhempien rakkaus kantaa.

Ihana avaus. Voimia sinulle ja pojallesi <3 unelmia kohti :)!!

Minun pikkuveljelläni on aspergerin oireita. Ei siis diagnoosia, mutta oireita. On huono sosiaalisissa suhteissa ja hermostuu helposti, kanavoi vihansa itseensä (luulee että asiat ovat hänen vikansa). Asumme aika pienessä paikassa, veljeäni kiusattiin aivan hirveästi täällä kun hän oli kuudennella luokalla, muut tiesivät siis mistä hän hermostuu ja kiusasivat todellapahasti häntä. Veljeni oli välillä todella surkeana. Kun hän reagoi asioihin melko voimakkaasti kaikki sitten puhuivat kuinka veljeni teki sitä ja tätä, koskaan ei ajateltu että hän teki niin koska joku kiusasi häntä.

No veljeni pääsi kouluun ylä-asteelle sitten toiseen kouluun kaupunkiin, ja voi, hänellä on mennyt todella hyvin! On älyttömän fiksu ja saa hyviä numeroita! Älyssä ei todellakaan ole mitään vikaa, käy ihan tavallista luokkaa. Oli aluksi autisti luokalla (kun ajateltiin että on helpompi pienessä ryhmässä, mutta on nyt siirtynyt normaaliin ryhmään).

Veljeni on upea ihminen! Kotona täysin erilainen kuin paikoissa joissa on paljon ihmisiä.
Puhelias, voimakas luonteinen, omaitsensä.

Rakastan veljeäni valtavasti ja olen hirveän iloinen että minulla on näin ihana veli!
Olen myös valtavan iloinen että hän saa nyt olla omaitsensä ja käydä kouluaan rauhassa + on saanut uusia ystäviä (vaikka huono sosiaalisissa asioissa onkin).

Hänestä tulee ehkä joskus jotakin, hän lukee varmasti koulua pitempäänkin, on niin kovin fiksu! :-)

Ihan tavallinen poika siis, harmittaa vaan niin paljon nämä ihmiset jotka silloin aikanaan ihan tahallaan kiusasivat ja olivat itse muka täydellisiä.

Terveisiä ja ihanaa kevättä ja tulevaa kesää AP:lle ja hänen pojalleen! :-)

-Tyttö 18v

Kiitos kovasti ihanista viesteistä!

Pojalla on siis puheessä hieman viivästymää ja kuullun ymmärtämisessä ongelmia. Hän on kuitenkin mennyt tosi paljon eteenpäin ja siksi sanoinkin, että luultavasti hän pääsee jossakin vaiheessa ihan normaaliin luokkaan. Eka vuosi ollaan ainakin erityiskoulussa.

Poikaa on muutoinkin kiusattu ikätovereiden ja hieman vanhempien lasten toimesta. Naurettu hassuille sanoille ja sille, että lapsi ei ymmärtänyt ihan kaikkea, mitä muut sanovat (tuossa vaiheessa me emme edes tienneet, että ongelmia olisi myös kuullun ymmärtämisessä.). Oli kovin vaikea selittää 3-4-vuotiaalle lapselle, miksi muut käyttäytyvät ilkeästi. Tuon takia poika oli melkein vuoden puhumatta muille kuin perheejäsenille, koska pelkäsi pilkkaa.

Ongelmia vähäteltiin myös neuvolassa ja th kiinnitti huomiota vain vilkkauteen. Lapsella oli pakko olla adhd, sen verran vilkas hän oli. Sellaista ei löytynyt mutta psykologin tutkimuksissa lopulta paljastui se, että koska lapsi ei tullut ymmärrettyksi, hän turhautui ja purki sen riehumalla (ei siis tappelemalla mutta sellaista levotonta liikkumista, vaikeuksia pysyä aloillaan jne.). Ennen tuota lausuntoa monet pitivät poikaa ihan vain tyhmänä ja hyperaktiivisena. En vain aina haluaisi selitellä muille, että poika ei ole tyhmä vaikka ei aina ymmärrä heti, mitä muut sanovat (ja nimenomaan ohjeistuksessa).

Minä pidin melkein lottovoittona sitä, että lapsi pääsee erityistuen piiriin (toki on jo sitä eskarissa) mutta mitä enemmän tulee vastaan negatiivista kommenttia ns. erityislapsista, sitä enemmän minua harmittaa erityiskouluun meno. Koulussa ei ole mitään vikaa. Siellä on mukavalta tuntuvat opettajat ja niin sanotusti liukuvaa opetusta (kävimme siis tutustumassa siellä), joka ottaa huomioon lapsen tarpeet. Yllättävää oli myös se, että tuon koulun oppilaista suurin osa on siellä suurin piirtein samojen ongelmien takia kuin oma poikani.  Se erityiskoulun leima...noh, se harmittaa eniten. Ihmisten asenteet kun tuntuvat olevan todella negatiivisia sen suhteen. Pelkään, että se leima on ja pysyy ja se määrittelee se, mitä lapsi on ( se sossuelätti tulevaisuudessa).

Minä kuitenkin uskon, että hänestä voi olla mihin tahansa jos lapsi niin haluaa ja jos häntä tuetaan ja kannustetaan.

Tuttavaperheen lapsi kävi erityislapsille tarkoitettua koulua, dysfasia mm.

Pikkuhiljaa siirtynyt tavalliseen opetukseen ja on nyt ammattikoulussa. Tuskin kukaan tietää erityiskoulutaustaa jos ei itse siitä kerro.

Kiva lukea, että positiivisiakin kokemuksia löytyy. Meillä on outo 6 -vuotias poika, jonka kouluvaihtoehtoja olemme pähkäilleet jo pitkään. Kielen kehityksessä on ollut pahoja ongelmia, autistisia piirteitä löytyy, joillain osa-alueilla taas on aivan huikean lahjakas. On myös hassutteleva ja huumorintajuinen, mielestäni ihana poika. Kouluvaihtoehdot ovat joko erityiskoulu kauempana tai pienryhmä lähiseudulla, päätös on todella vaikea. Hänen uratoiveensa ovat joko astronautti, pianotaiteilija, tähtitieteilijä tai tietokonenero. : )

Minä toivon ap sinulla ja lapsellesi kaikkea hyvää. Minulla on lapsi jolla on as- ja adhd-diagnoosit, eikä hänkään ole häirikkö tai tuleva sossutukilusmu - ei tosin paleontologikamaakaan, sillä älystään huolimatta hänellä on niin paljon ennen kaikkea kieltenopiskelun kanssa, että lukio on mahdollisuuksien ulkopuolella.

Tästä huolimatta kehotan varovaisuuteen sen erityiskoulun ja erityisluokan kanssa. Minunkin lapseni oli vuoden verran erityiskoulussa ja kun me kävimme siellä alunperin katsomassa ja meille selitettiin sen toiminnasta, se kuulosti yhtä hienolta kuin mitä sinä yllä olevissa viesteissäsi kuvasit. Siihen usekominen oli suurin virhe, mitä olen lapåseni kasvatuksessa koskaan tehnyt. Todellisuus, joka paljastui vuoden aikana ja kun vertasin lasten koulussa tekemiä asioista opetussuunnitelmaan ja siihen, mitä tavisluokilla olevat lapseni tekivät, oli nimittäin jotain ihan muuta. Varastossa lapset siellä vain olivat, eivät oppimassa. Se, että lapseni oli tuossa koulussa juuri silloin kun kieltenopiskelun perusteet olisi pitänyt oppia (3-4- luokilla) on yksi syy siihen, miksi kielissä on ollut noin isoja ongelmia. (Lisäksi siellä oli isoja sosiaalisia ongelmia ja huonon sosiaalisen silmän omaava assilapsi, joka ei ymmärtänyt ajoissa juosta karkuun, jäi noin kerran viikossa jonkun agression uhriksi. Väkivaltaan puututtiin kyllä aina koulun puolelta hienosti, mutta tietysti vasta kun se oli jo tapahtunut, eli lapsi oli jo saanut turpaansa.)

Eli kannattaa varautua siihen, että kun lapsi sieltä erityisluokalta siirtyy normaalille luokalle, siirtymä ei tule olemaan helppo.

[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 23:48"]

Kiitos kovasti ihanista viesteistä!

Pojalla on siis puheessä hieman viivästymää ja kuullun ymmärtämisessä ongelmia. Hän on kuitenkin mennyt tosi paljon eteenpäin ja siksi sanoinkin, että luultavasti hän pääsee jossakin vaiheessa ihan normaaliin luokkaan. Eka vuosi ollaan ainakin erityiskoulussa.

Poikaa on muutoinkin kiusattu ikätovereiden ja hieman vanhempien lasten toimesta. Naurettu hassuille sanoille ja sille, että lapsi ei ymmärtänyt ihan kaikkea, mitä muut sanovat (tuossa vaiheessa me emme edes tienneet, että ongelmia olisi myös kuullun ymmärtämisessä.). Oli kovin vaikea selittää 3-4-vuotiaalle lapselle, miksi muut käyttäytyvät ilkeästi. Tuon takia poika oli melkein vuoden puhumatta muille kuin perheejäsenille, koska pelkäsi pilkkaa.

Ongelmia vähäteltiin myös neuvolassa ja th kiinnitti huomiota vain vilkkauteen. Lapsella oli pakko olla adhd, sen verran vilkas hän oli. Sellaista ei löytynyt mutta psykologin tutkimuksissa lopulta paljastui se, että koska lapsi ei tullut ymmärrettyksi, hän turhautui ja purki sen riehumalla (ei siis tappelemalla mutta sellaista levotonta liikkumista, vaikeuksia pysyä aloillaan jne.). Ennen tuota lausuntoa monet pitivät poikaa ihan vain tyhmänä ja hyperaktiivisena. En vain aina haluaisi selitellä muille, että poika ei ole tyhmä vaikka ei aina ymmärrä heti, mitä muut sanovat (ja nimenomaan ohjeistuksessa).

Minä pidin melkein lottovoittona sitä, että lapsi pääsee erityistuen piiriin (toki on jo sitä eskarissa) mutta mitä enemmän tulee vastaan negatiivista kommenttia ns. erityislapsista, sitä enemmän minua harmittaa erityiskouluun meno. Koulussa ei ole mitään vikaa. Siellä on mukavalta tuntuvat opettajat ja niin sanotusti liukuvaa opetusta (kävimme siis tutustumassa siellä), joka ottaa huomioon lapsen tarpeet. Yllättävää oli myös se, että tuon koulun oppilaista suurin osa on siellä suurin piirtein samojen ongelmien takia kuin oma poikani.  Se erityiskoulun leima...noh, se harmittaa eniten. Ihmisten asenteet kun tuntuvat olevan todella negatiivisia sen suhteen. Pelkään, että se leima on ja pysyy ja se määrittelee se, mitä lapsi on ( se sossuelätti tulevaisuudessa).

Minä kuitenkin uskon, että hänestä voi olla mihin tahansa jos lapsi niin haluaa ja jos häntä tuetaan ja kannustetaan.

[/quote]

Kuule ap, mun lasten koulussa on myös jokaisella luokka-asteella erityisluokka, eikä ne lapset sieltä erotu muista mitenkään. Oma poikani on hyvä kaveri yhden ikäisensä erityisoppilaan kanssa, joka on kys. luokalla erittäin vaikean aineenvaihduntasairauden aiheuttamien ongelmien takia.

Se mikä aina pistää silmään kun oppilaat syksyn ensimmäisenä koulupäivänä lähtevät luokkiinsa, on se että nämä erityisoppilaat aina halaavat opettajiaan, jopa ne kutoset. 

Uskon että pienessä ryhmässä pojallasi on mahdollisuudet saada mitä mainioin alku koulunkäynnilleen.

PS. vielä tuosta toisten lasten kiusaamisesta. Tiedän että se tuntuu pahalta ja on väärin, ja se pitää lopettaa. Mutta se harvemmin pienempien lasten kohdalla on varsinaista ilkeyttä, vaan vain tietämättömyyttä ja sitä, että kun joku toimii hassusti, se on jännää ja naurattaa. Parhaiten siihen voi puuttua niin, että puhuu niille lapsille ihan suoraan niistä oman lapsen erikoisuuksista, jos on hassuja sanoja, niin kertoo millaisia hassuja sanoja itse on käyttänyt joskus pienempänä ja kysyy näiltä lapsilta millaisia he muistavat omalta kohdaltaan. Eli tekee asiasta mahdollisimman normaalin ja hyvän asian. Ja omalle lapsellekin voi sanoa, että ne muut lapset ei vaan tiedä mistä on kysymys leimaamatta niitä ilkeiksi kiusaajiksi. Koska lapsen itsensä kannalta on parempi, jos hän pystyy myös suhtautumaan ympäristöönsä mahdollisimman positiivisesti.

T: Äiti jonka yhdellä lapsella vähän samantyyppisiä ongelmia. Lapseni on myös ollut kovin herkkä ympäristön "tuomioille" ja tuonut pahastumisensa aina kyseissä seurassa hyvin vahvasti julki --> mitä oivinta riistaa kiusaajille. Olemme tehneet tuon asian kanssa paljon töitä ja pohtineet miksi joku sanoo mitä sanoo, ja miksi joku asia tuntuu kiusaamiselta ja onko se sitä aina, vai voiko motiivit olla muitakin. 

Hyviä vastauksia. Vaikka en ole ap tulin hyvälle mielelle:)