Haussa nuori perhe dokumenttiin
Hei,
teen Väestöliiton toimeksiannosta dokumenttielokuvaa miesten ja pariskuntien ajatuksista perheen perustamiseen ja tulevaisuuteen liittyen. Etsin pariskuntaa, joka olisi halukas keskustelemaan perheen perustamiseen ja tulevaisuuteen liittyvistä asioista ja mahdollisesti esiintymään elokuvassa. Ota yhteyttä jos haluat esiintyä elokuvassa!
Elokuvaa tullaan esittämään pääasiassa Väestöliiton tilaisuuksissa asiantuntijayleisölle. Elokuvalle kuitenkin harkitaan mahdollisesti myös levittämistä mm. elokuvafestivaalien kautta.
Elokuvassa esiintyminen vaatii parin päivän kuvaamisen ja äänittämisen. Elokuvaukseen ei tarvitse valmistautua mitenkään. Ajatuksena on vapaamuotoisesti keskustella tilanteestanne: miten päädyitte perheen perustamiseen?
Johtuen dokumentin rajauksesta, etsimme ensisijaisesti perheitä joissa on pieni lapsi tai lapsia, ja joissa vanhemmat eivät ole akateemisesti koulutettuja.
Ota yhteyttä! Muistoksi tästä elämänvaiheestanne teille jää ihan oikea elokuva!
Kerron mielelläni tarkemmin tästä hankkeesta. Yhteystietoni:
Janne Laiho
040 4823 909
Terveisin,
Janne Laiho
Hei,
esiintyjät saatu kasaan, yo. ilmoitus ei ole enää voimassa. Kiitos mielenkiinnosta.
t. Janne Laiho