Miespuoliset kaverit sanovat että tavallinen hyvätahtoinen mies on demonisoitu ja naiset pelkäävät heitä, onko Suomessa asiat todella näin?
Miespuoliset kaverit ovat viime aikoina useasti heittäneet (viimeksi juhannuksena mökillä alkoholin vaikutuksen alaisena suut aukesi toden teolla) että tavallinen hyvätahtoinen mies on jotain jota naiset pelkäävät, siis ihan kaupungilla ja lenkkipoluilla, mutta samalla he kuitenkin itse tapailevat usein miestä joka pahoinpitelee ja on muuten juurikin sitä mitä he peläten ennakkoluulee näistä hyvätahtoisista tavallisista miehistä.
Tämä ei ole kyllä kokemus minun lähipiirin naisista, mutta voihan siinä olla vinhaa perää.
Koska olisihan se sellaista ironiaa jota ei pystyisi edes käsikirjoittamaan, jos nykynaiset pelkäävät niin sanottuja hyviä miehiä ja samalla omassa elämässään seurustelee todellisten pahisten kanssa ja ovat hyväksikäytettävänä suhteessa jossa saa vähän väliä nyrkistä ja joutuu elättämään jotain hakkaavaa miestä.
Miesten pitää ymmärtää, että naiset voivat olla joskus vähän outoja ja saattavat tehdä juuri vastoin omaa parastaan. Ei sille (tunteille) mitään mahda, mutta on surullista jos tämä on tilanne Suomessa nyt jo yleisellä tasolla. Aiheuttaa miesten katkeroitumista ja syrjäytymistä valtakunnallisella tasolla.
Miten tilanne korjataan? Onko media vastuussa miesvastaisen uutisointinsa takia?
Kommentit (38)
Minä pelkään kilttejä miehiä ihan sen takia, että niin moni on esittänyt kilttiä ja onkin ollut jotain ihan muuta. Tuntuu ettei voi luottaa mihinkään, edes ystävällisyyteen. Tiedän että on olemassa oikeasti kilttejä miehiä, mutta ei tässä vaan voi luottaa ihan sokeasti jokaiseen mieheen joka on kiva. Että sori vaan.
Tarinahan loppui kesken, koska mainitusta syystä katkeroitunut "perusmies" tietysti linnoittautuu lenkkipoluille stalkkaamaan ja pyykkitupiin pöksyjä pöllimään.
Vastauksena AP:lle, Twitterissä ja Facebookissa kyllä mutta oikeassa maailmassa ei. Kannattaa muistaa että ne internetin itkuiidat ovat vain hyvin äänekästä vähemmistöä.
Vierailija kirjoitti:
Ratkaisu tähän on että miehet opettelisivat käyttäytymään eivätkä ahdistelisi tai olisi sovinisteja seksistejä misogynisteja.
Samaan tapaan naisten pitäisi opetella rakastaviksi äideiksi koska he ovat syyllisiä lastenhakkaamiseen ja lastensurmaan reilusti useammin kuin miehet. Ja koska muutamat naiset näin teki, automaattisesti kaikki naiset ovat kollektiivisesti tähän myös syypäitä.
Itseasiassa äidit pitäisi pistää tarkan valvonnan alle lapsen turvallisuuden suojelemiseksi imetysiässä, ja lapsi ottaa samantien heiltä pois kun häntä voi huoltaa joku muu kuin naiset, jotka ovat lähtökohtaisesti lapsille aina potentiaalisesti vaarallisia.
Onko nyt joku kesälomaviikko, kun palstaulisijat ovat olleet näin aktiivisia?
Oikeasti todella surullista, että joku käyttää aikaansa siihen, että syöttää tänne harhaista agendaansa naisena esiintyen ja sitten vielä vastailee itselleen omaa sanomaansa vahvistaakseen.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki te hyviä väitätte olevanne. Ette kuitenkaan ole.
Jos olisimme niin pahoja kuin oletat, niin eiköhän meille löytyisi joku nuppivikainen nainen nyrkkeilysäkiksi, jolloin emme olisi täällä "valittamassa".
Siellä samassa juhannussaunassa onkin käsitelty oikein läjä miesasiavalituksia joita sitten kirjoitellaan tänne vähän väliä. Toinen toistaan päättömämpiä juttuja. Camoon ap, ei ole kavereita, ei ole saunaa. On vain surullinen trolliyksiö ja raiteltaan syrjähtänyt ja todellisuudentajunsa menettänyt mies.
Tottahan he puhuvat. Lue vaikka palstaa!
Äärikilttikset nimittävät suomalaisia naisia rumiksi, lihaviksi ja tyhmiksi ja hu*rittelevat heitä. Yllättäen naiset eivät kiinnostu kyseisistä ritareista, vaan paremmin käyttäytyvistä miehistä.
Outoa. Hyvin outoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ratkaisu tähän on että miehet opettelisivat käyttäytymään eivätkä ahdistelisi tai olisi sovinisteja seksistejä misogynisteja.
Samaan tapaan naisten pitäisi opetella rakastaviksi äideiksi koska he ovat syyllisiä lastenhakkaamiseen ja lastensurmaan reilusti useammin kuin miehet. Ja koska muutamat naiset näin teki, automaattisesti kaikki naiset ovat kollektiivisesti tähän myös syypäitä.
Itseasiassa äidit pitäisi pistää tarkan valvonnan alle lapsen turvallisuuden suojelemiseksi imetysiässä, ja lapsi ottaa samantien heiltä pois kun häntä voi huoltaa joku muu kuin naiset, jotka ovat lähtökohtaisesti lapsille aina potentiaalisesti vaarallisia.
Vain 96 prosenttia maailman rikoksista on miesten tekemiä.
Käyttäjä35379 kirjoitti:
Vain 96 prosenttia maailman rikoksista on miesten tekemiä.
Lähde?
Vierailija kirjoitti:
Siellä samassa juhannussaunassa onkin käsitelty oikein läjä miesasiavalituksia joita sitten kirjoitellaan tänne vähän väliä. Toinen toistaan päättömämpiä juttuja. Camoon ap, ei ole kavereita, ei ole saunaa. On vain surullinen trolliyksiö ja raiteltaan syrjähtänyt ja todellisuudentajunsa menettänyt mies.
Kyllä, juuri näin. Se häiriintynyt yksinäinen mies luulee olevansa hyvä mies ja toimivansa oikein ja syyttää naisia, kun tulkitsevat tilannetta oikein ja pysyvät kaukana.
Miten tää pelkääminen sitten ilmenee? Ite en ainakaan koe pelkääväni, mutta oon huomannut että jotkut miehet olettaa että pelkäisin.
Kyllä minä ainakin suhtaudun varauksella kaikkiin miehiin. Todennäköisesti olen tutustunut lähemmin vain umpisurkeisiin yksilöihin, joiden käytös on aiheuttanut sen, etten kerrassaan osaa luottaa yhteenkään mieheen. Lisäksi kun yhtään seuraa uutisia, niin ei se tuntemattomiin varauksella suhtautuminen ole ihan hatusta temmattua. Kyllä kaikkia ikäviä juttuja vain sattuu, myös niiden tuntemattomien toimesta (enemmän kyllä monesti niiden kaikkein lähimpien).
Haluaisin suhtautua avoimemmin ja kyllähän minä järjellä tiedän, ettei kaikki maailman miehet ole sellaisia mihin olen törmännyt. Tiedän, että on olemassa oikeasti kilttejä ja ihania miehiä. Se vain ei ole leimattuna heidän otsaan, eikä sitä päällepäin tiedä millainen sekopää kukin on. Siksi suhtaudun kaikkiin vieraisiin miehiin lähtökohtaisesti suurinpiirtein sarjamurhaajina. Monesti ne mielenterveyden ja persoonallisuuden häiriöt paljastuvat vasta pidemmän tuntemisen jälkeen.
Sanottakoon tähän vielä, että todennäköisesti edustan jonkinlaista ääripäätä tässä asiassa. Minulla on käynyt järkyttävän huono tuuri miesten kanssa. En oikeasti edes tunne kovin montaa miestä, en ole koskaan tuntenutkaan. Ainoat kaksi seurustelukumppaniani paljastuivat molemmat aivan sairaiksi. Olen ollut lapsena fyysisesti väkivaltaisen narsistin uhri ja luultavasti nämä traumat ovat johtaneet siihen, että tiedostamattani olen valinnut seurustelukumppaneiksi tällaisia miehiä. Olen aikuisikäni käynyt terapiassa, mutta en edelleenkään luota siihen, että osaisin etsiä lähelleni tasapainoisia miehiä. Tästä syystä kartankin nykyään heitä kaikkia ja tosiaan, jopa pelkään heitä.
Käyttäjä35379 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ratkaisu tähän on että miehet opettelisivat käyttäytymään eivätkä ahdistelisi tai olisi sovinisteja seksistejä misogynisteja.
Samaan tapaan naisten pitäisi opetella rakastaviksi äideiksi koska he ovat syyllisiä lastenhakkaamiseen ja lastensurmaan reilusti useammin kuin miehet. Ja koska muutamat naiset näin teki, automaattisesti kaikki naiset ovat kollektiivisesti tähän myös syypäitä.
Itseasiassa äidit pitäisi pistää tarkan valvonnan alle lapsen turvallisuuden suojelemiseksi imetysiässä, ja lapsi ottaa samantien heiltä pois kun häntä voi huoltaa joku muu kuin naiset, jotka ovat lähtökohtaisesti lapsille aina potentiaalisesti vaarallisia.
Vain 96 prosenttia maailman rikoksista on miesten tekemiä.
Ja montako prosenttia miehistä näitä rikoksia tekee?
Joko sinä olet lopettanut lastesi hakkaamisen?
Uhriutuvat känniääliöt eivät ole hyvää seuraa. Osa miehistä on täysin sokea omalle juomistyylilleen, juomismäärälleen ja käytökseensä kännissä.
Työskentelen miesvaltaisella työpaikalla, jossa työkavereiden ikäjakuma on n. 25-50 v. Suurimmalla osalla on avo- tai aviovaimo. Ihmettelin itsekseni yhden n. 30 v. sinkkuutta, mies on puhelias, huumorintajuinen ja älykäs. Kunnes kuulin kerta toisensa jälkeen miten viikonloput menevät kännäten, kun on täydessä tuubassa liikenteessä, niin ei siinä fiksua seuraa mukaan lähde.
Siis tarkoitat, että naiset pelkäävät kilttejä miehiä ja seurustelevat väkivaltaisten miesten kanssa?
No eiköhän se ole toisin päin, jessus sentään.