Mellunmäki - lintuja kivittävät lapset
Näin tänään kahdeksan aikoihin, kuinka kaksi potkulaudoilla liikkunutta pientä poikaa heitteli Mellunmäessä pienen puron rannalla vesilintuja kivillä. Purolla on emoja poikueineen. Linnut olivat tulleet lähelle rantaa kun niitä ruokittiin. Pojat innostuivat kivien heittelystä, varsinkin kun rauhallisesti sanoin, ettei eläimiä saa kohdella huonosti. Mitään muuta ei valitettavasti voi tuollaisessa tilanteessa tehdä, kun eläinrääkkääjinä on pienet lapset. Linnut siirtyivät pois rannasta ja pojat perässä. Kaivoivat rantapenkereestä lisää kiviä.
Mitä tuollaisessa tilanteessa pitäisi tilanteessa tehdä? Poliisille todennäköisesti turha soittaa. Tekoa ei saa kuvata. Vanhemmileen viikarit voivat lasketella minkälaisia satuja vain.
Kommentit (40)
Nämä lintujenkivittäjä- ja laiturin alle hukutta -lapset ilmeisesti lisääntyvät sitä mukaa, kun koulutetut naiset alkavat veloiksi kun omaa Selänteen näköistä toimitusjohtajaa ei löydy mieheksi, ja samalla kaikenlaiset pumminaiset ( niin kantikset kuin ma mutkin) lisääntyvät Korsossa, Keravalla ja Forssassa minkä kerkeävät.
Tuleeko kellekään korkeakoulutetulle lapsettomalle naiselle mieleen, että tämäkö oli se tavoite siinä vela-huuhaassa?
M/40
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläinrääkkäys kertoo todella pahasta psyykkisestä häiriöstä. Sillä on yhteys sadismiin.
Kaikki profiloidut maailmankuulut sarjamurhaajat ovat olleet eläinrääkkääjiä lapsena.
Tiedoksi vaan.
Kaikki jotka ovat lukeneet psykologiaa tietävät tämän.
Olisit kivittänyt takaisin. Taitaa olla laitonta tosin. Olisit edes soittanut skodet paikalle.
Aijai, oliko tiettyä värinää ilmassa? Siellä ne harjoittelee tulevaa varten. Kivet kourassa jo vaippaikäsestä.
Vierailija kirjoitti:
Samat weetee-pennut spray-maalasi niitä siilinpoikasia? :(((
Pikkasen Isompina ovat sitten näitä Kuusijärven tapauksen poikia.
Minun eksäni kuulemma pyysi teini-iässä kissoja tapettavakseen. Ei ollut yllätys kuulla tätä miehen julman väkivallan jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Minun eksäni kuulemma pyysi teini-iässä kissoja tapettavakseen. Ei ollut yllätys kuulla tätä miehen julman väkivallan jälkeen.
Ihastuit mieheen alkuvaiheessa juuri siksi, että se oli paha muita ihmisiä kohtaan. Oletettavasti erityisesti paha muita miehiä kohtaan.
M/40
Vierailija kirjoitti:
Olisit kivittänyt takaisin. Taitaa olla laitonta tosin.
So, mitä väliä? Tuomio on aivan hassuttelu jos sellainen edes tulee. Tätähän Suomen valtio on halunnut ihmisille opettaa.
Ei voi mitää kirjoitti:
Jos meet jotain sanoon niin itsellesi käy huonosti.
Tämän olen oppinut. Olen nyt sokea, eristäydyn, en puhu yhtään mistään. Ja minä jos joku on suvaitsevainen ja oikeudenmukaisuutta kannattava.
Kaikki puheet hyvyydestä on vain sanahelinää.
Nojaa, kyllä minä voin myöntää, että koltiaisena koitin joskus kissaan tms. tähdätä.
Ala-asteen jälkeen en ole edes tapellut ja muutenkin olen ihan normaali, 4keur/kk ja velkainen talo.
Nykypäivänä voi kuulostaa vähän luolamiesmäiseltä, mutta miehet ovat metsästäneet meille ravintoa kymmeniä tuhansia vuosia. Eiköhän tämä sitä perintöä ole pikemminkin kuin psykopatiaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos ne oli valkonaamoja, ihan ok. T. Persu
Mellunmäessä??
Vierailija kirjoitti:
Nojaa, kyllä minä voin myöntää, että koltiaisena koitin joskus kissaan tms. tähdätä.
Ala-asteen jälkeen en ole edes tapellut ja muutenkin olen ihan normaali, 4keur/kk ja velkainen talo.
Nykypäivänä voi kuulostaa vähän luolamiesmäiseltä, mutta miehet ovat metsästäneet meille ravintoa kymmeniä tuhansia vuosia. Eiköhän tämä sitä perintöä ole pikemminkin kuin psykopatiaa.
Ja naisille tiedoksi, että tuliaseita on ollut vasta joku parisataa vuotta.
Kivillä ja bumerangeilla yms. ne saaliit enimmän osan historiaa on pudotettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun eksäni kuulemma pyysi teini-iässä kissoja tapettavakseen. Ei ollut yllätys kuulla tätä miehen julman väkivallan jälkeen.
Ihastuit mieheen alkuvaiheessa juuri siksi, että se oli paha muita ihmisiä kohtaan. Oletettavasti erityisesti paha muita miehiä kohtaan.
M/40
Menneisyyteni oli normaalissa perheessä ja suhteeni olivat vain normaaleja. Ei! Kysyit oliko hän paha miehiä kohtaan? Kun sanoin miksi lyöt minua koska alhaalla on baari niin vastasi että hänen eksänsä elämässään esitti aina myös saman kysymyksen. Tämä ex kuoli ennen kuin piti. Stressiin tai mihin. Rip Evelin.
Ihan tavallisen näköisiä kantasuomalaisia lapsia olivat.
No kerrankin olisi ollut hyvä syy kuvata: rikos tapahtumassa.
Poliisille olisi voinut ilmoittaa, ehkä itse olisin oikeasti kuvannut tai jtn. (mieli tekisi läimästä päin näköä)
Jokainen joka onkii tai liikkuu luonnossa myös arvostaa luontoa. Kaloja ei käytetä kitumaan ja se kuuluu siihen miten ihminen arvostaa ympäristöään. Kissoja, koiria, kaloja ja kaikkia!
Ihmiset ovat niin irtautuneet luonnosta. Eivät osaa uida, onkia, pyöräillä, lukea, laskea, tehdä nuotiota.
Pisan tulokset vain laskevat.
Otat ne pienet paskapäät kiinni, soitat niiden vanhemmille ja poliisille.