Pyöräilijöiden oma käytös liikenteessä -> vaikutus autoilijoiden käytökseen
Minulla on työkaveri, joka vauhkosi taas tänään, miten kamalia autoilijat ovat, kun itse on liikkeellä pyörällä. Hänen mukaansa autoilijat arvottavat itsensä korkeammalle ja ovat oikeita m*lkkuja heti kun saavat pyöräilijän näkökenttäänsä.
Kuljen itsekin pyörällä ja käytämme aika samaa reittiä tämän työkaverin kanssa, kun kuljemme töihin. Tiedän tämän, koska asumme alle puolen kilometrin päässä toisistamme ja toisinaan kuljemme työmatkan yhdessä. Tämä työkaveri on aika vaarallinen, syöksähtelee tien yli ollenkaan katsomatta ympärilleen ja on sitä mieltä, että autoilijan kuuluu aina väistää ja suhteuttaa nopeutensa myös siihen, että puskasta saattaa sujahtaa pyöräilijä täysin piilosta.
Kuljin tänään taas itse pyörällä ja jokainen autoilija antoi minun mennä ensin tien yli. Katson aina todella tarkasti, ettei autoja tule ja jos olen epävarma ehdinkö yli, hyppään mieluummin alas pyörän selästä ja annan auton mennä ensin, mutta melkein poikkeuksetta kuski päästää minut ensin tien yli. Yritän aina katsoa, etten ole kenenkään tiellä tai hidasta liikennettä jne.
Mietin vain, että miten iso osa oikeasti omalla käyttäytymisellä on siihen, miten autoilijat katsovat pyöräilijää ja tekevät päätöksen, antavatko pyöräilijän mennä ensin, vaikka ei tarvitsisi.
Ovatko muut huomanneet samaa?
Kommentit (7)
Ot, mutta jos hyppäät alas satulasta, niin olet jalankulkija ja autoilijan on annettava tietä. On selkeämpi jos pysyt satulassa.
Vierailija kirjoitti:
Ot, mutta jos hyppäät alas satulasta, niin olet jalankulkija ja autoilijan on annettava tietä. On selkeämpi jos pysyt satulassa.
Tiedän tämän, jonka takia teenkin tämän niin, etten ole "astumassa suojatielle", jolloin autoilijan olisi annettava tietä. Lisäksi en kirjaimellisesti hyppää satulasta, oli vain selkeämpää kirjoittaa niin, kuin selittää, että istun kyllä satulassa, mutta lasken jalkani maahan.
Ap
Jos joku muu rikkoo sääntöjä/lakia, niin ei se oikeuta itseä tekemään samoin. Vahinkoja voi sattua kenelle vaan, mutta siksi kaikkien pitää olla valppaina ettei kellään lähde henki.
Autoilijat ovat todellakin jopa ylikohteliaita. Ei mitään ongelmia, mutta toisaalta eipä ole juuri ollut ongelmia perseilevien pyöräilijöidenkään kanssa auton ratissa ollessa, vaikka en mielestäni olekaan ylikohtelias autoilija.
Kyllä tässä taitaa oma panos vaikuttaa.