Tuntuu niin epäreilulta, että toiset saavat lapsia ihan vahingossa

Löytyy kohtalontovereita. Ymmärrän ap sinua hyvin sillä kyllä minäkin koin noin kun yritimme esikoista. Meillä ei mennyt kuin pari vuotta kun vauva saikin sitten alkunsa hoitotauolla luomusti.

Meillä toinen raskaus alkoi sitten luomusti parin kuukauden yrityksestä ja kolmas sai alkunsa vahingossa yhdestä yhdynnästä jossa huolimaton ehkäisy...

Mutta muistan vieläkin sen katkeruuden mitä koin kun raskautta ei vain kuulunut. Jälkikäteen olen monesti ajatellut että kuinka turhaa se katkeruus olikaan. Ja kuinka harmi oli etten silloin osannut nauttia siitä parisuhdeajasta jota silloin oli niin helposti ja paljon tarjolla  (parisuhdeaikaa kaipasin paljon kun oli kolme pientä lasta). 

Ehkä parasta mitä voi tehdä on koettaa elää tätä päivää ja opetella pysähtymään hetkeen ja huomaamaan sen hetken hyvät asiat. Ja tämä pätee kaikkiin ihmisiin oli heillä lapsia tai ei.

Jos asia painaa kovin niin koeta päästä juttelemaan ammattilaisen kanssa. Olen nähnyt miten katkeruus voi painaa ja pilata ihmisen elämän loppuun asti jos sitä ei jossain vaiheessa käsittele.

Tänään haen lasten nukahdettua pitsan ja syödään se miehen kanssa kaksin nauttien toistemme seurasta. Pienestä on ilo tehty.

[quote author="Vierailija" time="13.04.2013 klo 13:32"]

Ei kai kukaan ketään tässä syyttele? Mutta vahinkolapsia ei kyllä ilman raiskausta ole olemassakaan. Ilman seksiä kun ei saa lapsia. Ja jos itse on niitä, jotka vahingossa tulevat raskaaksi, niin on vaikea ymmärtää niitä jotka eivät tule ollenkaan raskaaksi. Eikä sekään pidä paikkaansa ettei niitä tarkoitettu vanhemmiksi jotka lapsia ei saa. Muutenhan kukaan narkkarilapsentappaja ei tulisi raskaaksi? Ja mistä voit olla varma että juuri sinä olet hyvä vanhempi (luulet toki olevasi, mutta mistä tiedät sen varmaksi?).

Tsemppiä ap, kyllä se lapsi sieltä tulee, tavalla tai toisella. Harva meistä jää kokonaan ilman,

[/quote]

Vahinkolapsia tulee myös ehkäisyn kanssa, vakaassakin parisuhteessa...jopa sterilisaation jälkeen siihen on jonkinasteinen mahdollisuus.

Minä tiedän parin joka pitkään yritti lasta mutta ei onnistunut. Sitten erosivat ja molemmat saivat uuden kumppanin kanssa heti lapsen...

Ymmärrän kyllä hyvin miten ärsyttää nähdä kavereita ja sukulaisia. kaikki kyselevät koskas on lapsia tulossa ja ne, jotka tietävät hoidoista, utelevat niiden sujumisesta. kyllä se vaan uuvuttaa.

Minä luulen, että moni ajattelee meidän saaneen kaiken haluamamme. Vaan eivätpä tiedä miten asiat todellisuudessa menivät. Me yritimme lasta yli 5 vuotta. Seurustelun 3v-päivänä me jännittyneinä ja intoa puhkuen päätimme, että iso perhe olisi tervetullut ja vauvallekin annettiin jo pian lupa tulla. Olimme 22v. kun hoidot alkoivat. Kävimme hoidoissa ja saimme aina huonoja uutisia. Alkioiden laatu heikkeni kerta kerralta, samoin määrä. Mitään syytä ei löytynyt. Toivoa ei enää paljon annettu, mutta me ei osattu vain antaa periksi ja lopettaa hoitoja. Sitten 5 vuoden jälkeen tärppäsi, olimme onnemme kukkuloilla. Hetki oltiin onnellisia, mutta sitten alkoivat kivut. Minulta poistettiin toinen munanjohdin kun tuli kohdun ulkoinen raskaus, se oli tosi kova paikka. Ja takaisin hoitoihin. Siellä meni 1,5 vuotta ja tulin uudestaan raskaaksi. Tällä kertaa kaikki meni hyvin ja rakas tyttäremme syntyi 3 vuotta sitten. Hyvin pian tehtiin vielä PAS (pakastealkion siirto) ja siitä saimme pojan, hän on nyt 1v.9kk. Hoidoista ja keskenmenosta ei tiennyt kuin pari lähintä ystävää, eikä tiedä vieläkään. Kaikki aika meni noina vuosina odotuksen odotukseen, jossitteluun, surutyöhön, adoptioasioiden miettimiseen jne. En muista niistä vuosista käytännössä mitään. Kaikki säästötkin menivät.Ulospäin pidimme kuitenkin kauniita kulisseja yllä, koska emme kestäneet sitä uteluiden ja säälin määrää, mitä olisi tullut jos asia olisi levinnyt tuttujen ja sukulaisten tietoon.

Ja miltä se muiden silmiin näytti:

Iloinen ja fiksu opiskelijapariskunta, terveelliset elämäntavat, urheilullisia ja "kunnollisia" ihmisiä. Molemmat opiskelivat lääkäreiksi, pääsivät sisällekin heti abivuotena. Kaikki enemmän kuin hyvin, paljon kavereita, hyvät välit perheeseen ja sukuun, matkustelua ja opiskelijajuhlia. Pitkä ja vakaa suhde takana ja sitten vaihdettiin kihlat. Molemmat valmistuivat ja saivat hyväpalkkaiset työpaikat. Toinen ehti aloitta erikoistumisopinnotkin, paikka löytyi heti. Naimisiinkin mentiin, häät olivat kauniit ja onnistuneet. Ostettiin asunto ja siitä remontoitiin tyylikäs. Lastenhuoneitakin löytyi, parikin kappaletta! Ja voi mikä tuuri ja onni, heti kesähäiden jälkeen sai suku nostaa maljat vauvauutiselle! Miten kaikki voikaan mennä näin oppikirjan mukaan ja fiksussa järjestyksessä tehtiin asiat, tuumi isoisoäitikin ylpeänä. Ja nyt on sitten tyttö ja poika, vielä pienellä ikäerolla, että lapsilla on sitten seuraa toisistaan. Se oli fiksu päätös, onhan se lasten kannalta hieno asia, tuumi anoppi.

Että sillä tavalla. Ennen kuin kadehtii loputtomiin muiden elämää, kannattaa muistaa, että kaikki ei aina näy ulospäin. Jokaisella on omat murheensa ja toisaalta onnensa.

Ei ole maailmanloppu jos ei saa lasta. Päinvastoin. Ekoteko.

Me yritimme esikoista 6 vuotta, hoidoilla tärppäsi. Siitä kahden vuoden päästä saimme toisen, hoidoilla senkin. Sitten en enää jaksanut hoitoja ja sitä kaikkea sekä ikääkin alkoi olla, oli vain muutama vuosi aikaa miettiä vieläkö sitä .

elämä päätti puolestamme ja olin tullut raskaaksi ihan luomusti. sängyssä nukkuu 3 kk ikäinen vauva. 

Musta tuntuu että ihan meidän jokaisen asiat järjestyy tavalla tai toisella... Tsemppiä ap:lle!!

Kauanko olette yrittäneet saada lasta? Otan osaa joka tapauksessa. Mä sain 4 keskenmenoa ennen ekaa lastani. Se oli rankkaa aikaa ja tunsin sekoavani monta kertaa. Yritettiin 1,5v lapsettomuushoidoilla ennen kuin tärppäsi. 17kk meni niin että joka kuukausi pettyi. Joko pettyi siihen että alkanut raskaus päättyi tai sitten pettyi siihen että taaskaan ei munasolua irronnutkaan tai jos irtosi, niin ei hedelmöittynyt tai kasvanut riittävän suureksi. Lopulta nöyrryin ja hain tukea ystävien ja mieheni lisäksi työterveyden psykologilta.

Muistan kuinka erään keskenmenon jälkeen lähdettiin miehen kanssa tarpomaan järven jäälle polvia myöten olevaan lumihankeen. Se oli tosi terapeuttista. Oli kylmä, lumi tunki joka paikkaan ja itketti, mutta se vei samalla osan tuskasta pois kun sai keskittyä välillä ihan muuhun. Lumen sataessa kasvoille ei ollut väliä itkikö, lumi suli kyynelvanan joukkoon.

Kun esikoinen syntyi kuukausien menettämisen pelon jälkeen, tunsimme että meillä oli  nyt kaikkea. Emme halunneet enää edes yrittää toista lasta. Pari vuotta meni kolmestaan ihan kivasti ja sitten ihmettelin lisääntyviä oireitani. Olin kolmannella kuukaudella raskaana.

Mä en koskaan kysy keneltäkään lapsettomalta kaverilta vauvauutisista. Kun en tiedä onko kaveri käymässä läpi samaa helvettiä, jonka itse kävin mieheni kanssa.

[quote author="Vierailija" time="13.04.2013 klo 13:01"]  ja itse en saa ollenkaan :(Joka kuukausi saa pettyä. En enää halua nähdä ystäviäkään, koska en kestä heidän utelujaan enkä vauvauutisiaan. Masentaa :(Eihän se ole minulta pois, mutta pistää aina miettimään omaa kurjaa tilannettaja saa surulliselle tuulelle.Löytyykö kohtalotovereita?[/quote]

Tieteellisestä näkökulmasta joidenkin ei ole hyvä saada lapsia keskenään. Jos geenit eivät täsmää hyvin yhteen niin tavallaan se on hyvä juttu etteivät saa lapsia, koska muuten voisi olla paljon enemmän sairaita lapsia tässä maailmassa. Eli joskus se luontokin on reilu.

Ja kyllä se on niin että elämä on epäoikeudenmukaista, sille nyt ei voi mitään vaan pitää hyväksyä se mitä itsellään on. Itse haluan kovasti lapsia, mutta en tiedä haluanko mennä mihinkään hoitoihin tai adoptioon jos en niitä pysty saamaan, kyllä maailmassa varmaan muutakin tekemistä löytyisi vaikka tietysti harmittaisi.

no mun mielestä on epäreilua, että jotkut eivät saa lapsia ollenkaan, kun itsekin haluaisin olla hedelmätön, koska en pidä lapsista. sterilisaatiota odotellassa...

[quote author="Vierailija" time="13.04.2013 klo 16:53"]

Tieteellisestä näkökulmasta joidenkin ei ole hyvä saada lapsia keskenään. Jos geenit eivät täsmää hyvin yhteen niin tavallaan se on hyvä juttu etteivät saa lapsia, koska muuten voisi olla paljon enemmän sairaita lapsia tässä maailmassa. Eli joskus se luontokin on reilu.

Ja kyllä se on niin että elämä on epäoikeudenmukaista, sille nyt ei voi mitään vaan pitää hyväksyä se mitä itsellään on. Itse haluan kovasti lapsia, mutta en tiedä haluanko mennä mihinkään hoitoihin tai adoptioon jos en niitä pysty saamaan, kyllä maailmassa varmaan muutakin tekemistä löytyisi vaikka tietysti harmittaisi.

[/quote]

Kuulehan. Lapsettomuus ei johdu tuollaisesta "epäsopivuudesta" oikeastaan IKINÄ. Joo, on totta, että jotkin sairaudet periytyvät väistyvästi, ja jos  sekä miehellä että naisella on ko. geeni, lapsi saattaa olla sairas. Mutta tuollaiset eivät estä hedelmöittymistä.

Joten kenenkään lapsettomuudesta EI voi tehdä yhtään mitään johtopäätöksiä vanhempiensa geenien yhteensopivuudesta. Ei niin minkäänlaisia. Kyse on sattumasta, ei mistään "luonnon reiluudesta tai luontoäidin viisaudesta" tai muusta diipa-daapasta.

Sitä minäkin mietin. Ahdistaa ja itkettää ;..(

Tuntuu niin epäreilulta, että toiset voittavat lotossa ihan vahingossa.

No, tavallaan... olin sun kohtalotoveri viisi vuotta.  Käytiin kalliit hoidotkin, lopputulos ei yhtään plussaa :(. Sitten luovutin ja vuosi hoitojen lopettamisen jälkeen aloin odottaa meidän tyttöä! Saatiin parin vuoden päästä vielä poikakin. Että, toivoa on, meillekin sanottiin, ettei mitään toivoa ole. Niin vaan kaksi lasta on ja kolmannesta haaveilen...Onnea ja toivottavasti lykästäänaiemmin kuin meillä!

Tämä on se aihe, jota minä en todella ymmärrä!

Mistä sinä tiedät, että ne jotka sinun silmissäsi mielestäsi vahingossa saavat lapsia, mitä he käyvät läpi??

Onko esim. jonkin sairauden takia vaikea vaikka keksiä sopivaa ehkäisyä ja koska ei halua abortoida lapsiaan, siunaantuu lapsia yhtäkkiä, muiden silmissä vahingossa helposti ja monta! Tämäkin asia saattaa olla todella vaikea! Tai onko heillä esim. sellainen mies joka ei vaikka imetyksen aikana kanna omaa vastuutaan ehkäisystä ja hups taas perheeseen tulee vauva!? Tai nainen tulee lähes raiskatuksi omassa suhteessaan ja ehkäisystä ei siinä tilanteessa huolehdita ja taas on vauva tulossa... Luuletko että nämä ovat helppoja asioita. Nämä ovat sellaisia aiheita, joista kukaan ei koskaan puhu! Ja jos taustalla on tuollaisia kokemuksia, joiden seurauksena on perheeseen tulossa vauva, luuletko että näistä kerrotaan kenelläkään, edes niille ihan läheisille ihmisille? Turha sinun on syyllisää niitä, jotka saavat lapsia!

Tämä on se aihe, jota minä en todella ymmärrä!

Mistä sinä tiedät, että ne jotka sinun silmissäsi mielestäsi vahingossa saavat lapsia, mitä he käyvät läpi??

Onko esim. jonkin sairauden takia vaikea vaikka keksiä sopivaa ehkäisyä ja koska ei halua abortoida lapsiaan, siunaantuu lapsia yhtäkkiä, muiden silmissä vahingossa helposti ja monta! Tämäkin asia saattaa olla todella vaikea! Tai onko heillä esim. sellainen mies joka ei vaikka imetyksen aikana kanna omaa vastuutaan ehkäisystä ja hups taas perheeseen tulee vauva!? Tai nainen tulee lähes raiskatuksi omassa suhteessaan ja ehkäisystä ei siinä tilanteessa huolehdita ja taas on vauva tulossa... Luuletko että nämä ovat helppoja asioita. Nämä ovat sellaisia aiheita, joista kukaan ei koskaan puhu! Ja jos taustalla on tuollaisia kokemuksia, joiden seurauksena on perheeseen tulossa vauva, luuletko että näistä kerrotaan kenelläkään, edes niille ihan läheisille ihmisille? Turha sinun on syyllisää niitä, jotka saavat lapsia!

Saitteko ollenkaan selville mistä vaikeasti raskautuminen johtui? Siittiöiden puutteesta, stressistä, mistä?

Mietityttää kaikki syyt.

ap

Hoh-hoijaa, nelonen on taas tehnyt vähän omia johtopäätöksiään tekstistä.

Ehkä niitä ei vaan ole tarkoitettu vanhemmiksi, jotka ei lapsia saa. Tiedän yhden parin joka lopulta päätyi adoptioon, kun ei lasta hoidoista huolimatta tullut. Siinä on kyllä semmoset vanhemmat etten koskaan niille lasta soisi. Ovat niin pihalla kasvatuksessa kuin vaan voi olla. Nyttemmin ovat jo eronneet.

Haloo nro 8! Katsoppa ympärillesi ja näe ne kuinka paljon täysin heitteillä olevia lapsia on esim. alkoholisteilla. Heillekö lapset kuitenkin tarkoitettiin koska he ovat niin hyviä vanhempia??

Kommenttisi on täysin IDIOOTTIMAINEN.

Ei kai kukaan ketään tässä syyttele? Mutta vahinkolapsia ei kyllä ilman raiskausta ole olemassakaan. Ilman seksiä kun ei saa lapsia. Ja jos itse on niitä, jotka vahingossa tulevat raskaaksi, niin on vaikea ymmärtää niitä jotka eivät tule ollenkaan raskaaksi. Eikä sekään pidä paikkaansa ettei niitä tarkoitettu vanhemmiksi jotka lapsia ei saa. Muutenhan kukaan narkkarilapsentappaja ei tulisi raskaaksi? Ja mistä voit olla varma että juuri sinä olet hyvä vanhempi (luulet toki olevasi, mutta mistä tiedät sen varmaksi?).

Tsemppiä ap, kyllä se lapsi sieltä tulee, tavalla tai toisella. Harva meistä jää kokonaan ilman,